
Thaimaan keskimääräistä alemman elintason näkee esimerkiksi siinä, että vaikka ihmiset asuisivat suomistandardien mukaan ihan kunnollisissa taloissa, niin ero on varustelussa. Jonkin verran voi olla myös sitä, ettei jotain ole tapana olla ja että on tapana tehdä asiat tietyllä tavalla.

Pyykit pestään Thaimaassa usein käsin ja sitä varten takapihalla on betonoitu alue, jossa on vesiletkua, saaveja ja pyykkinarusysteemit. Pyykkäys tapahtuu kyykyssä tai pienen jakkaran päällä istuen. Ja jos on pesukone, niin en ole Thaimaassa vielä käyttänyt sellaista pesukonetta, joka lämmittäisi veden. Eli pesukoneet pesevät haalealla, putkilämpöisellä vedellä. Chiang Maissa asustellessamme keitin usein vedenkeittimellä vettä, jonka kaadoin pesukoneeseen. En tiedä, mutta luulen Thaimaan pyykinpesuaineiden olevan kehitetty sellaisiksi, että ne toimivat kylmässäkin vedessä. Ovat varmaan siis vielä pahempia myrkkyjä kuin Suomessa. Olisi siis syytä etsiskellä ekopesuaineita, kuten kaffirlimenkuori- tai pesupähkinäpohjaisia tuotteita, jos asuu paikallaan pidempään.
Muistan kun en ollut vielä tottunut tällaiseen meininkiin ja ihmettelin Tyynenmeren Tongasaarilla, kun majapaikkamme pitäjä esitteli meille pesukoneen, joka piti itse täyttää letkulla. Systeemi oli mielestäni alkeellinen ja huvittava. Nyt en enää ihmettelisi lainkaan, samanlainen letku se on, joka on suoraan liitetty pesukoneeseen. Toki tuossa joutui erikseen täyttelemään pesuvedet ja huuhteluvedet. Koska kylmässä vedessä peseminen oli minulle tuolloin ihan käsittämätöntä, niin keitimme vettä silloinkin.
Koh Lantalla vein pyykit yleensä pesupaikkaan, jossa voi itse täyttää kolikkokäyttöisen pesukoneen, eli itsepalvelupesulaan. Semmoisia on esimerkiksi monissa condo-kerrostaloissa. Iso koneellinen maksoi 60 bahtia ja pieni 40 bahtia. Tätä varten piti jemmata kympin kolikoita. Takahuoneessa asusteli kyllä nainen, jolta sai vaihtorahaa. Pyykeissä kesti tunnin, eli sitten ajoin paikkaan takaisin ja ripustelin vaatteet ja muut kotona kuivumaan.
Pesuloissa pesettäminen on Thaimaassa myös halpaa, yleensä kilo pyykkiä maksaa noin 40 bahtia ja pyykit saa takaisin kuivina ja siististi viikattuina. Mutta sateisella keleillä pesuloilla on sama ongelma kuin minulla olisi kotona Thaimaassa, eli pyykin kuivumisessa voi kestää parikin päivää. Kuivauskoneet ovat harvinaisempi juttu, tai niitä saatetaan käyttää express-palveluissa vain, jotka eivät yleensä ole kuin puolitoista kertaa kalliimpia.
Hotellien pyykkipalvelut ovat kuitenkin eri asia, niissä on usein kallis hinnasto per vaate. Eli kannattaa käydä etsimässä lähikujilta edullista pesulaa ennekuin luovutat vaatteesi hotellin pestäväksi. Pientä käsipyykkiä varten 7-Eleveneissä ja muissa kioskeissa myydään pieniä pesupulveripakkauksia 10 bahtilla. Ei siis kannata Suomesta asti kuljettaa Thaimaahan pyykkipulveria minigripissä, ellet suuntaa suoraan jonnekin kansallispuistoon, missä edes kioskeja ei ole.
Tykkään kuitenkin käyttää itsepalvelupesuloita, jotta minun ei tarvitse odottaa seuraavaan päivään voidakseni hakea pyykkini. Voi ottaa jotkut vaatteet käyttööni jo seuraavana aamuna hieman kosteina. Ja joskus pesuloissa voi kadota vaatteita. Jos pelkäät tätä paljon, kannattaa kirjoittaa lista vaatteistasi. En muista kuin että kerran Koh Taolla olisi vaaleansininen t-paita kadonnut. Kun menin tästä raportoimaan majapaikkani työntekijöille, he eivät reagoineet oikein mitenkään. Sellainen on Thaimaassa tyypillistä, että jos turistien kanssa tulee ongelmaa, niin vältellään ja ehkä englanninkielentaitokin huononee nollaan siinä vaiheessa.

Varmasti Thaimaassa löytyy niitä, joiden mielestä konepestystä pyykistä ei tule yhtä puhdasta kuin käsinpestystä, jolloin pesukonetta ei hankita sen takia, vaikka varaa voisi ollakin. Intiassa varsinkin luulen porukan uskovan dhobi wallah -pesijoiden olevan ihmeentekijöitä pyykinhakkaustekniikoineen. Intiassa käsityövoima on usein myös edullisempaa kuin koneiden hankkiminen ja hyvä niin, jotta järjettömälle ihmismäärälle riittäisi töitä.
Yksi Koh Lantan pyykkireissujeni detalji oli, että kummallisen usein kun koputtelin vaihtorahaa tarvitessani, tuli nainen suoraan suihkusta pyyhe päällä. Olen kyllä lukenut thaimaalaisten olevan superlotraajia, eli he saattavat käydä suihkussa useamman kerran päivässä. Se on tietty hyvä viilentymiskeino kuumassa maassa, jossa ollaan myös jonkinlaisia friikkejä puhtauden kanssa. Kaikkialla ei toki ole siistiä ja puhdasta, mutta käsittääkseni jos elintasoa yhtään on, niin silloin pitää myös näyttää kodin olevan tiptopsiisti, vaatteiden superpuhtaat ja sileät ja hielle haiseminen ja sen sellainen olisi kauhistus ja merkki alempaan luokkaan kuulumisesta.

Yksi seikka, jota vähän ihmettelen thaimaalaisissa kylpyhuoneissa, on että vaikka siellä olisi suihku, käsisuihku ja vedettävä vessanpönttö, niin siltiki siellä saattaa olla iso ämpäri ja kauha. Onko se sitten vain, että on totuttu peseytymään vettä kauhoen. Yksi selitys tietty voisi olla sähkökatkot, jolloin vettä on hyvä olla jemmassa.
Jollekin yhdysvaltalaisille saattaa pyykinpesu ulkomailla olla viedä ufompaa, koska Jenkkilässä taitavat pyykinkuivauskoneet olla paljon Suomea yleisempiä. Olihan se luksusta viimeisimmässä koiravahtipaikassani Chiang Maissa, kun sai vain heittää pyykit kuivuriin pesun jälkeen ja alle tunnissa oli kuivaa.
Lue myös:
Trooppisen saaren harmaa arki >>
Intialaisten ja thaimaalaisten vertailua >>
