Olen iloinen, että lähden ensi viikolla Yhdysvaltoihin, pois Thaimaasta seitsemäksi viikoksi. Minulla on ehkä käynnissä jokin kulttuurishokin vaihe, thaimaalaiset ottavat nimittäin minua ajoittain aika tavalla päähän. Tämmöisiä tuntemuksia varmaan voi tulla kun on viettänyt jossain paljon aikaa, mutta on silti ulkopuolinen, kielitaidoton eikä ymmärrä ja tiedä kaikkea mitä tapahtuu. Ja kun muut ihmiset olettavat sinun omaavasi nämä ominaisuudet.
Iso syy suututukseeni on varmasti se, että koiratarhan vapaaehtoisena näen niin paljon pahoja asioita, eli ihan joitain oikeitakin aiheita on väsymyksen lisäksi. Olen todella tuskastunut siihen miten Thaimaassa kohdellaan koiria. Koirien omistajatkaan eivät tunnu tajuavan mitään perheenjäsenistään.
Sitten ihan vain epärationaalisesti minua ärsyttää kylänaapureiden vihainen kälätys (oikeasti, mikä voi kuulostaa kettumaisemmalta kuin äkäinen thainainen huutamassa korkeilla nuoteilla?), ohi mopoilevien ihmisten nyrpeät naamat ja epäluuloisesti minua katsovat mummelit. Olenko kertonut ettei ainakaan täällä Thaimaan maaseudulla ihmisillä ole tapana tervehtiä tuntemattomille takaisin tai edes hymyillä? On tosiaan aika vaihtaa vähäksi aikaa maisemaa kun tällaiset pikku asiat suututtavat…
Haudottuani ikäviä ajatuksia teki hyvää käydä lounaalla fiksujen thaimaalaisten kanssa (koiraturvatarhan eläinlääkäreitä ja toimistoväkeä). Ja muistaa uusi tuttavuuteni, thainainen joka on kapinallinen tässä yhteiskunnassa. Kaikista paikoista pitää vain löytää oikea seura. Kaikkialta kun löytyy ihmisiä joiden arvot ovat vinossa, käytös epämukavaa ja toiminta ihan silkkaa typeryyttä tai pahuutta. Tämmöiset tyypit pitää jättää omaan arvoonsa ja keskittyä parhaisiin paloihin.
Eikä voi viettää kuukausia ulkomailla ja muodostaa käsitystään kansakunnasta seuraamalla kiljuvia kyläläisiä, jos ei ole Suomessakaan sitä mieltä että pikkupaikkakuntien juorukellot ovat just sitä perusantia. Sen sijaan ne ovat karaktäärejä muiden joukossa.
Kyllä farangikin saa sanoa
Minähän en voi muuttaa Thaimaata, mutta en enää hyväksy sitäkään etten saisi valittaa. Ei se mene niin, että ulkomaalaiselle sanotaan ”lähde sitten pois”. Olen hyvää vauhtia vieraantumassa Suomestakin ja astumassa semmoiseen nomadioloon että kotini on siellä missä ikinä olen. Missä menee muka maaginen raja, että yhtäkkiä kuuluisikin yhteiskuntaan sillä tavalla että saa sitä kritisoida? Entä missä vaiheessa on erkaantunut siitä tarpeeksi, ettei ole enää sanomista?
Tiedetään, ettei tämmöinen minun reissailuni ole normitouhua, ja että tämmöisenään tämä vieläpä maailman mittakaavassa on hyvin harvalle mahdollista, eli elitistinen laji. Silti en mahda mitään sille, että tuntuu aina vain naurettavammalle ettei ihminen voi tehdä töitä siellä missä haluaa olla. Ja että vierasmaalaisiin suhtaudutaan epäluuloisesti. Ja että jossain saa oleilla vain tietyn ajan ja sitten pitää lähteä. Yhteiskunnat pyörivät tavallisempaa elämäntapaa viettävien tahtiin. Jos haluaa elää paikkaa vaihtaen, on pudokas.
Thaimaa-ärsytyksen perspektiiviin laittamisessa auttaa kun lukee Suomeen muuttaneiden blogeja. Eli ihmisten, jotka ovat tulleet Suomeen olemaan, opiskelemaan, töihin jne. Minullahan ei ole ikävä Suomea tässä ärsytyksen tilassanikaan, mutta tekee hyvää lukea miten ulkomaalaiset kokevat myös Suomessa ihan samanlaista suuttumusta. Toisin kuin joissain kulttuurien sulatusuuneissa, oli jonkun tekstin mukaan ulkomaalaisen lapsi Suomen kouluissa aina ulkomaalaisen lapsi. Joskus luin jonkun kirjoituksen, jossa joku oli tosiaan saanut Suomesta tarpeekseen. Siinä jutussa moitittiin sitä miten suomalaiset suhtautuvat suomen puhumiseen vieraalla aksentilla. Muistan tästä joskus erään britin myös minulle kaljapäissään avautuneen. Ja varmasti aivan syystä. Ulkomaalaisia kohdellaan törpösti sekä Suomessa että Thaimaassa.
Aikomukseni on viettää kesällä Suomessa kolmisen kuukautta ja palata sitten Kaakkois-Aasiaan, ehkä tekemään sukellusohjaajaopinnot. Tällä hetkellä ei kuitenkaan tunnu siltä että maan olisi oltava Thaimaa. Haluan toki jatkaa Care for Dogsin koiratarhalla käymistä Chiang Maissa eli tänne kyllä palaan, mutta muuten Thaimaa ei tunnu enää erityiseltä. Indonesia olisi hyvä kohde, kun siellä kielenkin voisi oppia äkkiä. (Lue aiempi tekstini: Indonesiaan Thaimaan sijaan? >>)
Lue myös:
Intialaisten ja thaimaalaisten vertailua >>
Mistä pidän thaimaalaisissa >>
Kaikissa kulttuureissa on kivaa ja mätää >>
Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa >>
Kulttuurishokin vaiheet >>
reissaustajaruokaa.com 
Oi, sun tunteet kuullostaa niin tutuilta! Mulla oli myös vaihe jolloin Thaimaassa tuntui olevan enemmän huonoja juttuja kuin hyviä. Oli niin paljon sellasta mikä ärsytti, suututti ja inhotti. Ne asiat ei sinänsä oo mihkään kadonneet mutta oon oppinu elämään niiden kanssa (vaikka en niitä hyväksykkään). Kielitaidolla on kyllä todella suuri merkitys näissä jutuissa ja se vaan yksinkertaisesti helpottaa sopeutumista ja ymmärtämistä. Maailma on iso ja täynnä mielenkiintoisia paikkoja & ihmisiä mutta viime kädessä kaikissa paikoissa on puutteensa. Mä oon päättäny, että Thaimaa on kaikesta huolimatta mun ”loppusijoituskohde”, toivottavasti sullekkin löytyy paikka 🙂 Onnea matkaan! 🙂
Tosiaan jos Thaimaa olis munkin loppusijoituskohde niin kielen opetteluun kyllä! Voi olla että niin käy, mutta voisi olla hyvä tsekata ensin pari muutakin paikkaa.
Kiinnostaisi tietää, että mitkä oli sinulla ne asiat jotka ärsytti, suututti ja inhotti?
Matkailublogeissa on niin kovin usein vain kaikenlaista hehkutusta, että minusta tuntuu epäkorrektilta mennä ja haukkua yhtään mitään. Jos olisi joku blogi teemaaltaan ”maiden, kansojen, tapojen ja kohteiden huonot puolet” niin kyllä kiinnostaisi lukea joka juttu!
No, jos nyt karkeasti yleistän ja tiivistän, niin seuraavanlaiset jutut:
Kasvojen menettämisjutut eli kaikki ne loputtomat ongelmat, jotka johtuu vaan siitä, ettei voi sanoa mitä ajattelee.
Tietynlainen nationalismi ja se, ettei ihmisiä oikeestaan kiinnosta mitä niiden oman maan ulkopuolella tapahtuu.
Kaksinaamaisuus eli sen kuuluisan hymyn takana on harvoin lämpöä, länkkäri = kävelevä lompakko. Sama kaksinaamaisuus liittyy myös uskontoon, tästä olen kirjoittanut blogissanikin ihan äskettäin.
Eläinten kohtelu: tämänhän sinäkin olet omassa työssäsi nähnyt.
Myrkyt, saasteet, roskaaminen, välinpitämättömyys oman ympäristön suhteen.
Vaikka noi ylläolevat asiat ketuttaa, niin sitten toisaalta olen vuosien mittaan oppinut ymmärtämään miks monet asiat on niinkuin ne on.
Mun Thaimaa suhde on mennyt suuresta alkuihastuksesta syvän ärsyynnyksen kautta tähän nykyiseen, aika neutraaliin tilaan. Nyt pystyn elämään tuon kaiken keskellä, koska näen siellä kuitenkin enemmän hyvää kuin huonoa.
Matkablogeissa useimmiten tarkastellaan asioita matkailijan eikä vakinaisesti maassa asuvan vinkkelistä. Aika turhahan niihin on mennä kirjottelemaan negatiivisia huomioitaan. Ei ne kulttuurin kurjat puolet muutaman kuukauden reppureissulla varmaan esille tuu, varsinkaan jos matkailee jossain turistisaarilla (turismin kurjat puolet ehkä).
Tästä aiheesta vois kirjoittaa enemmänkin mutta ehkä se ois sitten omassa blogissa avautumisen paikka….
Oikein hyvältä analyysilta vaikuttaa! Tänään keskustelin juuri puoliskoni kanssa tuosta, että Thaimaassa tuntuu ettei tosiaankaan tuntemattomilta heru tuntemattomille tuota lämpöä, joka oli tästä viestistäsi poimimani osua termi. Sitten vertasin Thaimaata siinä Suomeen joskus 50-luvulla ja aiemmin siinä, ettei Suomessakaan ennen vanhemmat osanneet helliä lapsiaan. Sillä paitsi että olen huomannut ettei Thaimaassa monet koiranomistajat osaa käsitellä koiriaan ystävällisesti niin lapsetkin saavat läpsimistä ja sen sellaista. Ehkä asiat muuttuvat ja ilman muuta nytkin Thaimaassa riittää vaikka kuinka poikkeustapauksia monikymmenmiljoonaisessa kansassa!
Juu, kyllä täällä Indonesiassakin hirttää välillä hermo, niin miulla ja kuin muillakin täällä pidempään asuneilla. Vaikka aurinko paistaa ja ympärillä on turkoosi meri niin joskus vaan vituttaa kaikki. Kulttuurien ja tapojen yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä, vaikka kuinka pitkään täällä ois ollu. Itellä palaa käämi paikallisten liian rennon ajantajun kanssa (15 minuuttia tarkottaa yleensä noin kahta tuntia) ja sen kanssa, että jos kysyy jotain, vastaus on aina MAYBE jotain. Kukaan ei tiedä mitään eikä ainakaan myönnä ettei tiedä, arvaillaan mielummin. Jos kysyy neuvoa että missä on se ja se mesta, viis ihmistä osottaa käellä et tuolla ja jokainen osottaa eri suuntiin. Eläinten kohtelu, tietysti. Tyhjät lupaukset. Viisumiasiat. Lipevät, limaset, mua sata vuotta nuoremmat rantajätkät, jotka yhä jaksaa huuella ”nice tattoo” ja vinkua jotain paskaa, vaikka olen ollu täällä kohta 3 ja puoli vuotta ja tietävät tasan että toi akka ei lämpene. Kymmenkertasten hintojen pyytäminen asiasta ku asiasta vaan siks että olen länsimaalainen porsas. Järjetön byrokratia, ja se ettei mistään saa oikeaa, varmasti paikkaansapitävää, informaatiota.
Mutta oli missä hyvänsä, jossain kohtaa iskee reissuväsymys. Sillon pitää lähteä vähäks aikaa johonkin ihan muualle rauhottumaan.
Ps. Tuu Jenni tänne! Sukeltelemaan ja muutenki olemaan!
Kyl tuli jo katsottua Lutwala Divingin sivuja 🙂 Pitäisi löytää semmonen sukelluskoulu, jossa oikeasti välitetään monimuotoisuudesta ja sen semmoisesta. Kun ei huvittaisi viedä pinnan alle ihmisiä ilman että yrittäis saada ne kiinnostumaan myös kaiken näkemänsä suojelemisesta.
Ihme asia jos noin pienellä saarella vieläkin kohdellaan turistina noin pitkän ajan jälkeen! Vai pyydetäänkö sinulta isompia hintoja ennemmin vain Lombokilla ja muualla eikä enää pikkusaarella?
Joo, nyt Los Angelesissa on aika eri meininki ja Chiang Mai varmasti maistuu toisella lailla toukokuussa.