Paklenican kansallispuisto Kroatiassa

Paklenica
Hauska sola, jossa on jyrkät seinämät.
kävelyllä
Suojaisessa solassa oli tosi lämmin.

Kun Kroatiassa ajaa sisämaassa sijaitsevasta Plitvicen kansallispuistosta (tie ykköstä Korenicaan, josta tietä 25 + A1-tietä) kohti rannikkoa, saapuu lähelle Paklenican kansallispuistoa. Käytyämme ensin parin päivän ajan tutustumassa  rantakohteisiin, pysähdyimme Paklenicassa kävelyllä.

Paklenicassa on korkeita kukkuloita, joiden välissä kulkee kapeita solia, joissa voi kulkea. Oli kiva kävellä sorjaa väylää, kun molemmin puolin nousi jyhkeät seinämät. Paikka on kiipeilijöiden suosiossa ja heidän katselemisensa toimii hyvänä viihteenä kävelijöillekin. Patikointiin löytyy pitkiä reittejä vaikka kuinka moneksi päiväksi käveltäväksi.

kalliota Paklenicassa
Jos katsoo tarkkaan, näkee seinämällä ainakin yhden kiipeiljän.

Kukkuloiden keskellä suojassa oli tuolloin lokakuussakin lämmintä. Auton sai jättää parkkiin tien varrelle, pääsimme siis rantatieltä ajamaan asuntoautollakin ylemmäs. Tuohon aikaan vuodesta jopa mahduimme parkkiin. Kävelimme yhteensä pari tuntia eteenpäin solaa hieman ylöspäinkin kiiveten. Taivalsimme jollekin majalle, josta löytyi puistosta vaatimattomasti esittelyä ja kahviakin taidettiin myydä.

Kävelyn jälkeen jatkoimme ajamista koukeroista, ja siksi hieman stressaavaa, rantatietä kohti Rijekaa.

Plitvice on Paklenicaakin tunnetumpi kansallispuisto Kroatiassa: Plitvice on ehkä Euroopan kaunein paikka

Lue myös:
Kroatian Dalmatia ja kirkkaat vedet >>

Muita saman Euroopan turneen juttuja:
Sopot Puolan rannikolla
Tatravuorilla ja Zakopanessa
Bledin järvinäkymät Sloveniassa

6 Comments Lisää omasi

  1. Tiina sanoo:

    Näyttävät molemmat Plitvice ja Paklenica käymisen arvoisilta patikointikohteilta. Taas yksi matkahaave lisää korvan taa ;)….

  2. A sanoo:

    Viime keväänä oltiin reilaamassa reittiä Italia-Slovenia-Kroatia… Käytiin myös Plitvicessä; kauneinta mitä olen ikinä nähnyt! Ehkä ensi kerralla täytyy käydä myös Paklenicassa. Näyttää aika mielettömältä.

  3. Riina sanoo:

    Miten helppoa/vaikeaa oli olla vegaani tuolla päin Eurooppaa?

    1. Tuolla reissulla olin matkassa matkailuautolla ja kokkailin itse ruokani, jotka tuli ostettua yleensä isoista supermarketeista, oliko ne sitten Carrefoureja ja mitä milloinkin. Siinä ei ole mitään ongelmaa, ja supermarketeista voi löytää kasvisruokakylmähyllytkin soijanakkeineen, kasvispihveineen yms. Mutta itse olen tyytyväinen kokkailemalla paistettuja vihanneksia, käyttämällä purkkipapuja, syömällä salaatteja, hedelmiä ja leipää.

      Kasvisravintoloita löytyy: http://www.happycow.net/ Tarvii vaan suhtautua ettei joka ravintolasta oleta löytävänsä ruokaa, vaan mennä kasvisravintoloiden perässä samaan tyyliin kuin nähtävyyksien… intialaiset ja kiinalaiset ravintolat pelastavat usein silloin kuin tarvii ravintoloissa syödä. Itäeuroopassa jos yrittää syödä tavallisissa ravintoloissa kasvisruokaa, voi annoksen päällä olla pekonia, kaikki lillua laardissa jne. Eli jos yrittää semmoisissa syödä, voi olla että joutuu vihreä salaatti – ranskalaislinjalle.

      Olen listannut kasviskokemuksiani eri maista tälle sivulle maittain: https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/kasvissyojana-eri-maissa/

Vastaa käyttäjälle Riina Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s