Kasarmitorin ruokarekat keskiviikkoiltaisin

on
Soisoi-kasvisravintolan ruokarekka Kasarmintorilla.
Soisoi-kasvisravintolan ruokarekka Kasarmintorilla oli toinen puhtaasti kasvisruokarekka, joita käyntipäivänäni oli. Soi Soilla on loistavaa ruokaa tarjoava ravintola Vaasankadulla.

Helsingissä on uusi oikein hieno tapahtuma tänä kesänä, kun Kasarmitorille kerääntyy keskiviikko-iltaisin ruokarekkoja. Luin jostain, että Street Food Carnivaliin osallistuvilta rekoilta, kärryiltä ja kojuilta odotetaan että ne suhtautuvat ruokaan intohimoisesti siten, että tarkoitus ei ole vain myydä jotain mistä saa rahaa. Tarkoituksen pitää olla halua tarjota ihmisille jotain hyvää. Eli juuri sitä mitä kirjoitin maaliskuussa jutussani Katuruoka vaati Suomelta pieniä muutoksia, kun pohdin että tämmöisen järjestämisessä joukkoon saattaisi ”eksyä joku mätämuna, jolla ei olisi intressejä tarjota hyvää ruokaa”.

Tortilla Housen Tortilla Truck.
Tortilla Housen Tortilla Truck.

Maistelin torilla parin eri kojun annosta ja niiden perusteella sanoisin ajatuksen onnistuneen. Tortilla Truckin salaatissa ei oltu säästelty grillivihannesten tuoreudessa ja makua sai chipotlesoossista. B-Smokeryn seitanannos oli hyvä kokonaisuus ja seitan oli onnistunutta. Sitä ei kysytty olisiko coleslawin tilalle ollut jotain vegaanista.

Pitsarekka.
Pitsarekka.

Soisoin kärry olisi tarjonnut kasvishampurilaisia, mutta tällä kertaa niitä ei tullut maisteltua. Soisoin lisäksi toinen laktovegetaarista tarjoileva kärry oli vissiin Elämys Express -niminen puu-uunipitsaa tarjoileva iso vaunu. Pitsaslaissien nimet olivat Soijapoloinen ja Hampuusi. Soisin burgerit luulisi saavan vegaanisena, mutta näiden pitsojen suhteen epäilen.

Ei kai ole mitään hienostelua ja hipsteröintiä sanoa, että Kauppatorin pakastevihanneksia isoilla pannuillaan seisottavat kojut ovat loukkaus makuaistia kohtaan ja häpeäksi kun ohi menee vaikka kuinka paljon turisteja. Suomessa on liikaa tällaista ylimalkaista suhtautumista ruokaan. Vaikuttaa siltä, että päätetään tarjota ”paellaa” kun se on kätevää, mutta ei välitetä siitä onko se paella mistään kotoisin. Kiva jos tuommoiset ilmestykset korvautuisivat tämmöisillä kunnollisempaa ruokaa tarjoavilla kojuilla.

Tykkäisin kyllä enemmän jos tapahtuman nimeksi olisi annettu vaikka ”Kasarmitorin ruokarekat” kuin hankalasti muistettava ja ympäripyöreä Street Food Carnival.

Lue myös:

Katuruoka vaatii Suomelta pieniä muutoksia >>

Aasiassa ruokaa on kaikkialla >>

Ulkomaille karkuun helsinkiläistä ankeutta >>

Tortilla housessa sai valita ensin ottaako burriton, tacot vai salaatin. Kasvisvaihtoehtona oli grillatut vihannekset, jotka paistettiin nopeasti tilauksen jälkeen. Siihen mukaan valittin haluamansa lisukkeet, joita otin kaikki paitsi juuston (limeriisiä, mustapapuja, salaattia). Kastikkeeksi valitsin chipotlen. Tykkäsin tästä.
Tortilla Truckissa sai valita ensin ottaako burriton, tacot vai salaatin. Kasvisvaihtoehtona oli grillatut vihannekset, jotka paistettiin nopeasti tilauksen jälkeen. Siihen mukaan valittiin haluamansa lisukkeet, joita otin kaikki paitsi juuston (limeriisiä, mustapapuja, salaattia ja jotain mitä en muista). Kastikkeeksi valitsin chipotlen. Tykkäsin tästä.
Tortilla Truck.
Tortilla Truck.
B-Smokeryn seitanannoksessa oli bataattia, seitania ja epävegaanista (?) coleslawta. Seitan oli loistavaa rakenteeltaan ja maultaan ja kastike toi sopivasti kosteutta. Kuulemma annos oli sopiva kokonaisuus kun paahdettu tai grillattu bataattisiivu oli jätetty maustamattomaksi muiden ollessa tarpeeksi maustettuja. Jos bataatti olisi ollut rasvainen ja suolainen, olisi annos ollut tunkkainen.
B-Smokeryn seitanannoksessa oli bataattia, seitania ja epävegaanista (?) coleslawta. Seitan oli loistavaa rakenteeltaan ja maultaan ja kastike toi sopivasti kosteutta. Kuulemma annos oli sopiva kokonaisuus kun paahdettu tai grillattu bataattisiivu oli jätetty maustamattomaksi muiden ollessa tarpeeksi maustettuja. Jos bataatti olisi ollut rasvainen ja suolainen, olisi annos ollut tunkkainen.
B Smokeryn kyltti.
B-Smokeryn kyltti.

hampuusi

Oikealla Tibet-ruokaa eli momoja tarjoava kärry, mutta kasvismomoissa oli juustoa.
Oikealla Tibet-ruokaa eli momoja tarjoava kärry, mutta kasvismomoissa oli juustoa.
Rekkamuotia.
Rekkamuotia.
Belgialaiset vohvelit näyttivät kiinnostavan ihmisiä.
Belgialaiset vohvelit näyttivät kiinnostavan ihmisiä.
Tälläkin bbq-kärryllä tuntui olevan koko ajan jonoa.
Tälläkin bbq-kärryllä tuntui olevan koko ajan jonoa.
Kasvishodariakin olisi näköjään saanut.
Kasvishodariakin olisi näköjään saanut.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s