
Aluksi katsoin Happy Cow-sivuilta, että Amsterdamissahan riittää kasvisravintoloita. Mutta sitten katsoin tarkemmin, ettei valikoima ehkä ollutkaan niin loistava kuin miltä aluksi näytti. Moni ravintola näytti olevan auki vain iltaisin. Lisäksi kaikki eivät olleet ihan tavallisia ravintoloita, vaan jonkinlaisia kansankeittiöitä.
Maoz Vegetarian

Amsterdamissa on useampi Maozin falafelkioski. Ennen niillä oli kioskimökki ihan päärautatieaseman edessä, mutta nyt lähin pikaruokala on siitä vähän matkan päässä Damrak-kadulla, jonne matkalaiset suoraan ohjautuvat elleivät lähde muualle suunnistamaan.

Maozissa käymisen idea on tilata pita, jossa on muutama falafelpallo, ja itse täyttää tiskiltä pitaan haluamiansa salaatteja. Pitataskua ei kannata aluksi haukata, vaan täyttää tasku pariin kertaan salaateilla ja sitten vasta iskeä kiinni pitaan ja falafeleihin.
Ikävä kyllä täytteet eivät ole mitään maailman ihmeellisimpiä, mutta korianteriset porkkanat ja pikkelöidyt vihannekset ovat hyviä ja tahinikastiketta voi lisätä mielin määrin. Falafelit ovat rapeita ja sisältä pehmeämpiä, ihan toista kuin Heinon Tukusta (tai jostain) Helsingin kebab-paikkoihin päätyvät murenevat pakastepallerot.
Maoz Damrakilla Happy Cown sivuilla >>
Maoz Leidzestraatilla >>
Maoz Muntpleinilla >>
Vliegende Schotel

Tämä perinteisen eurooppalaisen oloinen kasvisravintola muuttaa uusiin tiloihin elokuussa, mutta ruoat pysynevät ennallaan. Ihan hyvä jos uudistavat ravintolan vähän nuhjuista ulkoasua. Amsterdamissa on varmasti ihania nuhjuisia ja hämyisiä ravintoloita vanhoin kalustein, kuten ns. ruskeat baarit, joiden sisus on kulunut tummaksi. Mutta Vliegende Schotelissa kalusteet oli hippimäisesti maalailtu eri värisiksi.

Ruoaksi valitsin marokkolaisen tajinen, koska olen joskus nähnyt ohjelman missä sitä hauduteltiin suolattujen sitruunoiden kera ja homma vaikutti herkulliselta. Tämä tajine oli kuitenkin samaa kuin muut samantapaisen ruokakulttuurin (Turkki, Lähi-Itä, Egypti) lämpimät pääruoat – vähän tylsän makuista vihannessössöä. Sen kanssa tullut couscous oli ehkä vähän vetistä ja mautonta. Kylmät lisukkeet taas olivat ihan hyviä, aivan kuten olen aiemminkin kokenut että nimenomaan ne ovat tuota ruokakulttuuria parhaimmillaan (papusalaatit, kaalisalaatit, pikkelöidyt vihannekset, hummus, tahini, munakoisosalaatit, oliivit, bulgur, marinoidut vihannekset yms.).
Vliegende Schotel Happy Cowssa >>
Bagels and Beans (ei kasviskahvila)

Rakastan kahviloita, etenkin newyorkilaistyylisiä mutkattomia, avoimia paikkoja, joista saa myös syötävää. Hollannissa on Bagels and Beans -kahvilaketju, joka on loistava. Matkoilla haluan välillä pysähtyä vaikka tunniksi istumaan. Tämmöisissä kahviloissa se onnistuu paremmin kuin ravintoloissa, joissa syömisen jälkeen tulee olo että pitäisi lähteä, ellei sitten tilaa kahvia.

Pari Bagels and Beansin liikettä oli kävelyn päässä Vondelparkin majapaikastani. Loppujen lopuksi menussa vain yksi bagel (hummus-aurinkotomaatti-rucola) oli sellaisenaan vegaaninen, mutta muita sai pyytämällä hummusta tuorejuuston sijaan. Bagelini oli täydellisen hyvä, vaikkakin leivän syönnistä ei jää minulle hyvää oloa.
Kävin myös toisessa Bagel and Beansissa, joka sijaitsi lähempänä rautatieasemaa uudehkossa modernissa kompleksissa joen rannalla IjDock-kadulla. Sieltä oli makeat näkymät isolle joelle.
Bagels and Beans Ferdinard Boolstraatilla >>
Bagels and Beans IjDockilla >>
Squat-ravintoloita
Amsterdamissa on monta squat- ja kansankeittiöhenkistä kasvisravintolaa, jotka ovat yleensä entisten vallattujen talojen (eli squattien) tiloissa. Kun selailin näitä Happy Cowsta, vaikutti että ruoka olisi niissä aika kotikutoista ja tarkoitus on lähinnä tarjota edullista ruokaa ja hengailua. Jotenkin ne eivät nyt innostaneet, varmaankin yksin matkustamisen takia. Silloin etenkään ei ole kiva mennä syömään paikkaan, jossa kaikki muut tuntevat toisensa. Mutta tällaiset antaisivat varmasti vähän toisenlaisen kokemuksen ja ehkä mahdollisuuden päästä näkemään jotain oleellista amsterdamilaisuudesta.
Muista kasvisravintoloista
Jostain syystä en päätynyt Bolhoed-ravintolaan, joka sijaitsee Prinsengracht-kadulla aika lailla suoraan Damrak-kadun Maozista länteen ja aika lähellä ihan ydinkeskustaa.

Ihan keskustassa pari korttelin päässä Maozilta kauppakatu Nieuwendijkin pikku poikkikujalla (Sint Jacobstraat) olisi kasvisravintola TerraZen Center. Se ei kuitenkaan ollut auki ovella pari kertaa käydessäni, en tiedä oliko se sitten kesälomatauolla.
Yksi ravintola näytti arvioiden mukaan tarjoavan oikein hyvää ruokaa, mutta ruoasta maksetaan omatunnon mukaan! Kamala ajatus. En yleensä osta ravintoloista kalliimpia kuin 15 euron annoksia, joten jos menisin ravintolaan ja maksaisin sen, niin olisiko se liian vähän ja minua katsottaisiin pahalla? Kun jotkut ihmiset käyvät syömässä 30 eurollakin? Olen saanut huippuhyvää ruokaa ravintoloista alle kympillä ja taas huonoa ruokaa 15 eurolla, joten mikä on oikeudenmukainen hinta? Olen liian pihi tuollaiseen systeemiin, vaikka sikäli ajatus on nätti.
Sitten jotkut ravintolat olivat saaneet huonoa palautetta Happy Cowssa, eli palvelu saattoi olla kehnoa. Usein Happy Cowssa näkyy lähinnä hyviä arvioita kasvisravintoloista, joten nyt sitten päätin välttää näitä.
Lue myös:
Omaa luokkaansa oleva Amsterdam >>
2 Comments Lisää omasi