Junalla kulkeminen Thaimaassa

on

raiteet

Otettuani yöjunan Chiang Maista Bangkokiin ihmettelin miksi ikinä kuljen bussilla silloin kun junallakin pääsee. Nukun junien makuupaikoilla täydellisen hyvin ja lisäksi junista näkee paljon parempia maisemia kuin bussista. Junat kulkevat maaseudun peltojen ja asumusten keskellä, kun taas bussista näkee puuduttavaa maantietä, jonka varrelle jostain syystä rakennetaan melko rumia betonirakennuksia. Suorastaan nautin junailusta silloin kun ei ole ahdasta ja äänekkäitä ihmisiä vieressä.

Mieluummin vaikka kävelisin bussiasemalle kuin antaisin itseäni pompotella vähäarvoisena turistina.
Jos ostaa lipun turistibussiin, saattaa bussia helposti joutua odottamaan pitkään tällaisissa paikoissa. Turistibussit ovat enemmän myöhässä kuin junat tai reittibussit ja niissä on kaikinpuolin huonompi meininki.

Junalla matkustamisen ensimmäinen hyvä puoli on se, että kulkee samalla kulkuvälineellä kuin paikalliset. Ostaessa lipun rautatieaseman tiskiltä ei joudu miettimään myytiinkö lippu turistibussiin vaiko normaaliin reittibussiin. Joskus kyllä pohdin sijoitetaanko junissa turistit samalle alueelle, kun heitä tuntuu olevan enemmän kuin paikallisia.

Thaimaalaisilla saattaa tosin olla eroja siinä, kuka junia käyttää. Luin Bangkok Blondes -kirjasta tarinan, jossa Bangkokissa asuva länsimainen nainen koki arvon alenemisen thaimaalaisten tuttaviensa silmissä kertoessaan miten suosii junalla matkustamista. Thaimaassa varmaankin kaikki, joilla on varaa, kulkevat lentäen tai omalla autollaan ja heidän palvelijansa käyttävät junia. Tämmöiset ilmiöt lukeutuvat sellaisiin Thaimaan kulttuurisiin piirteisiin, joista en pidä yhtään.

Hualamphong.
Bangkokin päärautatieasema Hualamphong.

Junailun hyviä puolia on myös turvallisuus, kun ei joudu kaahaajakuskin kyytiin. Junat ovat myös mukavia, penkit ovat kakkosluokan makuuvaunuissa tilavia. WC:t ovat pieniä, mutta eivät sentään niin pieniä kuin busseissa. Junien vessoista tulee myös vettä.

En ole Thaimaassa koskaan päätynyt varsinaiseen nukkumabussiin, jossa on makuuasennossa olevia tuoleja, joita ei edes saa pystyasentoon. Sellaisilla olen mennyt muistaakseni vain Kiinassa ja Vietnamissa. Vaikka joidenkin Thaimaan bussien istuimet voi saada hyvinkin alas, ei nukkumamukavuus ikinä ole sama kuin junissa. Thaimaan junissa vaikuttaa siltä, että kaikissa yön yli menevissä junissa olisi makuuvaunut.

juna tulee hua hinissäMakuuvaunuja on ainakin kahdenlaisia. Paremman luokan ottamista en suosittele, ne ovat nimittäin aivan liian kylmiä. Otin vahingossa tällaisen paikan Bangkokista Chiang Maihin ja palelin niin että aamuyöstä vedin peiton pääni yli. Kakkosluokan makuuvaunussa toki voi olla aika lämmintä, mutta junan liikkuessa vaunu tuulettuu hyvin.

Hua Hinin rautatieasema on vanha ja hieno.
Hua Hinin rautatieasema on vanha ja hieno.

Paremman luokan makuuvaunuissa nukutaan neljän hengen hyteissä. Minusta on paljon kivempi olla vaunussa, jossa nukkuu paljon ihmisiä isommassa tilassa kuin joutua jotenkin intiimimmin samaan koppiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kakkosluokan vaunussa on rennompaa. Siellä molemmin puolin käytävää on päiväsaikaan kaksi vastakkain olevaa leveää istuinta. Illan tullen konduktööri asettaa nämä kaksi vastakkain olevaa istuinta alasängyksi, laskee yläsängyn paikoilleen ja laittaa patjat ja lakanat. Kaikenlisäksi molemmalla tasolla voi vetää verhon eteen ja sen takana saa nukkua ihan omassa rauhassa ohikulkijoiden katseilta piilossa. Junassa voi siis yöpyä halvan hotelliyön hinnalla lähes yhtä hyvin matkustaessa yhtä aikaa määränpäähänsä.

Junissa liikkuu päiväsaikaan joitain ruoanmyyjiä, joilta saa vaikkapa valmiiksi viipaloituja hedelmiä. Ravintolavaunujakin käsittääkseni on, mutta en ole niitä käyttänyt.

Lue myös:

Turistibusseilla kulkeminen ulkomailla >>

Junan istuinpaikat.
Junan istuinpaikat.
Sängyt levitettyinä istuinpaikoille.
Sängyt levitettyinä istuinpaikoille.

3 Comments Lisää omasi

  1. Anne sanoo:

    Mäkin suosittelen ehdottomasti junalla matkustamista Thaimaassa. Jatkossa aion matkustaa junalla aina kun se on mahdollista. Yöjunat on ihan luksusta, tyynyineen kaikkineen, jopa siellä halvemmassa luokassa! Ja paikka kannattaa tosiaan ottaa vaunusta, jossa on tuuletin, itsekin kerran matkustanut ilmastoidussa vaunussa ja silloin tuli kylmä!

    1. Minäkin aion jatkossa yrittää tehdä sen ylimääräisen matkan juna-asemalle ostamaan lippua tai sitten mennä vain asemalle olettaen paikkoja olevan. Ja kai niitä yleensä on, paitsi Songkranin jälkeen yrittäessä pois Chiang Maista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s