Adoptoinpahan sitten vanhemmilleni koiran täällä Thaimaassa. Tämä oli varmaan vain ajan kysymys, koska olen ollut kaksi kuukautta vapaaehtoishommissa löytökoiratarhalla ja tavannut ihania kotia vailla olevia koiria. Ihan yhtäkkisestä päätöksestä tässä ei ole kyse, koska jo Suomesta lähtiessäni vanhempani sanoivat että voin tuoda heille koiran tai kaksi. Olen jo harjoittanut mielen lujuutta yrittämällä olematta kiintymättä liikaa tarhan koiriin.

Kolme viikkoa sitten tarhalle tuli neliviikkoinen koiranpentu, joka oli menettänyt emonsa. Pentue oli elellyt jonkun tien laidalla. Yhtenä päivänä kyläläiset näkivät pakettiauton kurvaavan paikalle ja nappaavan emokoiran kyytiin. Pennut jäivät tien varteen ja kyläläiset saivat otettua talteen vain tämän pennun.

Emo on varmastikin koiranlihakaupan uhri

Ikävä kyllä ei ole oikein muita syitä täysikasvuisen sekarotuisen koiran sieppaamiselle kuin että se vietiin koiranlihaksi Vietnamiin tai Kiinaan. Etenkin Pohjois-Thaimaassa on valloillaan Thaimaassa laiton koirien salakuljetus näihin maihin, joissa koiria syödään paljon enemmän kuin Thaimaan periferioilla. Jopa satoja tuhansia koiria viedään Thaimaasta Vietnamiin. Koirat sullottaan täysiin häkkeihin ja määränpäässään ne hakataan tai puukotetaan kuoliaaksi  ja joskus ne keitetään tai nyljetään elävältä. Koiranlihakauppiaat, teurastajat ja ruokailijat eivät paljoa mistään välitä.

Lue kun Care for Dogsin työntekijät kävivät hoitamassa koiria valtion koiratarhalla, jonne on viety Vietnamiin matkalla olleita koiria >>

Pennun hoitamista

Kun päivän päätteeksi minä ja henkilökunta tehtiin tarhalta lähtöä, kysyin epäluuloisena että jääkö pikkupentu respassa olevaan häkkiin. Oli mahdoton ajatus että tuo pikkuruinen pentu jäisi siihen yksin noin 15 tunniksi, joten mukaanhan se minulle lähti. Onneksi tuolloin majailin koiravahtina toisen vapaaehtoisen luona lähistöllä, joten pystyin tekemään nopean päätöksen ilman että tarvitsisi kysyä mitään vuokraisännältä.

Enpä tiedä olisiko noin pieni pentu miten selvinnyt tarhalla. Sehän ei voinut eikä vieläkään voisi elää tarhan muiden pentujen joukossa, koska ne ovat sitä paljon isompia. Kun olen käyttänyt sitä siellä sosiaalistumassa, on se ollut puolet siellä ollutta pienintä pentua pienempi ja aika pian se sai pienen puremahaavan korvaansa.

Ja tällaista pentua pitää syöttää muutaman tunnin välein. Aluksi annoin sille vuohenmaitoa tuttipullosta, jonka imemistä se himoitsi. Vielä 6-viikkoisena se joskus aamuisin toheltaa sylissäni ja yrittää etsiä emon nisää. Eläinlääkäri suositteli kuitenkin lopettamaan pulloruokinnan aika pian ja siirtymään koiranruokaan. Se kuitenkin suostuu omatoimisesti syömään vain kanaa, joten edelleen syötän sille ruiskulla penturuoan ja veden sekoitusta.

Koiranpentu sairastaa

Jo toisena päivänään tarhalla pennusta löydettiin koronavirus, joka aiheuttaa ripulia. Sitä varten syötin pennulle aamuin ja illoin kahta lääkettä, josta toista se inhosi kovasti. Koiranhoitajana joutuu tekemään haljuja juttuja ja pakottamaan koiria nielemään lääkkeitä tai pitelemään niitä paikallaan verikokeen ottamisen aikana.

Koronavirus ei meinaa ottaa hävitäkseen kokonaan, mutta sen sijaan pennulta löydettiin toissapäivänä vakavampi sairaus, sen veressä on loisia. Käsittääkseni nämä pöpöt syövät verta ja pennulla on anemia. Parasiitit se on saanut ehkä punkista (muistelen siltä ensimmäisenä päivänä yhden löytäneeni) tai kirpuista (niitä siltä löytyi viikon ajan kirppupesuista ja -puuterista huolimatta) tai jos emoltaan.

Oireena on verenpurkaumat nivusissa, kainaloissa ja kaulassa, korvistakin ja vähän kaikkialta löytyi punoitusta. Lisäksi se ripuloi tummaa  vahvan hajuista lientä ja oksentelee (ei kuitenkaan rajusti). Ikenet ovat anemiasta vaaleat. Onneksi pentu silti syö (kylläkin hyvin valikoidusti ja joudun sitä syöttämään ruiskulla) liikkuu ja leikkii, milloin ei sitten nuku kuten tuon ikäisten paljon kuuluukin. Tänään on huonompi päivä.

Nyt on pelko pennun menettämisestä. Se on muutenkin saanut tri-sulfate -lääkettä kai koronavirukseen ja lisäksi se saa nyt doksisykliini-antibioottia parasiitteihin ja lääkettä bakteereihin, jota sen kakasta löytyi. Maanantaina se alkaa kai saamaan jotain muuta lääkettä veren parantamiseen. Ei tässä oikein muuta voi kuin antaa lääkkeet sekä huolehtia, että pentu syö ja juo paljon.

Minun pitäisi lähteä viikon päästä Goalle hankkimaan uutta Thaimaan turistiviisumia ja tapaamaan perhettä ja kavereita. Sillä aikaa pentu on sijaisperheessä, jolla on vain noin pari viikkoa vanhempi koiranpentu. On itse asiassa loistava asia pennulle päästä oppimaan koirien tavoille toisen pennun seurassa. Päätin adoptoida pennun siinä vaiheessa kun sijaisperhe löytyi. Muutoin olin ajatellut pennulle olevan parempi jos joku muu sen adoptoisi pysyvään kotiin joulukuun aikana. Katselen silti nyt jos löytyisi joku myöhempi lento Goalle, kun viisumini ei ole ihan vielä menossa umpeen.

Kun olin pari viikkoa ruokkinut pentua, siivonnut sen kakkoja ja pissoja sekä heräillyt öisin, alkoi tuntumaan mahdottomalta ajatus sen antamisesta jollekin ylimalkaiselle thaiperheelle. Pienet koiranpennut saavat aika helposti kodin Care for Dogsin turvatarhalta, joten olin ajatellut tuovani Suomeen jonkun vähän isomman koiran sitten keväällä, koska ne tarvitsevat koteja kipeämmin. Mutta ihan kaikki asiat elämässä eivät mene järjellä. Ja toisaalta minua tarvitaan tällä hetkellä huolehtimaan koirasta kunnolla, kun sen elämä ei alkanut ihan terveesti. Sitä ei siis edes voisi adoptoida normaalin terveen pennun lailla. Nyt se tarvitsee koko ajan hoitoa, kun ruoka ei maistu, läheisyyden kaipuu on suuri ja lääkkeistä tulee huolehtia.

Jos pentu tervehtyy, alkaa tammikuussa paperi-, rabiesrokotus- ja verinäyteprosessi sen tuomiseksi Suomeen. Siihen tulee varata 3,5 kuukautta. Pennuilla prosessin voi aloittaa vasta 12-viikkoisena, koska vasta sen ikäiselle voi antaa ensimmäisen rabiesrokotteen. Kirjoitan tästä prosessista sitten myöhemmin.

Myöhempi lisäys: Pentu ei selvinnyt sairaudesta, menetin hänet 2.12. Nyt on ihan hirveä suru siitä ettei pentu päässyt kasvamaan leikkisäksi pennuksi ja ihanaksi aikuiseksi. Emme saaneet selville mitkä loiset tarkemmin olivat kyseessä ja pentu menehtyi siihen että punasolujen osuus veressä oli todella pieni, 5,1%. Hän ei enää jaksanut ja kuoli aika yhtäkkiä luonnollisesti juuri ennen kuin olisimme viimeisenä keinona yrittäneet verensiirtoa. Kun pennut menettävät emonsa liian aikaisin jää niiden immuniteetti huonoksi taistella tauteja vastaan. Vihani koiranlihakauppaa ja koirien huonoa kohtelua kohtaan sen kuin vain kasvaa. Maailma on niin paha ja koirat niin hyviä.