
Olen yhdeksän kuukauden ajan suunnitellut Aasiaan lähtemistä ja nyt lento Bangkokiin on varattu joulukuulle. Tämä on ollut ihan hyvä mutusteluaika ja huomaan ajatuksieni tarkentuneen siitä, mitä tammikuussa kirjoitin maailmalle lähdön suunnitelmistani.
1. Kohde valittu

Se on konkreettinen valinta, että puolisoni kanssa suuntaamme Thaimaahan. Puoli vuotta sitten yksi visioni oli mennä Intiaa kiertämään kevääksi. Meillä molemmilla oli kuitenkin suurempi hinku päästä taas Thaimaahan, joten kohde tuli päätettyä viime keväänä. Vaikka pääseehän sieltäkin muihin maihin kevään aikana ja mitä todennäköisimmin muualla Aasiassa käymmekin.
2. Liput ostettu

Ostin meno-paluulipun, vaikka olisi ollut kiva jättää paluupäivä auki. Tulen kesäksi Suomeen ja olisin saattanut haluta matkustaa silloin maateitse junalla. Norwegianilla olisi yhdensuuntaiset lentoliput olleet järkevän hintaisia, ne maksoivat suunnilleen puolet meno-paluulippujen hinnoista. Näinhän hinnoittelu ei useinkaan mene, vaan joskus meno-paluulipun saa typerästi yhdensuuntaista lippua halvemmalla. Ehkä tämä hinnoittelu per suunta on halpalentoyhtiöiden hyvä puoli. Perinteisten lentoyhtiöiden halvemman luokan lipuissa ei näytä nykyään enää olevan mahdollisuuksia muuttaa lentopäivämääriä.
3. Työasioita mietitty

Töissä ilmoitin hyvissä ajoin, etten ole käytettävissä enää talvella. Unelmoin etätöiden tekemisestä Suomeen (ks. Etätyö ulkomailta käsin) ja yritänkin nyt sellaisia töitä hankkia. Sijaintivapaa elämä olisi upea juttu. Pähkähulluahan on lähteä työstä, jossa viihtyy, mutta työ ei ole ainoa elämäni sisältö. Tai itse asiassa Suomessa se talvisin melkeinpä on, joten siinäpä hyvä syy lähteä.
Puolen vuoden reppureissauksen sijaan haluaisin päästä asettumaan Thaimaahan, ehkä Bangkokiin. Mutta emme me paikalleen jää jonnekin jömöttämään, mikäli siihen ei ole syytä, kuten työtä. Valmistaudun, tarkkailen mahdollisuuksia ja katson mitä tästä tulee. Lähden siis paikan päälle nuuhkimaan tilannetta. Sukellusohjaajaksi opiskelu ei ole ajankohtaista vielä ensi keväänä, mutta on mahdollista myöhemmin.
4. Thaimaan hankalaan viisumikäytäntöön tutustuttu
Koska menen Aasiaan nyt aluksi vain käymään puoleksi vuodeksi, ei se ole mikään muutto vielä, eikä Suomen paperiasioita tarvitse miettiä. Viisumi pitää kuitenkin hankkia, jos mielin oleilla Thaimaassa koko kevään. (Myöhempi lisäys: Suomesta hankittavalla viisumilla onnistuu olemaan vain 3 kk!)
- Thaimaahan ei tarvitse hankkia viisumia, jos sinne lentää ja siellä aikoo olla alle kuukauden. Passiin saa kentällä kuukauden leiman.
- Thaimaahan lentäessä pitää aina olla näyttää lentoliput pois maasta.
- Maateitse matkustaen saa vain kahden viikon (15 pv) leiman.
- Viisumilla saa aluksi oikeuden olla maassa kaksi kuukautta (60 pv). Hyvissä ajoin ennen tämän ajan päättymistä täytyy käydä jossain virastossa paikan päällä anomassa vielä 30 pv:n oleskelua lisää. Sen jälkeen pitää ensin lentää maasta ulos voidakseen palata (ja saada lentokentältä 1 kk lisää oleskeluaikaa).
- Viisumin voi hakea myös kahden tai kolmen maahantulon oikeudella. Kolmen ensimmäisen kuukauden (60+30 pv) jälkeen pitää lentää maasta ulos (tosiaan näyttää siltä, että pitää lentää eikä mennä esim. bussilla) ja sitten takaisin voidakseen taas olla Thaimaassa 60 pv ja hakea siihen 30 pv lisää oleskeluaikaa.
- Uutta tietoa jätettyäni viisumihakemukseni: Kahden tai kolmen maahantulon viisumia kannattaa hakea vain, jos aikoo poistua jostain syystä maasta ja palata noiden ensimmäisen 90 päivän aikana. Eli jos hankkii kahden maahantulon viisumin, niin se ei tarkoita sitä, että ensin olisi yhtä mittaan 90 pv maassa, sitten lentäisi pois ja sitten käyttäisi toisen maahantulonsa ja saisi olla taas 90 pv maassa. Hankittuaan viisumin kuinka monella maahantulolla tahansa joutuu tuon 3 kk jälkeen poistumaan maasta ja sitten joko olemaan kerralla maassa sen mitä 30 päivää lentokentällä tai 15 pv rajalla passiin leimataan, tai sitten ehkä Bangkokissa voi anoa uutta 90 pv viisumia (tällainen on siis ehkä mahdollista, en ole tarkistanut).

Thaimaa ei siis ihan avosylin ota minua puoleksi vuodeksi vastaan tuhlaamaan säästöjäni ja mahdollisia Suomesta saamieni etätyöpestejen tuloja.
Lentolippupakko tuntuu typerältä. Ihan kuin Thaimaa ei olisi koskaan kuullutkaan siitä, että miljoonia reppureissareita on vuosien saatossa matkannut maasta ulos ja sisään maateitse Laosiin, Kamputseaan, Burmaan ja Malesiaan. Nyt matkailua on jostain syystä alettu entisestään hankaloittamaan.
Maksettavakseni tulee kahden maahantulon viisumista 60 euroa. (En siis hankkinut kuin yhden maahantulon viisumin [30 e], koska en suunnittele Thaimaasta poistumista ensimmäisen 3 kk aikana). Lisäksi hintaa tulee lentolipuista, joilla poistun maasta kolmen kuukauden jälkeen. Todennäköisesti muutenkin haluan käydä muuallakin kuin Thaimaassa. Harmi vain, että joudun menemään nimenomaan lentämällä. Ja joudun päättämään jo viimeistään joulukuun alussa minne menen ja milloin, ja hankkimaan liput voidakseni esittää myös nämä liput viisumia hankkiessani. Pitänee siis vahdata Air Asian sivuja ja lentotarjouksia maaliskuun alulle. En vain haluaisi vielä päättää näitä asioita, kun en tiedä miten elämä Thaimaassa loksahtaa paikoilleen.
Thaimaan suurlähetystön sivut eivät suinkaan riittäneet selventämään näitä käytäntöjä minulle. Pallontallaajien keskustelufoorumi oli taas kerran ehdottoman tarpeellinen asioiden selventämisessä viisumikeskusteluineen. Suurlähetystön sivuilla ei selitetty sitä, että paikan päältä Thaimaassa voi hakea 30 päivää lisää 60 päivän viisumiin. Myöskään ei ilmennyt sitä, että kahden maahantulon viisumi ei tarkoita vain, että saisi 60+30 pv:n aikana poistua ja palata maahan kerran, vaan että palatessa saa nuo tarpeelliset uudet 60 pv + 30 pv turistiaikaa. Eikä suurlähetystön sivuilta tarkentunut, että tätä kahden maahantulon viisumia jo Suomessa hakiessa pitää olla esittää paitsi Suomi-Thaimaa-Suomi -lippuni, niin lisäksi ostettuna on oltava myös Thaimaa-vierailumaa-Thaimaa -liputkin.

Käytyäni jättämässä viisumihakemukseni minulle selvisi, että kahden maahantulon viisumilla ei saa 90 pv oleskelun ja maasta poistumisen jälkeen uudestaan tuota 60 + 30 pv oleskeluoikeutta, vaan ensimmäisen 3 kk jälkeen minun pitää keksiä, miten järjestän maassa oleskeluni sitten kun olen poistunut Thaimaasta ja palaan sinne taas. Käsittääkseni vaihtoehtoni on joko ennen Thaimaasta poistumistani tai sinne palattuani (30 pv oleskeluoikeudella) hakea uutta viisumia tai sitten poistua maasta aina 30 pv välein (tai 15 pv välein, mikäli käyn vain maateitse rajan toisella puolella).
Lue kun suunnitelmat olivat alkutekijöissään: Maailmalle lähdön suunnitelmat >>
Vitsi olipahan infoa! Ja suurin osa semmosta, josta en ennen ole kuullutkaan, hyvä postaus! 🙂
Kiitoksia. Tuossa viisumikäytännössä onkin ollut vähän päänvaivaa. Monet kyllä matkaavat Thaimaahan ilman paluulippua, mutta siinä on aina riskinsä, että joku virkaintoinen kysyisi sitä, eikä hyväksyisi selitystä maateitse muihin maihin matkaamisesta.
Tee feikkilippu, niin kaikki muutkin tekevät. Otat pohjaksi vanhan sähköisen lentolipun ja editoit siihen sopivat tiedot. Tuo paluulippuvaatimus on niin typerä ettei sitä voi ottaa tosissaan. Usein myös riittää, kun sanoo napakasti rajalla tai lentokentän check-innissä koska lentää pois ja mihin vaikkei paluulippua olisikaan. Mukavaa matkaa!
Kiitos vinkistä! Luulen ryhtyneeni liian varovaiseksi suunnitelmiini uppoutuneena 🙂 Vaikka suunnittelu on kivaa ajanvietettä, voi se selvästi johtaa pilkun viilaukseen. Oikeasti matkustelu on helppoa ja onnistuu ilman suunnitteluakin, kunhan on varma. Matkasta tulee loistava.
Irtiotto kuulostaa erittäin hyvältä, ja vieläpä Thaimaahan! Teillä on aivan varmasti odottamisen arvoinen reissu edessä, vaikka pitääkin jonkin verran suunnitella ja venkslata asioita jo etukäteen.
Odotukseni ja suunnitteluni menevät aika ylikierroksilla… on kiva valmistautua tai puuhata ylipäätään mitä vain lähtöön liittyvää 🙂
Se kyllä nostattaa kivasti matkakuumetta entisestään!
Samanlaista irtiottoa suunnitellaan tällä puolella näyttöä ja aivan samalle suunnallekin. Meillä on lähtö kuukauden päästä ja asetumme muutaman Bangkokissa vietetyn yön jälkeen kahdeksi kuukaudeksi Phuketiin. Sen jälkeen suunnitelmat ovatkin auki 🙂 Mukava jäädä seuraamaan teidänkin matkaa!
Kuten myös, jään innolla lukemaan teidän matkasta! Kävinkin kommentoimassa Phuket-juttuasi, Phuket on minullakin mielessä mahdollisena asuinpaikkana, koska pienempiin paikkoihin saattaa kyllästyä ja Bangokissa taas kaivata rantoja.
Ihana huomata, että joku muukin suunnittelee ihan samanlaista nomadielämää kuin itsekin! 🙂 Tästä aiheesta kuulisin mielelläni lisää.
Mä olen lähdössä reissuun vasta maaliskuun alussa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että suunnitelmat on niiiiiiiin vaiheessa…apua, jaiks! 😀
Hyvä valinta, ja tutustunpa blogiisi nyt paremmin kun juuri vietän ensimmäistä vapauden päivääni töideni loputtua eilen.
Mulla kävi jotenkin niin, että tosi pitkään kaikkea suunnittelin, mutta nyt en ole jaksanut ehkä kuukauteen juuri valmistella harmauden ja työajatusten väsyttämänä. Että nyt jos heti tänään esim. pitäisi pakata tavarat ja muuttaa, niin ei heti jaksaisi. Kannattaa antaa vähän itsensä keräämiselle aikaa ennen kuin huhkii!