
Luulin, että Cinque Terren jälkeen Amalfin rannikko ei tuntuisi kummoiselta. Cinque Terressä oli pieniä kyliä pienissä poukamissa ahtaille ja jyrkille mäille rakennettuna. Amalfin rannikko oli tätä noin kolminkertaisena. Cinque Terre oli kaunista ja pientä. Amalfi oli upea ja henkeäsalpaava. Näitä ei oikeastaan pidä verrata toisiinsa, koska ne olivat aika erilaiset kokemukset, vaikka molemmissa olikin rantakyliä lähellä toisiaan jyrkillä rinteillä.

Kun otimme Sorrentosta bussin kohti Amalfin rantakylää, en ollenkaan odottanut bussin ylitettyä niemen saapuvamme jyrkälle rannikolle, jossa rantatieltä oli huikea pudotus alas. Mutkiin oli rakennettu luonnonvoimia uhmaavia rakennuksia.
Ravelloa sanotaan kaikkein ihanimmaksi paikaksi Amalfin rannikolla, mutta en sitä ihan ymmärrä. Aivan veden ääressä sijaitsevat Amalfi ja Positano ovat minusta vielä hienompia. Toisaalta Ravello on ihmeellinen, koska se sijaitsee korkealla nypykällä, josta voi katsoa ympärille laaksoihin ja myös merelle. Kukkulalla ympäriinsä kävelykin on miellyttävää, kun se ei ole samanlaista kapuamista kuin jyrkillä rannoilla.

Amalfin rannikko olisi vaatinut ainakin muutaman päivän oleskelun. Silloin olisi voinut kävellä ylös Ravelloon tai edes sieltä alas. Positanossakin pitäisi olla polkuja askellettavina.
Mutta Amalfin rannikko on kalliin maineessa. En tiedä, miten halpoja majoituksia sieltä olisi löydettävissä. Ainakin veikkaan, että ne pitäisi ajoissa varata. Sorrentosta sinne ei oikein viitsisi useampana päivänä matkustaa bussilla. Etenkin paluumatkalla bussit voivat heinä-elokuisin olla täpötäysiä ja hikisiä, kaikille ei jää istumapaikkaa. Voi ehkä olla myös mahdollista, ettei lähtevään bussiin mahtuisi. Bussiin jonottaminen ei ainakaan Amalfissa toiminut, koska bussien lähtöalueella selvisi vasta vähän ennen lähtöä, mikä bussi on lähdössä. Kun bussin ikkunaan ilmestyi määränpään varmistama lappu, alettiin bussiin rynnätä ja tungeksia.
Lue Sorrentosta >>















4 Comments Lisää omasi