Matkattuamme Siperian ja Mongolian läpi saavuimme bussilla aikaisin aamulla Pekingiin. Siellä valitsimme majapaikaksi ison hostellin aivan Central-rautatieaseman vierestä. Hostelli oli laitosmainen, mutta siisti, lämmin ja toimiva. (Ks. Saapuminen junalla Kiinaan ja bussilla Pekingiin >>).

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Taivaallisen rauhan eli Tienanmenin aukiolle ihmettelemään suurta historiallista toria ja sen laidalla olevaa isoa Maon kuvaa. Olin lukenut kirjoja, joissa henkilöt kertoivat omakohtaisista kokemuksistaan kulttuurivallankumouksen ja Maon aikaisista elämänkokemuksistaan ja niiden takia minua ei kiehdo ollenkaan mikään Mao-krääsä.

Vaikka keisariaikakin oli ihmisille varmasti vaikeaa, niin pakkoko sen päälle oli kehittää tuollainen järjetön diktatuurisysteemi. Tällaisen turistin, aasialaisen estetiikan rakastajan ja maailman perinnön vaalijan päähän ei mahdu vanhan kauniin kiinalaisen esineistön ja rakennelmien tuhoamiset, mitä Maon aikana toteutettiin. Vanhaa keisarien Kiinan rakennelmaa pääsin kuitenkin ihailemaan Maon kuvan takana olevassa Kielletyssä kaupungissa (pääsymaksu oli tuolloin 60 juania).

Olin aika ulalla Pekingiin mennessä ja sielläkään minulle ei ihan selvinnyt, mitä hutongit eli perinteiset kiinalaiset asuinkujat ovat. Varmasti kuljimme sellaisilla, koska kävelimme aivan valtavasti ja suuntasimme alueille, joita oli kuvailtu hutongeiksi. Mutta jotenkin jäi epäselväksi, että nämäkö nyt niitä hutongeja ovat. Olivathan ne jotain ihan muuta kuin tylsät kerrostaloalueet. Mutta eivät ne kunnostamattomina ainakaan vastanneet kungfu-elokuvien ihania kortteleitakaan. Jollain kunnostetulla hienolla kadulla kuljimme sekä lisäksi ränsistyneillä ja harmailla asuinkujilla. Ehkä ne kaikki olivat eri tyyppisiä hutongeja.

Seuraavalla kerralla Kiinassa haluaisin löytää keisarien aikaisia (niitä kungfu-elokuvista tuttuja…) puukortteleita sisäpihoineen. Niitä on käsittääkseni tuhottu mittavasti ja ne mitä on jäljellä, ovat toivon mukaan nykyään vaalittuja ja ehkä jopa imeliksi turistikohteiksi kunnostettuja.

Pekingistä käsin kävimme Kiinan muurilla ja Pekingin maanalaisessa kaupungissa, jonka Mao rakennutti 300.000 kaupunkilaiselle sodan varalle. Muutoin vain kävelimme vajaan viikon ajan kaikki päivät, mm. kauniissa Taivaiden temppelin puistossa. Aurinkoa tai sinistä taivasta ei Pekingissä näkynyt. Osin oli kostea syksyinen ilma, mutta saasteet olivat pääsyy sumuisuuteen. Onneksi en tuntenut tätä saastetta hengittäessäni eikä Pekingin liikenne vaikuttanut tuolloin vuonna 2005 mitenkään kaoottiselta vielä.

Pekingin ruoat

Pekingistä muistan kioskityyppisten kauppojen hyllyiltä löytyneet vakuumipakatut kovat maustetut tofut. Ne olivat kätevää proteiinievästä suoraan muovipakkauksesta syötynä. Samoin söin Pekingissä varmaankin ensimmäistä kertaa pomeloita. Näitä isoja sitrushedelmiä myytiin kasoittain (lue lisää pomeloista >>). Katukärryissä myytiin hiilloksessa kypsennettyjä bataatteja ja sokeriliemeen kastettuja tikun päässä olevia rapsakoita omenanoloisia ruusunmarjoja, joiden päälle sokeri kovettui.

Pekingissä oli pitkä iltatorikatu, jonka monista kojuista piti saada ruokia eri puolilta Kiinaa. Useista kojuista löytyi kuitenkin ihan samat ruoat. Monista kojuista löytyi kyllä erilaisia tofuja, sieniä ja kasviksia, mutta niistä valmistetut ruoat eivät maistuneet kummoisilta. Lähinnä tuotteelta itseltään ilman erityisempiä mausteita tai kikkoja. Kokeilimme monenlaista, mutta esimerkiksi jonkinlaiset munkit olivat mauttomia. Heti ne kelpasivat yhdelle nuorelle parille. Myös joku toinen ei-mieleinen annoksemme sai ottajan.

Pekingissä sain tuolloin siis vaikutelman, että Kiinassa ei arastella syödä toisen ruoanjämiä. Kiinassahan perinteisesti syödään ottamalla vähitellen yhteisistä ruoka-annoksista ruokaa omalle lautaselle vähän kerrallaan. En ole ihan varma, mutta se ei taida kenellekään olla ongelma, että jokainen noukkii ruokaa yhteisistä annoksista omilla syömäpuikoillaan. Muistan siis ostaneeni kaupasta jonkun liian kummallisen juoman ja annoin sen kadulla istuvalle kerjäläisen oloiselle herralle.

Pekingissä kaikki ruoat eivät olleet mitään makuelämyksiä. Katukeittöissä oli lähinnä nuudeleita laimeassa liemessä (maksoivat yleensä jotain 10 juania) ja jotain salaatteja, jotka olivat tulisia ja niissä käytettiin merkillistä kiinalaista maustetta, joka saa ruoan maistumaan pohjaanpalaneelta. Jos tilasin paistettua riisiä vihannesten kera, niin annos tosiaankin oli vain riisiä muutamin rehusattumin.

Pekingin kasvisravintolat

Pekingissä oli kaikenlaista pientä jännää makuelämystä, kuten aiemmin mainitut sokerikuorrutteiset ruusunmarjat, mutta usein emme tainneet vain löytää oikeita ruokapaikkoja. Kasvisravintoloita Pekingissä on kuitenkin paljon ja kokeilimme niistä paria. Gong De Linnissä tilasimme ihmeellisimpiä annoksia, kuten kasvis”rapua” ja -”kanaa” sekä lihaisanoloisia annoksia. Silloin ne maksoivat 22–35 juania per annos.

Yksi parhaista tai ehkä paras ravintolakokemukseni missään on Deng Pin Vegetarian (Xu Xiang Zhai) -buffetravintolasta, joka sijaitsi kungfutsetemppeliä vastapäätä. Silloin seisova pöytä maksoi illalla 58 juania ja ruokalajeja oli ehkä sata. Siellä sai valita ruokia vokattavaksi, oli nyyttejä, sushia, keittoja, salaatteja, jälkiruokia, erilaisia lihajäljitelmäruokia ja nuudeleita. Söimme siellä pitkään kaikkea maistaen.

Lue pomeloista: Pomelo on sitruhedelmistä vähiten kirpeä >>

Saman reissun muita juttuja:

ennen Pekingiä:
Siperia radan muistoja >>
Ulan Batorissa kannattaa käydä temppeleissä >>
Mongolian luontoa Tereljissä >>
Saapuminen junalla Kiinaan ja bussilla Pekingiin >>

ja Pekingin jälkeen:
Kiinan muuri Huanghuachengissä >>
Xian terrakottasotureineen >>
Chengdun pandat Kiinassa >>
Yangtsen risteily vuonna 2005 ennen joen nousua >>