Melkein haikeinta tämän vuotisessa Thaimaan-kauteni aikaisessa aloituksessa on jättää hyvä sienisyksy kesken. Suppilovahverot eivät ole vielä kunnolla nousseet ja jäi monet herkkutatit ja mustatorvisienet metsään. Koitan opetella aina uusia sieniä, sekä syötäviä että ei-syötäviä, mutta niidenkin suhteen tarvitaan aina kertausta.

Ihailen omavarais- ja downshiftaushommeleita ja minua on kiehtonut esimerkiksi Kaarina Davisin jutut siitä, miten ihmisten käyttäessä aikaa töissä käymiseen heille ei jää aikaa tehdä rahaa säästäviä asioita itse (lue Irti oravanpyörästä >>). Ilmaisen ruoan löytäminen metsästä on niin mahtavaa.

Marjojen keruu on puuduttavaa pidemmän päälle. Mutta sienimetsässä viihdyn vaikka koko päivän, jos vain saalista löytyy. Olen ennenkin verrannut tuota touhua tietokonepeliin ja nyt varsinkin sienestys taitaa muistuttaa Pokemon Gota, jota en ole kuitenkaan pelannut. Mutta idea on sama, etsiä poimittavaa. Kun löydän torvisieniä, kantarelleja tai herkkutatteja, saatan hihkua ääneen. Näen untakin sienistä metsässä.

Lue myös: Perussieniruoat >>
Sienipannarit ja intialainen sienihöystö >>

Leppärousku

Olen monesti tainnut erehtyä luulemaan kuusenleppärouskua karvarouskuksi samankaltaisen oranssirinkulaisen lakin takia. Mutta leppärouskusta ei tihku valkoista maitoa ja se on altakin oranssi. Toisin kuin muut rouskut, leppärouskua ei tarvitse keittää ennen käyttöä, sen voi heittää suoraan pannulle.

Mustavahakas

Uusia sieniä pitää yleensä löytää muutaman kerran, kunnes niihin syntyy tuntuma. Silloin ne spottaa metsästä ja tunnistaa luotettavasti. Mustavahakas on siksi helppo tunnistaa, että sen tumma lakki on nätin ruskea ja sileä ja lakin alla on isot harvat valkoiset heltat.

Mustavahakkaat maistuvat erilaiselta kuin mitkään muut maistamani sienet ja hyviä ovat.

Kehnäsieni

Kehnäsienellä on ihana nimi, mutta minun silmiini se näyttää myrkylliseltä, joten opettelin keräämään sitä vasta tänä kesänä. Edelleen on hieman epävarma olo sen suhteen, joten olen varovainen. Etenkin vanhemmaksi ja laakeampilakkiseksi kasvaneet ovat ehkä vaikeampia huomata ja samoin ihan naperot.

Herkkutatti

Herkkutatti on sienten aatelia ja ne tunnistaa kovasta napakkuudestaan, tummanruskeasta lakista, pulleasta jalasta ja olomuodosta. Jos jalka ei ole kovin pullea, niin sitten olen epävarmempi onko kyseessä nimenomaan herkkutatti. Mutta tatteja on siitä turvallinen kerätä, etteivät ne ainakaan ole myrkyllisiä. Toiset vain ovat huonon makuisia, ja pahoja, kuten sappitatti. Jos tatti on pehmeä ja vetkula, jätän se metsään.

Lue myös:

Tattien opiskelua >>
Tattikeitto >>
Intialainen tattikastike >> Tähän käyttäisin muita sieniä kuin tuoreita herkkutatteja, jotka söisin kylläkin kevyesti paistettuna enkä pilaisi sen upeutta näin tujakoin intialaisin maustein.

Valkoiset kantarellit

Olen parina kesänä löytänyt samasta paikasta kantarellimetsästä albiinokantarelleja. Ne ovat siis ihan valkoisia kantarelleja, mutta luotettavasti aivan saman muotoisia. Varmuutta niiden keräämiseen lisää se, että tuo alue metsästä vilisee perinteisiä keltaisia kantarelleja.

Paistettaessa valkoiset kantarellit muuttuivat keltaisemmiksi. Maussa ei ollut mitään eroa.

Kantarellimarinadi

Tänä kesänä tein paljon marinoituja kantarelleja raaoista sienistä. Ne ovat parhaita seuraavana päivänä, muutoin raa´at kantarellit maistuvat väkeviltä.

sitruunamehua ja/tai etikkaa (omenaviini, balsami tms.)
suolaa
sokeria tai esim. agavesiirappia (on kiva jos sienistä tulee aika makeita)
mustapippuria
kylmäpuristettua oliiviöljyä
pilkottua sipulia ja sipulinvarsia
ehkä myös valkosipulia

Mustatorvisienet

Torvisienet kuuluvat sienten parhaimmistoon ja tänä kesänä löysin niitä paljon. Ne on helppo kuivata koska ovat niin ohuita. Sitten niitä voi murskata moneen ruokaan makua antamaan, kuten vaikka couscousin sekaan tai lisätä riisiin keittämisen loppuvaiheesa. Ne voivat tosin tehdä ruoasta ikävän harmaata.