Kävin open water diver -kurssin, eli sukelluksen peruskurssin vuoden 2005 lopussa Thaimaassa. Sukelluskertoja ehti kertyä vain parikymmentä, ja sitten oli kahden vuoden sukellustauko.

Kun suuntasimme vuoden 2008 alussa Intiasta Sydneyhin, halusimme heti rynnätä sukeltamaan, kun siihen oli lämpimissä olosuhteissa taas mahdollisuus. Tai niin luulimme, sillä eihän Sydneyn vedet mitään lämpimiä ole.

Koska sukelluksista oli aikaa, halusin jonkinlaisen kertauksen sen sijaan, että ryysäisimme suoraan pinnan alle. Kyselin siis Sydneyn sukelluskeskuksista etukäteen tätä mahdollisuutta. Dive Center Manlyn hinnat ja vastaukset vaikuttivat hyviltä, joten varasimme heiltä sukelluksen kertauksineen. Emme kuitenkaan Scuba Review Tune-upia, koska se vaikutti liialliselta (ks. siitä tietoa tarkemmin).

Saapuessamme sukelluskeskukselle Manlyn kaupunginosaan (sinne pääsee mukavimmin lautalla keskustasta) sovittuna aikana, siellä oli kiire ja hässäkkä. Olimme tottuneet Thaimaan leppoisaan meininkiin, mutta tietysti kalliimman hintatason maissa voi olettaa olevan hieman tiukempi touhu. Mutta voisi myös olettaa, että niissä pidettäisiin yllä parempaa palvelutasoakin.

Meille annettiin perus ”sukelluskeskus-ei-ole-vastuussa-mistään” -lapun lisäksi joku harjoituslappu luettavaksi ja täytettäväksi kiireessä. Sitten auton kyytiin ja rannalle.

Laitoimme kamat päälle rannalla ja kävelimme veteen. Sukelluspaikka oli Sydneyn lahtien sisällä suojassa ja meri näytti tässä aika tyyneltä. Menokohdassa oli jotain vallia tai kalliota ja merestä tuli yllävän vahvoja aaltoja. En ollut koskaan ennen lähtenyt rannasta sukeltamaan ja minulle oli tosi vaikeaa päästä etenemään kaatumatta. Jäin viimeiseksi. Kun pääsin uimaan rannasta muiden luo, olivat kaikki jo menossa pinnan alle. En ehtinyt tiirailemaan pinnan alle, asettelemaan maskia uudelleen tai kertailemaan regulaattorilla hengittelyä. En myöskään heti päässyt pinnan alle. Kaikki muut olivat siellä jo.

Kun pääsin pinnan alle, oli näkyvyys niin huono, etten nähnyt ketään. Taisin tässä vaiheessa käydä uudelleen pinnalla. Kun lopulta uskaltauduin pohjaan, sukellusopas muiden kanssa jo harjoitteli siellä polvillaan seisten. En ehtinyt harjoituksiin mukaan. Näkyvyys oli ehkä parin metrin luokkaa ja päätin palata rantaan. Onneksi tässä vaiheessa sukellusopas tuli kanssani pinnalle ja neuvoi mitä reittiä rantaan tulisi mennä.

Reitistä piti nimittäin pitää tiukasti kiinni, sillä pohja oli täynnä merisiilejä. Rantaan kulki pohjassa ihmisen levyinen väylä, jossa niitä ei ollut. Ranta oli pitkä ja matala, ja minulla oli hirveä työ pysyä väylällä, koska aallot vellottivat. Onneksi pääsin rantaan ilman merisiiliosumia. Yksi toinen meidän porukastamme sai sitten piikkejä käsiinsä, vaikka hän oli paikallisiin meriolosuhteisiin karaistunut aussi.

Kun palasimme sukelluskeskukselle, valitimme sukelluksesta. Ukkelinkin kokemus oli, että veteen piti mennä kiireellä ja huonon näkyvyyden takia siellä kadotti muut ihmiset. Ja ylimääräistä kertausta ei ollut meille sen enempää kuin mitä muu porukka sai maksutta.

Maksoimme ylimääräistä kertauksesta, jota emme saaneet. Olin tehnyt etukäteen selväksi, että kokemusta on vähän ja edellisestä kerrasta pitkään, ja tästä ei välitetty sukelluspaikkavalinnan eikä opastuksen suhteen. Sukellusopas ei kiinnittänyt minuun mitään erityishuomiota.

Saimme jotain rahaa takaisin. Mutta jälkeenpäin vielä valitimme Padille tuon paikan käytännöistä. En muista mitä sieltä tarkemmin vastattiin, mutta ainakin sitä, ettei erikseen rahastettavan kertauksen noin pitäisi mennä, vaikkei varsinaista Tune-up -kurssia olisikaan ostanut. Rahastusta ilman vastinetta.