Paljonko maksaa kuukausi Thaimaassa?

on
Pattayalla maksoin oluesta 160 bahtia voidakseni nauttia hulppeasta Hiltonin terassista.
Pattayalla maksoin oluesta 160 bahtia voidakseni nauttia hulppeasta Hiltonin terassista.

Etukäteen toivoin pitäväni Thaimaassa 20 euron päiväbudjettia, mutta sehän ei onnistunut ensimmäisen ja yksin viettämäni matkakuukauden aikana ollenkaan. Keskimäärin kuluja tuli 33 euroa päivältä.

Kuukausi Thaimaassa maksoi minulle 43.600 bahtia eli 1.038 euroa (laskettu jos kurssi olisi 42, mutta kurssi on nyt tästä parantunut) + edestakaiset lentoliput 722 euroa. Kuukauden aikana olin Bangkokissa, Pattayalla, Koh Sametilla, Hua Hinissä ja Koh Taolla. Matkani jatkuu tästä eteenpäin puolisoni kanssa, eikä kulujen kirjaaminen enää onnistu rahojen mennessä sikin sokin.

Tässä erittelyä siitä, miten kustannukset jakaantuivat (lopussa on tarkemmin paljonko meni Bangkokissa, paljonko Koh Taolla jne.)

Sukeltaminen on kallista hupia, sillä kahden päivän sukellukseni veivät 10 prosenttia koko kuukauden kuluistani, kun mukaan ei lasketa lentolippukuluja.
Sukeltaminen on kallista hupia, sillä kahden päivän sukellukseni veivät 10 prosenttia koko kuukauden kuluistani, kun mukaan ei lasketa lentolippukuluja. Joskus kannattaakin ennemmin mennä snorklausretkille.
  • Majoitukset 337 euroa
  • Ruoat ja juomat (ei alkoholit) 310 euroa
  • Sukellukset 107 euroa
  • Matkat 76 euroa
  • Pääsymaksut 25 euroa
  • Sekalaiset 183 euroa (juhliminen, hieronnat, kauneushoidot, hygieniatarvikkeet, kirjat ja puhelinkulut)

Koh Taolle säntääminen uuden vuoden jälkeen oli kukkarokatastrofi, koska kohtuuhintaista majoitusta ei löytynyt. Jouduin ottamaan sen huoneen minkä sain ja ne maksoivat 800–900 bahtia. Lisäksi saaren ravintolat olivat tavallista kalliimpia ja tietenkin kävin pari kertaa sukeltamassa.

Majoituskustannukset

Yhteensä 31 yön majoitukset yhdeltä hengeltä maksoivat 14.140 bahtia eli 337 euroa, joten keskimäärin maksoin alle 11 euroa yöltä. Sehän ei ole ollenkaan paha kustannuserä.

Chumpon Gardens -hotellin 590 bahtin huone omalla kylppärillä, tv:llä ja pikkujääkaapilla. Ankeahko aamiainen kuului hintaan. Jouduin jäämään Chumponiin yöksi kun en saanut lauttaa yöksi Koh Taolle.
Chumpon Gardens -hotellin 590 bahtin huone omalla kylppärillä, tv:llä ja pikkujääkaapilla. Ankeahko aamiainen kuului hintaan. Jouduin jäämään Chumponiin yöksi, koska en saanut lauttaa yöksi Koh Taolle. Jos olisin yöllä tajunnut, olisi hotellia vastapäätä Farang-ravintolasta ehkä saanut halvempia huoneita.

En aina löytänyt tarpeeksi halpaa ja vaatimatonta majoitusta. Bangkokissa yövyin 750 bahtin, 500 bahtin ja 250 bahtin asumuksissa. Pattayalla varasin 350 bahtin huoneen ja Koh Sametilla 400 bahtin bungalowin. Hua Hinissä yövyin tuttavani majapaikassa 200 bahtilla, Chumponista löysin yöllä 590 hotellihuoneen ja Koh Taolta en löytänyt kuin 800 ja 900 bahtin turhan hienot huoneet.

Majoitusten takia yksin matkustaminen tulee kalliimmaksi. Thaimaassa on harvoin tarjolla erikseen yhden hengen huoneita, tai että ne silloinkaan olisivat puolet tavallisen kahden hengen huoneen hinnoista. Kaikki majoitukseni olivat sellaisia, että samaan hintaan huoneissa olisi yöpynyt toinenkin henkilö. Säästöä olisi matkakumppanin kanssa parhaimmillaan tullut siis 500 bahtia eli 12 euroa päivältä. Esimerkiksi Koh Taon kalliissa 900 bahtin huoneessa jakaminen olisi ollut tuntuva säästö.

Juoma- ja ruokakustannukset

Kaikenlaisista juomista (vedet, mehut, colat, soodat ja kahvit) ja ruoista (hedelmät, ravintolat, pähkinät yms.) maksoin kuukauden aikana noin 12.800 bahtia eli noin 310 euroa.

Yleensä ostin pari kertaa päivässä tällaisia valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja hedelmiä katukärryistä. Hinta oli yleensä 20 bahtia pussilta, paitsi Koh Sametilla jopa 40 bahtia.
Yleensä ostin pari kertaa päivässä tällaisia valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja hedelmiä katukärryistä. Hinta oli yleensä 20 bahtia pussilta, paitsi Koh Sametilla jopa 40 bahtia.

Päivää kohden se teki juoma- ja ruokakuluja noin 412 bahtia eli 9,8 euroa. Etenkin Bangkokissa ja muissa kaupungeissa selviäisi monta kertaa halvemmalla jos söisi vain alle 50 bahtin annoksia, ei ostaisi colaa ja kahvia ja ostaisi hedelmänsä torilta.

Minun juttuni ainakin näin alkuun oli kokeilla kaikenlaista. Tietenkin halusin maistaa esimerkiksi millaista on gac-hedelmän mehu tai friteeratut tarokuutiot. Koska olen liikkeellä päivät enkä oleile omassa asunnossa, ostin hedelmäni katukärryistä valmiiksi kuorittuina ja pilkottuna. Rentoutumisen vuoksi välillä piti mennä istumaan kahviloihin ja virkistellä itseään kalliilla soijalattella. Ja söin tuolla vajaalla 10 eurolla per päivä kuukauden aikana aivan mahtavia ruokia!

Matkakustannukset

Thaimaan sisäisiä matkakustannuksia minulle kertyi kuukaudessa vain noin 3.200 bahtia eli 76 euroa. Se on oikeastaan uskomattoman vähän siihen nähden miten monessa paikassa kävin. En käyttänyt kuukauden aikana kertaakaan takseja tai tuktukeja itsekseni ja matkailin melko lähellä Bangkokia.

Matkustin Koh Taolle kalleimmalla Lomprayah-lautalla 650 bahtin hintaan. Halvimmat ja kolme kertaa hitaammat yölautat olisivat vain 250 ja 350 bahtia. Niitä käyttämällä säästäisi myös yhden yön majoituksen hinnan.
Matkustin Koh Taolle kalleimmalla Lomprayah-lautalla 650 bahtin hintaan. Halvimmat ja kolme kertaa hitaammat yölautat olisivat vain 250 ja 350 bahtia. Niitä käyttämällä säästäisi myös yhden yön majoituksen hinnan.

Matkoja:

  • Bangkokissa lentokentältä Banglamphuhun 68 bahtia (BTS 35 b + metro 25 b + paikallisbussi 8 b)
  • Bangkokista Pattayalle 188 bahtia (paikallisbussi 7 b + BTS 37 b + linja-auto 124 b + songthaew 20 b)
  • Pattayalta Koh Sametille 255 bahtia (songthaewit Pattayalla 25 b + pikkubussi 150 b + lautta 70 b + 10 b satamamaksu)
  • Koh Sametilta Bangkokiin 290 bahtia (lautta 50 b + linja-auto 178 b + BTS 37 b + metro 25 b)
  • Bangkokista Hua Hiniin 188 bahtia (paikallisbussi 8 b + pikkubussi 180 b)
  • Hua Hinistä Koh Taolle 1.093 bahtia (juna 443 b ja lautta 650 b)
  • Koh Taolta Bangkokiin 950 bahtia (sis. kyyti satamaan, lauttamatka ja yöbussi)
  • Bangkokissa sisäiset matkakustannukset olivat päivittäin pieniä. Paikallisbussit maksoivat yleensä 8 bahtia (ilmastoidut bussit kaksinkertaisesti). BTS:ää eli skytrainia tai metroa eli MRT:tä käytin vain vähän, matkat ovat yleensä 25–40 bahtia. Jokitaksi alle 10 bahtia ja ison Chao Phraya -joen veneet 15 bahtia. Kävelin kaikkialla paljon.

1. Bangkokissa ensimmäiset 8 yötä

Phimanin huoneeni ovelta päin katsottuna.
250 bahtin huone Bangkokissa ilman omaa kylppäriä tai varsinaista ikkunaakaan.

Kulut yhteensä noin 9.000 bahtia / noin 210 euroa

Keskimäärin 1.125 bahtia eli 27 euroa / pv

Kulut vaihtelivat per päivä 768–1.297 bahtin välillä

Erityisiä kuluja:

  • Ripsipidennykset 1.000 bahtia (tämä epätavallinen matkakustannus ei mukana kun merkitsin kuluvaihtelut per päivä)
  • Majoituksissa kaksi ensimmäistä yötä 750 bahtia ja seuraavat 250 bahtia
  • Hieronnat 490 bahtia
  • Wat Phra Kaeon pääsymaksu 500 bahtia
  • Ruoat ja juomat yhteensä 3.393 b eli 80 euroa eli 10 e/pv

2. Matka Pattayalle, 4 yötä

Linja-autot ovat Thaimaassa halpoja eivätkä matkakustannukset olleetkaan kuin alle kahdeksan prosenttia kuluistani Thaimaan päässä.
Linja-autot ovat Thaimaassa halpoja eivätkä matkakustannukset olleetkaan kuin alle kahdeksan prosenttia kuluistani Thaimaan päässä.

Kulut yhteensä noin 4.000 bahtia / noin 96 euroa

Kulut keskimäärin 1.000 bahtia eli noin 24 euroa / pv

Erityisiä kuluja:

  • Majoitus 350 bahtia per yö
  • Matka bussilla Pattayalle 188 bahtia (paikallisbussi 7 b + BTS 37 + linja-auto 124 b + songthaew 20 b)
  • Yskänlääke (8 kpl kodeiinikapseleita) 300 bahtia

3. Matka Koh Sametille, 5 yötä

Kiva bungalow Koh Sametin saarella maksoi 400 bahtia. Kunpa tällaisia hieman nukkavierumpia, mutta edullisimpia majoja saisi joka kohteesta Thaimaasta.
Kiva bungalow Koh Sametin saarella maksoi 400 bahtia. Kunpa tällaisia hieman nukkavierumpia, mutta edullisimpia majoja saisi joka kohteesta Thaimaasta.

Kulut yhteensä noin 5.300 bahtia / noin 126 euroa

Kulut keskimäärin 1.060 bahtia eli noin 25 euroa/pv

Erityisiä kuluja:

  • Majoitus 400 bahtia per yö bungalowissa
  • Matkat Koh Sametille 255 bahtia (songthaewit Pattayalla 25 b + pikkubussi 150 b + lautta 70 b + 10 b satamamaksu)
  • Alkoholit noin 1.000 bahtia (n. 12 pikkupulloa olutta baareissa ja yksi mojito)
  • Snorkkelivuokra kahtena päivänä yhteensä 100 bahtia (ei näkymiä)

4. Matka Bangkokiin, 4 yötä

Temppeli.
Pääsymaksuja nähtävyyksille maksoin kuukauden aikana 1060 bahtia eli noin 25 euroa.

Kulut yhteensä noin 6.600 bahtia /noin 157 euroa

Kulut keskimäärin 1.650 bahtia eli 39 euroa

Erityisiä kuluja:

  • Majoitus 500 bahtia per yö
  • Matkat Koh Sametilta Bangkokiin 290 bahtia (lautta 50 b + linja-auto 178 b + BTS 37 b + metro 25 b)
  • Alkoholit bileiltana noin 600 bahtia
  • Temppelivierailut 240 bahtia (Wat Pho ja Wat Traimit)
  • Hiusväri kaupasta 175 bahtia
  • Hieronnat 420 bahtia

5. Matka Hua Hiniin, 3 pv

Paitsi että Hua Hinissä majoituin halvasti, sai sieltä myös halpaa kasvisruokaa kolmesta eri ravintolasta.
Paitsi että Hua Hinissä majoituin halvasti, sai sieltä myös halpaa kasvisruokaa kolmesta eri ravintolasta.

Kulut yhteensä noin 2.500 bahtia / 60 euroa

Kulut keskimäärin 833 bahtia eli 20 euroa per päivä

Erityisiä kuluja:

  • Majoitus 200 bahtia (halpa majoitus tuttavan paikassa)
  • Matkat Bangkokista 188 euroa (paikallisbussi 8 b + pikkubussi 180 b)
  • Uuden vuoden bileet ja muut juomat 730 bahtia
  • Sim-kortin hankinta 50 bahtia
  • Yllä mainituista kuluista on vähennetty kalliit kirjaostokset  LP Thailand ja LP Kambodia n. 1.400 bahtia. Väärennettyinä saisi hankittua vanhempia painoksia, joita en halunnut.
  • Lisäksi kuluissa ei mukana 1.080 bahtin lääkärimaksua, jonka vakuutuksen pitäisi kattaa (ötökkä lensi korvaan, jonka halusin käydä varmuudeksi puhdistuttamassa).

6. Matka Koh Taolle, siellä 5 pv ja paluu Bangkokiin (lisäksi mukana 1 yö Chumpon ja 1 yö Bkk)

Kulut yhteensä noin 16.200 / 386 euroa (ilman sukelluksia 278 e)

Kulut keskimäärin 3.240 bahtia eli 77 euroa per päivä (ilman sukelluksia 55 e)

Koh Taon kalliiseen majapaikkaan kuului sentään uima-allasalue.
Koh Taon kalliiseen majapaikkaan kuului sentään uima-allasalue.

Erityisiä kuluja:

  • Majoitukset 590 b Chumponissa, 800 bahtia yhdeltä ja 900 bahtia neljältä yöltä Koh Taolla ja dormiyö 150 b Bangkokissa. Yhteensä majoitukset 7 yöltä 5140 bahtia eli noin 122 euroa.
  • Matkat Hua Hinistä Koh Taolle ja Koh Taolta Bangkokiin 2.043 bahtia eli 48 euroa.
  • Sukellukset 4.500 bahtia eli 107 euroa (sukelluksia kahtena päivänä eli 4 sukellusta, Sail Rockilla käyminen oli tavallista kalliimpaa, 2.700 b, kun muuten suklikeikat 1.800 b)
  • Snorklaus 200 bahtia
  • Lääkevoide 250 bahtia
  • Hieronta 300 bahtia
  • Sim-kortin lataukset 700 bahtia

Mistä kuluista karsin kuukauden aikana?

Hieronnasta. Jos olisin ollut vain parin viikon lomalla, olisin käynyt thaihieronnassa lähes joka päivä. Nyt kävin pari kertaa viikossa hoitamassa lihaksiani.

Pattayalla oli edullista ja helppoa liikkua songthaew-lavatakseilla, jotka ajavat siellä paikallisbussien asemaa.
Pattayalla oli edullista ja helppoa liikkua songthaew-lavatakseilla, jotka ajavat siellä paikallisbussien asemaa.

Ruoasta. Jätin joitain aterioita väliin ihan laihdutusmielessä. Mutta jos olisin ruokaillut halvasti, olisi säästöä tullut vain noin euron tai pari päivässä korkeintaan.

Takseista. Yksin en käyttänyt taksia kertaakaan, vaan halusin periaatesyistäkin käyttää julkisia kulkuneuvoja eli paikallisbusseja, songthaeweita, metroa ja skytrainia. Kävelin siis rinkka selässä pitkiäkin matkoja enkä katunut. Olin tyytyväinen etten siten lisännyt järjetöntä liikennettä.

Pyykinpesusta. Aiemmin Thaimaassa olen vienyt pyykkini pestäväksi, mutta nyt ostin 10 bahtilla pesuainejauhetta ja pyykkäsin itse.

Mistä kuluista olisin voinut karsia?

En tunne käyttäneeni turhaa rahaa mihinkään muuhun kuin alempana esittelemiini kukkaronräjäyttäjiin.

Sooda ja sen mukaan pyydetty lime ovat loistavia näännytyksen karkoittajia. Soodaa saa lähes kaikista kioskeista.
Kylmä soodavesi piristää.

Tuntuisi järjettömältä olla poikkeamatta 7/11-kioskissa ja olla säästösyistä ostamatta 8–12 bahtin eli alle 25 sentin kylmää soodavettä. Sen avulla jaksaa tarpoa. Joskus ostin light-colaa, jonka sijaan olisi ehkä aina voinut ostaa soodan ravintoloissakin.

Ehkä olisin voinut vieroittaa itseni kokonaan kahvista ja säästää juomistani kupposista. Mutta kahvitauot olivat lepohetkiä. Kahvin nojalla istuin kahviloissa kirjoittelemassa ja nautiskelemassa. En tiedä mitä muut matkaajat tekevät tällaisten hetkien sijaan. Istuskelevat jossain ilmaisessa tilassa, kuten puistoissa ja rannalla? Tai istuvat guest housessaan? Olen kovasti kahvila- ja ravintolaihminen. Niissä voi istua yksinäänkin. Toki monet illat vietin tyytyväisenä yksin huoneessani.

Kukkaronräjäyttäjät

Ensimmäinen kukkaronräjäyttäjä oli yöpyä Bangkokin Chinatownissa River View Guest Housessa. En yöllä sinne päin saapuessani löytänyt etsimääni halpaa majapaikkaa, joten menin tuonne halvimpaan 500 bahtin huoneeseen. Upeiden näkymien lumoamana olin siellä muutaman yön.

En voinut vastustaa Bangkokin majapaikkani upeita näkymiä.
En voinut vastustaa Bangkokin majapaikkani upeita näkymiä.

Suurin kukkaronräjäyttäjä oli Koh Taolle meneminen. Sieltä majoituksen löytäminen oli epätoivoista ja viidestä yöstä saarella maksoin yhteensä 104 euroa. Matkat sinne Hua Hinistä ja takaisin Bangkokiin tulivat kaikkinensa maksamaan 48 euroa. Ja kahden päivän sukellukset (4 kpl) maksoivat yhteensä 4.500 bahtia eli noin 107 euroa.

Biletys kävi kukkarolle myöskin. Juomat maksoivat semmoiselta illalta yleensä noin 350 bahtia eli vain yhden kalliin tuopin (8 euroa) verran.

12 Comments Lisää omasi

  1. Nimetön sanoo:

    kiitos valaiseva artikkeli

    1. Hyvä jos oli avuksi! Halvemmallakin moni elää, jos ruoka ei kiinnosta, ei harrasta sukellusta tai osta muuta aktiviteettia, dormit kelpaavat ja etenkin jos oleskelee Pohjois-Thaimaassa.

  2. mh sanoo:

    hei! olemme lähdössä parin viikon päästä thaimaaseen. lennämme bangkokiin, ja meinasimme mennä ainakin koh sametille ja pyörähtää pattayalla. oletko vertaillut saako majoituksen edullisemmin paikan päältä ostettuna vai netistä etukäteen?

    1. Hei, Koh Sametin suhteen sanoisin, että jos haluaa halpaa majoitusta etsiä, niin se todennäköisesti löytyy paremmin paikan päältä, kunhan jaksaa kierrellä ja kysellä. Majoituin Koh Sametilla kahteen otteeseen viime talvena Sea Breezessa ja näyttää Agodalla olevan huoneiden hinnat ainakin kaksinkertaiset. Ovat ehkä ilmastoinnilla varustettuja huoneita, mutta silti. Eikä niiden bungalowejakaan ole näköjään laitettu vaihtoehdoksi: http://www.agoda.com/fi-fi/sea-breeze-resort/hotel/koh-samet-th.html?type=1&site_id=1622902&url=http://

      Huom! Vaikka satamassa mantereen puolella on tiski, jossa majoitusta kaupataan, ei sitä kannata sieltä ottaa. Ne kovasti esittävät että majoitus olisi syytä siitä varata, mutta ei ole. Sen kun vain lähtee Koh Sametilla satamasta kävelemään rannan myötäistä tietä ja kyselee majapaikoista hintoja ja saatavuutta.

      Kun taas Pattayan suhteen arvioisin, että halvimpia saattaa olla vaikea löytää isolta alueelta. Paras sieltä varmaan etsiä halpaa majoitusta netistä. Minä varasin Jomtienin rannalta 350 bahtilla huoneen, jossa jaoin kylpyhuoneen viereisen huoneen kanssa. Sillä hinnalla en paljoa netistä kyllä mitään muuta löytänyt.

      Hyvää reissua! Toi on ihan kätevä kolmio käydä Bangkokissa, Pattayalla ja Koh Sametilla.

  3. mh sanoo:

    kiitos paljon vastauksesta. 🙂 oletkos muuten lomaillut rayongin rannoilla koh sametin kohdalla? ainakin mae phim rannasta olen lukenut ja kuullut kehuja. ja olenkin miettinyt kävisikö sielläkin pari yötä olemassa.

    1. En ole tuolla käynyt kuin Koh Sametilla, olisi varmaan hienoja hiekkarantoja paljon! Sitä en vaan tiedä miten niillä on palveluja ja miten pääsee liikkumaan paikasta toiseen. Mutta jos autiota hiekkarantaa etsii, niin luulisi mopolla liikkuen löytyvän ja miksei vaikka jalkaisinkin? Sen kyllä huomasin että Ban Phessa, josta Koh Sametin veneet lähtivät, oli rannat likaiset, mutta ehkäpä läheltä olisi löytynyt puhdastakin. Ja jossain lähistöllä mantereella pitäisi olla joku kiva luontopolku rannalla, ehkä se on kaistale samaa kansallispuistoa kuin Koh Sametkin olevinaan on.

      Koh Samet -juttuni:
      https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2014/07/31/koh-samet-hieno-saari-lahella-bangkokia/

      https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2014/07/31/koh-samet-hieno-saari-lahella-bangkokia/

      https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2014/08/06/koh-sametin-rantakierros/

  4. mh sanoo:

    aivan täytyy varmaan vaan lähteä katselemaan mitä sieltä löytyy 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s