Olen vegaanina kaikkiruokainen. Jos ruoka vain on vegaanista, niin minähän syön. Väittäisin monien lihansyöjien olevan paljon rajoittuneempia ruokavalioltaan kuin minä.

Aamupalaksi voin syödä mitä vain tai jättää sen väliin ja siirtyä suoraan lounaaseen. Yleensä ihmisillä on kulttuurin tuomia sääntöjä siitä, mitä syödään aamulla. Etenkin paahtoleipä tuntuu olevan monilla länsimaisilla semmoinen vitsaus, ettei heillä lähde aamu käyntiin ilman sitä. Olen ihmetellyt ulkomailla, miten aina oletetaan turistien haluavan paahtoleipäaamiaisia, mutta kyllähän se näyttää useimmille maistuvan. Minä ehkä mieluiten söisin heti aamulla hedelmiä, jotta päivä lähtisi terveellisesti käyntiin, mutta sitten olisi kiva jo siirtyä lounaaseen. Mutta mielestäni paistettu riisi on oikein oiva tuhdimpi aamupala. Lue aiheesta: Vegaanin aamiaiset Thaimaan rantakohteissa >>

Pidän ruoka-aineista, joita jotkut kammoavat. Rakastan kaikkia sieniä, tykkään durianista, korianterista, hapankaalimehusta, selleristä, merilevistä, kombuchasta ja säilykkeistä. Mämmi, etikkapunajuuret ja -kurpitsat, kesäkeitto ja pinaattikeitto (vegaanisina), kaikki kaalit miten vain, paprika kaikin tavoin, puurot, herne kaikissa muodoissaan, oliivit, kaprikset, okra, etikkaiset ruoat, einekset, kaikki suolakurkut, lentokoneruoka, kaikenlainen (paitsi mädätetty) tofu, hapatetut ruoat, salmiakki, hyytelöt, marmite – kaikki nämä ovat mielestäni ihania.

Mutta jos ruoka on kuivaa ja mautonta, niin sitä voi olla vaikeaa saada alas. Enkä kykene syömään japanilaista nattoa, eli mädätettyä soijapapua. Syön paljon sipulia, mutta en voisi rouskaista raakaa kokonaista sipulia. Joskus kiinalaisessa ruoassa on liian isoja sipulin ulomman kerroksen paloja, jotka jäävät lautaselle. Silti syön paistettuja sipulirenkaita, pilkon leivälle raakaa sipulia hieman ja sen sellaista.

Thaimaassa on joitain kummallisia karvaita makuja, joista en niin pidä. Karvaskurkkua en tajua. On myös semmoinen petai-papu, jota englannista suoraan käännettynä kutsutaan myös karvaspavuksi. Siitäkään en oikein pidä, kuten en joistain karvaista lehtivihanneksista, joita tarjotaan raakana ruoan ohella syötäväksi. Jos tuoreet punaiset viinimarjat olisivat epäterveellisiä, niin ei minua mikään saisi niitä syömään.

Tuo onkin mielenkiintoinen aspekti – minulta kerran kysyttiin, että jos ei yhtään ajattelisi terveysnäkökulmia, niin mitä minä söisin kaikkein mieluiten. En kuitenkaan pysty erottamaan näitä asioita toisistaan. Himoitsenko sipsejä siksi, että minun ei pitäisi syödä niitä? Voisiko olla, että ne olisivatkin minusta kuivakoita, jos ne olisivat ruoka muiden joukossa? Tykkäänkö salaateista ja hedelmistä, koska tiedän niiden tekevän minulle hyvää?

Muutoin kyllä jos näen jotain hämyä, etenkin uusia vihanneksia, niin niitä pitää saada kokeilla. Ostin Chiang Maissa torilta joitain pienen viikunan näköisiä hedelmiä, joista en tiedä mitä ne ovat ja mielenkiinnolla selvitän asiaa.

Tietysti ruoka ei ole vain sen maku, on myös muun muassa sen koostumus. Pidän aika jauhoisista omenista, mutta rajansa silläkin. Mutta mieluummin jauhoinen ja makea kuin kova ja kirpeä.

Joillekin on kovin tärkeää, että tietyt ruoat ovat lämpimiä. Itse syön ruoan usein mieluiten vähän jäähtyneenä, mutta on toki maailmalla terveyssyistä joskus tuntunut liian epäilyttävältä syödä kylmennyttä ruokaa.

Hessu Hopo onki jossain sarjakuvassa kengänpohjan ja paistoi sen. Minusta se näytti herkulliselta. Anu ja Antti -sarjakuvissa syötiin pilvenhattaroita, ja se vasta mahtavalta vaikuttikin! Lapsena olin hyvin ronkeli ja se on ok. Hyvin opin syömään sieniä, sipulia ja keskenään sekoitettuja ruokia, vaikka se oli silloin niin vaikeaa.

Tietysti jos ruoka on onnettoman huonoa, niin eihän sitä syö. Jos se on pilalla, vituralleen maustettu, maustamatonta jne. Kouluaikoinani ei ollut oikein tarjota koululaisille kuivaa lantturaastetta, vaikka siinä olikin joitain rusinoita peittämässä makua. Söin silti sitä ja puuron kanssa tarjotut naurisviipaleet, ”tuorepalat”. Kun koulua kesti kolmeen asti, söin mielenkiinnolla happamat teeleivät, vaikka toivoin kyllä aina että olisi mansikkarahkapäivä.

Pahat ruokakokemukseni liittyvät lihaan. Hyvä ettei sitä tarvitse enää syödä, vaikka syön kyllä kaikenlaisia lihaimitaatioruokia. En ole vielä syönyt maksatonta laatikkoa, epäilen että siihen olisi saatu sitä kamalaa maksan makua. Lihan syöminen on äärimmäistä, eli että tapetaan siksi että saataisiin jotain tiettyä suuhun. Tai että kasvatetaan eläimiä ahtaissa olosuhteissa vailla mahdollisuutta elää sille kuuluvaa elämää. Lue: Miten ryhdyin vegaaniksi >>

Lue myös:
Durian on hurjan hajuista herkkua >>
Merilevän syöminen maailmalla >>
Lentokenttien ja lentokoneiden vegaaniruokatarjonta >>