Kroatian Dalmatia ja kirkkaat vedet

on
Silta, joka yhdistää Pagin saaren Kroatian mantereeseen.
Silta, joka yhdistää Pagin saaren Kroatian mantereeseen.

Vuoden 2009 Itä-Euroopan reissumme eteläisin kohde oli Kroatia. Aiemmin olen kirjoittanut Kroatian Plitvicen kansallispuistosta, jossa on ihmeellisesti kukkuloiden väliin muodostunut vesitasanteita. Kirjoitin myös Paklenican kansallispuistosta, jossa riittäisi patikoitavaa ja kalliokiipeilyäkin voisi kokeilla.

Kapea katu Ninissä.
Kapea katu Pagissa.

Plitvicestä etenimme Dalmatian rannikolle, jossa oleilimme pari päivää Ninissä, Razanacissa ja Pagin saarella. Näiden lähin isompi kaupunki on Zadar, jossa emme kuitenkaan käyneet. Tykkäsimme enemmän tutustua näihin pikkupaikkakuntiin uneliane kapeine kujineen. Lokakuussa ei muita turisteja kylillä näkynyt ja olimme leirintäalueillakin ainoat asiakkaat. Alue ei muutenkaan ole kaikkein suosituinta Kroatian turistialuetta, mitä ihmettelen kyllä miksi.

Tuolloin lokakuun alussa oli muutamana päivänä poikkeuksellisen kuumat kelit, vaikutti vähintään 25-asteelta. Minä olin tyytyväinen hikoiluun, ja palmujakin pääsin näkemään kylien rantakaduilla.

Kanootissa Razanacissa. Edessä kirkasta vettä ja takana Dalmatian kukkulat.
Kanootissa Razanacissa. Edessä kirkasta vettä ja takana Dalmatian kukkulat.

Uimaan en enää uskaltanut, mutta kävimme melomassa sekä Ninin lähellä sijaitsevalta leirintäalueelta käsin että Razanacin kylän rannasta. Razanacista meloessa sai katsella Kroatian mantereella kohoavia vuoria. En ole saanut asiaa vielä mistään tarkistettua, mutta väitän dalmatiankoiran saaneen nimensä siitä, että niiden turkki on samalla tavalla täplikäs kun Dalmatian rannikkokin 🙂 Kukkuloiden vaaleilla kalliolla pensaat näyttävät kaukaa katsottuna tummilta laikuilta vain.

Turkoosia vettä Pagin saaren rannalla.
Turkoosia vettä Pagin saaren rannalla.

Kroatiaan pitäisi päästä Adrianmereen sukeltamaan, koska siellä oli uskomattoman kirkkaat vedet niin meressä kuin Plitvicen jokilaaksossakin. Vedet Kroatian rannikolla ovat niin kirkkaat varmaankin siksi, kun maasto on rannikolla aika karua. Mereen ei valu niin paljon kaikkea sameuttavaa.

En ole ennen sukeltanut Välimeressä, ja mietin, jos kesällä vielä pääsisi sukeltamaankin. Esimerkiksi Momondon kautta saisi halvat lennot Kroatiaan, sivut näytti jopa alle 200 euron lentoja Zagrebiin tai Splitiin. Split sijaitsee rannikolla ja sieltä pääsisi sukeltamaankin.

Katu Razanacissa.
Katu Razanacissa.

Satuimme olemaan Razanacissa Kroatian itsenäisyyspäivänä. Se ei pienellä paikkakunnalla juuri näkynyt, mutta ukot pelasivat kylällä petankkia ja leirintäalueen pitäjä tarjosi meille omaa viiniä ja kertoi maan historiasta. Viinin kasvatusta ei näemmä haittaa, vaikka merestä hohkaa sellaista suolaista ilmaa, että kuulemma autotkin ruostuu. Muistaisinkohan nyt ihan oikein, jos sanoisin leirintäalueella olleen parkissa asuntovaunun, joka olisi ollut kääritty muoviin!

Mutkitteleva tie matkalla Senjiin.
Mutkitteleva tie matkalla Senjiin.

Zadarin lähistön jälkeen kävimme Paklenicassa kävelemässä ja jatkoimme kammottavaa kiemuraista kapeaa rantatietä Senjiin. Se oli hieno maisemareitti, mutta hieman liian raastava hermoille. Kävimme Kroatiassa vielä suositulla Krk:n saarella ja sieltä jatkoimme kohti Sloveniaa.

Lue myös:

Plitvice on ehkä Euroopan kaunein paikka

Paklenican kansallispuisto Kroatiassa

Ninin kylä.
Ninin kylä.
Palmuja Ninissä.
Palmuja Ninissä.
Ninin lähellä leirintäalueella saimme parkkeerata ihan rantaan, josta pääsi helposti melomaan.
Ninin lähellä leirintäalueella saimme parkkeerata ihan rantaan, josta pääsi helposti melomaan.
Pagin saari on jylhä ja karu.
Pagin saari on jylhä ja karu.
Senjin kaupungin rantaa.
Senjin kaupungin rantaa.
Krk:n saaren Vrbnikissä satoi, mutta maisemat olivat silti melkoiset tässä vanhassa ja sokkeloisessa kylässä.
Krk:n saaren Vrbnikissä satoi, mutta maisemat olivat silti melkoiset tässä vanhassa ja sokkeloisessa kylässä.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s