Viimeinen talvi Suomessa ja uuden elämän lupauksia

Uhoan tämän olleen viimeinen talvi, jonka jouduin Suomessa viettämään. Ohi on!

Ihmisiä varmaan pelottaa, että heitä alkaisi kaduttaa irtisanoutuminen, tavaroista ja asunnosta luopuminen sekä epävarmuuteen ajautuminen. Minua kuitenkin kaduttaa, että jäimme Suomeen näin pitkäksi aikaa. En ole tainnut kertaakaan lukea vertaistarinaa tällaisesta, että joku olisi harmitellut sitä että viivytti Suomesta lähtemistä. Sitä varmaan keskitytään onnellisuuteen sen suhteen, että tuli lopulta lähdettyä. Ja sitten on kai ihan tyytyväisiä paluutarinoita, kun on erilaisista järkisyistä palattu Suomeen. On palattu työelämään ja perustamaan perhettä. Minua taas kaduttaa, että annoin liikaa jalansijaa niin kutsutulle järkevyydelle ja tuhlasin lyhyttä elämääni Suomessa yli kahden vuoden ajan. No, onneksi kohta taas lähdetään! Irtiotto saattaa tällä kertaa olla väärä termi käyttää, koska nyt olisi tarkoitus muuttaa elämä lopullisesti. Kokeilin paluuta oravanpyörään, mutta nyt se saa jäädä.

Ei enää yli äyräiden uuvuttavia töitä

Nyt aion jatkossa todella tarkailla elämisen ja olemisen tilannetta, jotta saamme ulkomaan elämiset rullaamaan. Ei siis enää burn outin puolikkaita, joiden jälkeen ei saa itseään kokoon ja freelance-hommiin. Näinhän minulle kävi oltuani Thaimaassa hullussa työtilanteessa eläinsuojelukeskuksessa lähes vuoden ajan ja sen jälkeen oli vaikea keskittyä mihinkään. On hyvin kuvaavaa, kun yhdessä kokkailujutussani vuonna 2016 elävöitin sitä miten olin töissä niin kiireinen, että ensimmäisinä kuukausina söin ruoaksi vain ”hedelmiä suoraan tiskipöydän ääressä suupielet mehua valuen”. Jutussa ”Tauko thaimaalaisesta ruoasta (2016)” kuvailin miten lopulta kävi: ”myöhemmin kävin melkein joka päivä ulkona syömässä, koska olin iltaisin rättiväsynyt. Se alkoi näkyä vyötäröllä, kun söi pad thaita ja hapanimelävihanneksia” ja ”stressi pilaa terveyden paratiisisaarellakin”. Eli paitsi etten halua viettää lisää talvia Suomessa, aion myöskin olla uuvuttamatta itseäni enää. Elämä kuntoon.

Työuupumuksen voi saada myös, vaikkei olisikaan ylikuormittunut töiden määrällä. Oireet kun ovat ”uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja alentunut ammatillinen itsetunto”. Näitä en tainnut kokea Thaimaassa, vaan sen jälkeen Suomessa. Työelämä on ehkä ykkösongelma ja se pitäisi muuttaa.

Ei enää ajan kulumisen odottelua

On karmeaa elämäntuhlausta odottaa ja toivoa ajan kulumista nopeammin. Se on kuin odottaisi olevansa lähempänä kuolemaansa, jos on koko ajan odottamassa iltaa, seuraavaa viikonloppua ja seuraavaa lomaa. Odottaa että kuukaudet kuluisivat nopeasti ja olisi kesä. Nyt vielä odotan että olisi kesä ja sitten syyskuu, jolloin lähdemme Suomesta. Mutta sitten tämmöinen touhu saa luvan loppua.

Ei enää talven piinaa

Tätä edellinen ensimmäinen Suomen talvi meni yllättävän tuskattomasti, mutta tämä toinen talvi oli yhtä piinaa. Aina kun ihmiset ihastelevat talvea, niin minun on vaikea uskoa heidän oikeasti tarkoittavan sitä. Tietysti vallitseviin olosuhteisiin pitää sopeutua ja hyvä keino on ottaa iloa irti mistä vain sitä ikinä saa. Ja tietysti jos vertailukohta on räntäinen sää, niin tyyni pikkupakkaskeli on toki hyvä juttu. Mutta en voi mitään sille, että minulle vertailukohta talvelle on se, että ei olisi talvi laisinkaan.

Retkeily ja patikointi ovat harvoja asioita, jotka minua Suomessa kiinnostavat. Minusta ei kuitenkaan todellakaan ole talviretkeilijäksi, eivätkä koirammekaan sitä kestäisi. Siispä ankeimpina Suomen kuukausina ei voi tuotakaan harrastaa. On vain tallustettava aina vain niitä samoja katuja liukastumista varoen. Ja se nyt oli aivan hirveää, kun kolmelta iltapäivällä alkoi olla pimeää. Haluan siis paikkaan, jossa ei tarvitse kärsiä talvista.

Olin joulun aikaan maalla ja tällä kertaa erityisesti hirvitti sellainen lumen ja pakkasen saartamana eläminen. Siispä myöskään maalla asuminen Suomessa ei talvien takia ole minun juttuni. Pakkaset nousivat pahimmillaan jonnekin -28-asteeseen, oli ihan pimeää ja hirveästi lunta. Siinä kyllä ihmetytti miten ihmiset aikoinaan ovat voineet kuvitella selviävänsä sellaisissa sääoloissa. Nytkin on ihan kamala homma aurata tiet ja varmistaa lämmityksen toimivuus.

On tärkeää saada ilmaista itseään pukeutumisella

Minä joululomalla, otsalamppukin päässä.

Minua ärsyttää suuresti, kun sanotaan sään olevan vain pukeutumiskysymys. Minä tosiaankin pukeuduin Helsingin talvissa toppahousuihin, loskasaappaisiin ja rumaan ja käytännölliseen toppatakkiin ja usein laitoin jotain naamanikin peitoksi. Ja ai että minä inhoan sitä pukeutumista. En ole yhtään mikään tyylilyyli, mutta olen kyllä vuosien varrella huomannut sen apeuttavan vaikutuksen, jos ei saa pukeutua oman maun mukaisesti. Se nyt vain on helvetin ikävää pukeutua puolet vuodesta suojaten henkeään pakkasen palelluttamiselta. Tämä on ehkä eri juttu niille, jotka autoilevat töihin autotallista autotalliin eivätkä kävele paria tuntia ulkona joka ikinen päivä. Ehkä Suomessa pitäisikin talvet reilusti elellä vain sisätiloissa. Mutta mitä elämää se olisi?

En silti kaipaa ihan niin kuumia ilmoja kuin ennen, kuten kirjoittaessani jutut:
Tahdon elää lämpimässä (2013) >>
Lämpimään matkustaminen on terveellistä (2013) >>
Pakkasessa asuminen on järjetön juttu (2015) >>

Kohti ihmettelyn aiheita

Oli aika vaivaavaa havaita tuntevansa hukanneensa elämästään pari vuotta. Palattuamme Thaimaasta Suomeen alkoi viimeistään puolen vuoden päästä selvitä, että nyt tuli ehkä tehtyä virhe. On monia tekijöitä, miksi Suomi oli vielä ankeampi paikka kuin muistelin. Tai oikeastihan kyse on enemmän siitä, miten ulkomailla paikkaa säännöllisesti vaihtaen tulee tavallista enemmän elämyksiä sekä ihmettelyn ja ajatusten aiheita. Sellaisten kokemusten jälkeen Suomi oli tappavan tylsä. Kirjoittelin jutussa ”Miksi ulkomailla asuneiden on niin vaikea sopeutua Suomeen?” (2018):

”Ainakin aluksi ulkomailla asuessa kaikki on niin paljon jännempää ja Suomeen palatessa mikään taas ei ole.”

Haluan ihmetellä metsiä, luontoa, vuoria, kyliä, kaupunkeja, toreja ja myytäviä tuotteita. Näköjään minulle suurin elämys elämässä on päästä tarkkailemaan uusia paikkoja.

Ulkomailla voi kokea muutamassa kuukaudessa enemmän kuin Suomessa parissa vuodessa. Siksi tuntemukseni on se, että nyt on tuhlattu elämää ja tulevaisuudessa tarvitsee estää enää moista tapahtumasta. Jos ei ole ihan pakko valita paikallaan pysymistä, niin miksi niin sitten tekisi? Olen painiskellut jonkin verran sen normin kanssa, että kunnon ihmisten kuuluu viihtyä aloillaan, vaikka enhän minä oikeasti välitä siitä, miten tyhmästi ajattelevat ihmiset oikein ajattelevat.

Viimeaikaiset jutut aiheesta:
Miksi ulkomailla asuneiden on vaikea sopeutua Suomeen (2018)? >>
Rinkkaelämässä huomasi, miten vähällä voi pärjätä (2018) >>
Muuttaisiko sitä seuraavaksi Espanjaan (2018) >>
Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa (2017) >>
Paluu Suomeen kolmen vuoden irtioton jälkeen (2017) >>

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s