Vegaanikokkailua eteläthaimaalaisella saarella

on
paistettuja vihanneksia
Paistettua pitkäpapua, pilvenkorvasientä, munakoisoa, tofua, cashewpähkinää ja sipulia.

Koh Lantalla asustellessa kokkasin paljon itse, paitsi loppua päin minua ei paljoa motivoinut juosta (eli mopoilla) saaren torien perässä ostamassa aineksia. Pääasiassa ostin vihannekseni ja hedelmäni torilta, jonka sijainti vaihtelee Koh Lantalla joka viikonpäivänä. Torstaisin tori on 200 metrin päässä Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselta ja silloin ostin yli kymmenen kilon satseja koko viikoksi. Lähistöllä on joitain vaihtelevasti auki olevia kauppojakin, mutta niiden tarjonta on suppeampi, rupuisempi ja kalliimpikin.

Itse tehty mango sticky rice. Mangoa, keitettyä riisiä ja kookosmaitoa.
Itse tehty mango sticky rice. Mangoa, keitettyä riisiä ja kookosmaitoa, johon ripottelin pikkiriikkisen suolaa.

Aluksi söin hedelmäpainotteisesti. Mangoaikana söin aamiaiseksi ja lounaaksi ehkä kymmenen mangoa. Olin töissäni niin kiireinen, etten halunnut lähteä hakemaan ruokaa mistään tai kokkailemaan. Sen sijaan vedin hedelmiä suoraan tiskipöydän ääressä suupielet mehua valuen.

Linssikeitto. Ensin keitin linssejä ja sitten lisäsin sinne seoksen paistettua sipulia, valkosipulia, inkivääri ja mausteita (esim. curry, jeera, korianterin siemen, mustapippuri, garam masala) sekä eri vihanneksia kuten pitkäpapua, tomaattia, bataattia, porkkanaa, perunaa tai vaikka paprikaa.
Linssikeitto. Ensin keitin linssejä ja sitten lisäsin sinne seoksen paistettua sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja mausteita (esim. curry, jeera, korianterin siemen, mustapippuri, garam masala) sekä eri vihanneksia kuten pitkäpapua, tomaattia, bataattia, porkkanaa, perunaa tai vaikka paprikaa.

Iltaisin oli paremmin aikaa kokkailla. Linssikeitoista saa protskua ja ne olivat bravuureitani. Muutoin sitten paistoin vain tofua (sitä saa torilta), vihanneksia ja sieniä eri sekoituksin pannulla erilaisin maustein. Salaattejakin tuli tehtyä, mutta ei salaatinlehdistä. Eläinsuojelukeskuksen vieressä olisi ollut hydroponinen viljelmä, mutta siellä ei aina ollut ketään paikalta ja oli turhauttavaa poistua töistä turhan takia. Lue millaisia salaatteja tein: Aasialaisittain maustettu salaatti >>

Koh Lantalla tori on eri päivinä eri puolilla saarta.
Koh Lantalla tori on eri päivinä eri puolilla saarta.

Jäin Koh Lantalla kaipaamaan Chiang Main kasvisravintolatarjontaa. Olisi tosiaan kiva, jos Koh Lantalla olisi edes yksi perinteinen kasvisravintola, jossa saisin syötyä eurolla hyvää ruokaa, joka ei ole turistimättöä. Nyt kävin innolla näissä ravintoloissa Krabissa ja Phuketissa piipahdellessani. Chiang Maissa oli myös pieniä toreja, jotka olivat kätevämpiä kuin Koh Lantan joka päivä eri paikassa noin kello 13–18.30 auki olevat torit.

Tässä listaa aineksista, joita säännöllisesti ostelin Koh Lantan torilta:

  • tofua
  • thaimaalaisia pitkiä papuja
  • munakoisoja
  • kaalia, kiinankaalia, parsakaalia ja kukkakaalia
  • bataatteja ja porkkanoita
  • kurkkua, tomaattia
  • sipuleita, valkosipulia
  • inkivääriä, galangaa
  • sitruunaruohoa, kaffirlimenlehtiä

Kaupoista:

  • edamameja (pakasteena 7-Eleveneistä)
  • kookosmaitoa, ruokaöljyä, mausteita
  • erilaisia pähkinöitä (lähinnä 7-Elevenistä cashew- ja maapähkinöitä, kurpitsansiemeniä ja paahdettuja härkäpapuja)
  • soijaproteiinivalmisteita (lähinnä Krabista kasvisravintolasta)

Lue myös:
Koh Lantan ravintolasuosikkini (kesä 2016) >>
Ruoanlaittoa Thaimaan torien antimista (helmi 2015) >>
Ensimmäinen kerta kokkailua Thaimaassa (loka 2014) >>

Ensimmäisen aamun ruokani Koh Lantalle tullessani. Aasian riisivellejä nähtyäni tällainen ei olisi edes kummallinen ruoka. Lainasin työkaverin keittämää riisiä ja lisäsin siihen soijamaitoa ja cashewpähkinöitä. Mikäpäs siinä.
Ensimmäisen aamun ruokani Koh Lantalle tullessani. Aasian riisivellejä nähtyäni tällainen ei olisi edes kummallinen ruoka. Lainasin työkaverin keittämää riisiä ja lisäsin siihen soijamaitoa ja cashewpähkinöitä. Mikäpäs siinä.
Torilta ostetut tofut säilyivät paremmin jääkaapissa kun ne keitti ensin.
Torilta ostetut tofut säilyivät paremmin jääkaapissa kun ne keitti ensin.
Yritän muistaa, ettei tofua tarvitse aina kuutioida ja viipaloida, vaan sen voi murustaa käsissä. Salaateissa se on paljon kivempi koostumus.
Yritän muistaa, ettei tofua tarvitse aina kuutioida ja viipaloida, vaan sen voi murustaa käsissä. Salaateissa se on paljon kivempi koostumus. Tofut kannattaa maustaa ensin salaatinkastikkeessa.
Curryjauheessa paistetut tofut.
Curryjauheessa paistetut tofut.
Sieniä ja pitkäpapua.
Sieniä ja pitkäpapua kookosliemessä.

pitkäpapu sieni

omat ruoat
Paistettuja erilaisia sieniä, perunaa ja bataattia, perunamuussia ja tilliä. Koh Lantan toreilta saa siis tilliä, vaikka se niin pohjoiselta mausteelta tuntuukin.
paistettuja munakoisopaloja
Paistettuja munakoisoja. Joskus on kiva paistaa vain yhtä sorttia.
auringonkukanversosalaatti
Tomaattia, auringonkukanversoja ja norimerilevää. Mausteina taisi olla inkivääriä, valkosipulia, soijakastiketta ja limemehua.
edamamet
Edamameja eli nuoria soijapapuja keitettyinä. Näitä saa ostaa pakasteena 7-Eleveneistä.
Kurpitsakeitto.
Kurpitsakeitto.
Ihme annos hedelmiä ja riisiä. Muuta ei kai ollut. Laitoin ehkä lorauksen kookosmaitoa riisin, banaanin, mangon ja mangosteenin sekaan.
Ihme annos hedelmiä ja riisiä. Muuta ei kai ollut. Laitoin ehkä lorauksen kookosmaitoa riisin, banaanin, mangon ja mangosteenin sekaan.
Paistettua tofua, munakoisoa ja pilvenkorvasientä.
Paistettua tofua, munakoisoa, sipulia ja pilvenkorvasientä.
Wrappi, jossa pohjalla aurinkotomaattipestoa (sitä saa Lanta Martista), tofua, ituja ja minitomaattia.
Wrappi, jossa pohjalla aurinkotomaattipestoa (sitä saa Lanta Martista), tofua, ituja ja minitomaattia.
Tofua, kurkkua ja tomaattia.
Tofua, kurkkua ja tomaattia sekä tietysti mausteita.
itse tehdyt soijapalat
Paistettuja marinoituja soijapaloja, perunaa ja alla on varmaan perunamuussia tai jotain.
itse tehtyä ruokaa
Salaatti tomaatista, paprikasta, pitkäpavusta ja minimaissista. Paistettuna soijarouhetta, pilvenkorvasientä, sipulia ja parsakaalia.
Mantereen isoista marketeista ja kasvisravintoloista sai tämmöistä pientä puikeloa soijapalavalmistetta. Tässä olen valmistanut siitä sössön porkkanan, sipulin, kookosmaidon ja mausteiden kanssa.
Mantereen isoista marketeista ja kasvisravintoloista sai tämmöistä pientä puikeloa soijapalavalmistetta. Tässä olen valmistanut siitä sössön porkkanan, sipulin, kookosmaidon ja mausteiden kanssa.
paistetut curryvihannekset
Curryjauheessa paistettua tofua, munakoisoa ja bataattia.
paistettua kiinankaalia ja enokisieniä
Yksi suosikkiruoistani itse kokattuna Thaimaassa: paistettua kiinankaalia, enokisientä ja tofua. Nämä on maustettu sienikastikkeella (Healthy Boy mushroom sauce).

 

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s