Sorrento sijaitsee Italiassa Pompejista lounaaseen puolen tunnin lähijunamatkan päässä, joten Pompejista voi hyvin tutustua myös Sorrentoon. Kävimme ensin Sorrentossa vain päiväseltään. Se oli ihan kiva kaupunki rannalla, isompi kuin Pompeji ja leirintäalue oli hieno, joten halusin siirtyä sinne neljäksi yöksi. Olin jo kyllästynyt Pompejiin ja sen leirintäalueeseen viikon siellä majailtuamme.

Sorrento oli ainakin heinäkuussa selkeästi turistinen paikka. Etenkin jenkkiaksentti raikasi ja ensimmäisen kerran pariin viikkoon piti alkaa varomaan mitä suomalaisia sanoja suustaan päästi. En hehkuta Sorrenton kaupunkia ihanaksi, vaan ennemminkin se oli ihan kiva. Siellä oli vanha kaupunki kapeine kujineen, mutta niiden kaupat olivat melkolailla turisteille suunnattuja.

Sorrenton ranta on omanlaisensa. Kaupungin tasolta rannalle on jyrkkä pudotus, joten sinne laskeudutaan rappuja pitkin tai hissillä. Siellä ei ole kunnon hiekkarantaa, joten turistimassat on saatu mahtumaan laitureille. Rannalle on rakennettu leveitä T-kirjaimen muotoisia aallonmurtajamaisia laitureita kivistä ja puusta. Niille on pääsymaksut, mutta löytyi rannalta ilmaisiakin hiekkarannanpätkiä. Me kävimme vain uittamassa jalkojamme. Tuommoisilla täysillä hiekkarannoilla itsensä grillaaminen ei nyt huvittanut ainakaan tällä kertaa.

Leirintäalue Sorrenton eteläpäässä

Leirintäalueemme Nube D´Argento sijaitsi rinteellä monessa tasossa. Sieltä olisi ollut kunnon näkymät merelle, ellei puita olisi kasvanut edessä. Mutta oli se silti maisemallinen paikka. Siellä oli kunnon uima-allaskin aurinkotuoleineen.

Leirintäalue oli Sorrenton eteläisimmässä päässä, jonka jälkeen kohosi iso, korkea niemi, jonka toisella puolella on Amalfin rannikko. Tässä Sorrenton eteläpäässä on oma rannanpoukamansa, jossa on erilainen tunnelma kuin keskustan rannoilla. Paikkaa markkinoidaan kalastajakylänä, mutta se lienee hieman liioiteltua. Mukava rantakaistale ravintoloineen se silti on. Leirintäalueelta laskeutuu sinne ihan omat rappusensa.

Telttanaapurit helkutista

Olisin viihtynyt leirintäalueellamme superhyvin paria seikkaa lukuunottamatta. Kolmeksi viimeiseksi yöksi viereemme majoittui kolmen italialaisnuoren seurue, joka levittäytyi kunnolla ja kälätti kovaäänisesti neljään asti aamulla. Nämä olivat kunnolla aivotonta sakkia, joita ei kiinnostanut yhtään ottaa muita leiriytyjiä huomioon. Kun siirsimme telttamme toiseksi yöksi heistä kauemmaksi, ei heillä varmaan käynyt hetkeäkään mielessä pohtia mikäkö voisi olla siirtymisemme syynä. Olivat vain tyytyväisiä, kun saivat ripustaa riippumattonsa siihen missä me olimme olleet, ja siten meidän kannaltamme ikävästi hivuttivat leirinsä taas lähemmäksi meitä.

Seuraavaksi yöksi väliimme tuli kolmas teltta. Säälin henkilöä ja mietin olisiko pitänyt varoittaa älämölönaapureista. Mutta tuona viimeisenä yönämme myöhään nukkumaan mennessämme kuulimme naapuriteltasta todella kummia ääniä. Pysyimme hereillä ihmetellen, voiko joku unissaan huutaa tuollalailla. Kun teltasta alkoi kuulua oh god -voihketta, muuttui homma vielä oudommaksi. Naapurin tuskailu päättyi teltan aukolle heitettyyn jättimäiseen ryyniin. Taisi kyse olla vain halvan viinin yliannostuksesta. Episodi katkaisi viereisen italialaisseurueen pulinan hetkeksi, mutta sitten se taas jatkui.

Pahoinvoiva telttanaapurimme ei tietenkään ollut italialainen, koska eiväthän italialaiset tuohon tilaan itseään juo. Ennakkokäsitykseni kohtuullisesti juovista italialaisista vaikutti oikealta, kuten myös käsitys italialaisten äänekkyydestä.

Kovaäänisyys ei Sorrentossa rajoittunut suunkäyttöön. Leirintäalueemme alapuolisella rannalla paukutettiin aamuin illoin, ihan random aikoina, sellaisia ilotulitteita joiden yhtäkkiä pamahtaessa hypähtäen säikähti ja korvissa tärähti. Ne eivät olleet mitään värikkäitä tulitteita, vaan pääasia taisi olla kova ääni. Paukkuaran koiran kanssa leirintäalueelle olisi ollut mahdoton jäädä. Lähtöpäivänämme  alkoi Sant´Annan pyhimyksen kunniaksi festarit ja sehän oli oiva syy alkaa paukuttelemaan jo monta päivää aiemmin.

Hankala lipunostorumba

Sorrentoon kulkee vain Circum Vesuviana -lähijunat. Asemalla ei ollut Trenitalian lipunmyyntiä ja tämä osoittautui hankalaksi asiaksi. Valitsimme Bariin tietyn junayhteyden, jossa osa matkasta piti kulkea bussilla samaan tapaan kuin Suomessakin on juna-bussi-yhteyksiä. Ensimmäinen lippujenostoyritys netissä ei onnistunut, koska kortillani ei ollut tarpeeksi luottovaraa. Tämän tapahtui Amalfissa käydessämme, kun olime bonganneet tulostimella ja tietokoneella varustetun liikkeen. Sorrentolaisessa matkatoimistossa virkailija ei löytänyt haluamaamme yhteyttä järjestelmästä. Lopulta rahaa luotolle siirrettyäni sain ostettua liput netissä. Tätä ennen olimme syynänneet netissä ehtoja ja tulkinneet, ettei lippuja tarvitse tulostaa, vaan konduktöörillä olisi lista matkustajista. Napolin rautatieasemalla saimme eri ohjeet ja piti lähteä etsimään nettikahvilaa aseman seudulta saadaksemme lippumme lopulta tulostettua. Onneksi paikka löytyi ja ehdin käydä syömässä vielä reissun viimeisen pitsankin Da Michelessä ennen junan lähtöä.

Lue muut Italia-jutut >>