Näistä häistä on jo monta vuotta aikaa, mutta haluanpa kirjoittaa muistiin kokemukseni thaimaalaisista häistä. Olimme olleet useamman kuukauden ajan vapaaehtoisia pohjoisthaimaalaisella Care for Dogsin koirien rescuetarhalla ja saimme kutsun osallistua tarhan eläinlääkärin häihin. Se oli suuri kunnia, vapaaehtoisena olin yrittänyt mahdollisimman vähän häiritä klinikan henkilökuntaa, mutta useinhan sinne tuli asiaa, kun havaitsin jollain tarhan koiralla olevan jotain vinossa ja kävinhän istumassa klinikan lattialla leikkaamassa kynsiä ja poistamassa punkkeja rauhoitettuna makaavilta kulkukoirilta. Dr New oli oikein miellyttävä eläinlääkäri, jonka kanssa oli kiva asioida.

Kyse oli vähän yläluokkaisemmista häistä kuin mistään kyläjuhlista. Saattaa olla, että hääparilla oli joitain kiinalaisjuuriakin, kuten monilla thaimaalaisilla on. On tavallista, että hääjuhlat pidetään hotellissa, ja nämä olivat Chiang Maissa Phucome -hotellissa. Thaimaassa tavallista taitaa olla sekin, että ensin pidetään varsinainen perinteinen vihkiseremonia pienen piirin parissa ja myöhemmin sellaiset isommat suuremmalle väelle suunnatut modernit juhlat. Dr New ja morsian olivat todennäköisesti perus thaibuddhalaisia.

Häälahja

Jostain saimme selville, että thaimaalaisissa häissä annetaan lahjaksi rahaa. Se laitetaan punaiseen kirjekuoreen ja laitetaan juhlapaikalla sitä varten varattuun laatikkoon. Kuoreen piti varmaankin laittaa kuitenkin myös tieto keneltä raha on, koska niistä Thaimaassa kai pidetään kirjaa. Sitten kun on joidenkin toisten henkilöiden häät, niin annettava rahasumma koitetaan suhteuttaa siihen.

Ulkomaalaisina meidän piti miettiä sopivaa summaa ja taisimme siihen saada neuvoa eläinkeskuksen toisilta vapaaehtoisilta. Ei tarvitse antaa kovin isoa summaa, koska emme ole sukua emmekä läheisiä. En yhtään muista summaa, taisi olla jotain 500 bahtin ja 2000 bahtin välillä. Ehkä jotain 1000 bahtia.

Hääpukeutuminen

Kutsussa oli vieraille annettu neuvot jopa hääpukeutumisen sävyistä, se taisi olla ”earth tones” ja kutsuun oli painettu joitain esimerkkisävyjä. Kaikki semmoisia, joita en normaalisti käytä. Tuli sellainen kuva, että nyt ollaan menossa tosi hienoihin häihin, joten vaateostoksille siis. Ostin sellaisen mekon, jota en muuten ikinä valitsisi. Miehelle ostettiin halvimmat mustat suorat housut ja mekkoni kanssa samaa persikkaista sävyä oleva kauluspaita, joka ei todellakaan mennyt käyttöön toista kertaa. Siinä oli hommansa, että onnistuin mekossani istumaan skootterin tarakalla ja ettei kampaukseni mennyt kypärän alla pilalle.

Paikan päällä huomasin muiden vieraiden pukeutuneen miten sattuu, jotkut paikalliset näyttivät olevan melkolailla kotikuteissaan. En tarkkaillut olivatko hääparin todelliset kaverit ehkä noudattaneet pukeutumistoivetta. Ymmärrän että ehkä jotkut vanhemmat ihmiset voivat viis veisata tuollaisista toivekotkotuksista ja tulla häihin niin kuin ovat aina tulleet.

Häämenot

Ulkomaalaisvieraspöydässämme toivoimme kovasti, että häistä kehittyisi semmoiset kovat juomingit, joissa mummot ja papat äityisivät rellestämään. Sellaista meno saattaa kai olla jossain maaseudulla, jossa koko kylä tule nauttimaan ilmaisesta ruoasta ja juomasta. Mutta monet häävieraat lähtivät vain lampsimaan pois heti kun olivat syöneet. En huomannut, että he olisivat mitenkään käyneet hyvästelemässä hääparia. Ja monet lähtivät tosi aikaisin.

Jossain vaiheessa totesimme, että ei näistä mitään bileitä kehity. Pisimpään paikalla viihtyivät eläinlääkärin opiskelukaverit, eläinkeskuksen henkilökunta ja me. Lähdimme sitten jatkoille baariin Nimmanhaemenille, joka on Chiang Maissa semmoinen modernein kaupunkikatu. Sinä iltana eläinkeskuksen silloinen eurooppalainen omistaja pudotti pommin minulle ja kaverilleni Julialle ehdottamalla, että ottaisimme koko keskuksen omiin käsiimme. Sitä seurasi muutama todella kuumeista pohdintaa sisältävä viikko ottaessamme selvää, mistä oikein oli kyse. Onneksi kaivelimme asiaa kunnolla, emmekä liian ääliömäisesti innostuneet asiasta. Se olisi ollut ihan liian iso pala haukattavaksi ja huonoin ehdoin.

Mutta häihin takaisin, kummallisin juttu häissä oli iso valkoinen hääkakku. Se oli tehty pahvista. Vieraille ei ollut kakkua tarjolla, sen sijaan hääparilla oli ihan pieni kakku, josta leikkasivat länsimaiseen tyyliin palan. Kellekään muulle sitä ei ollut. Thaimaalaiset häät saattavat siis olla aika kummia ainakin tältä länsimaisia häitä mukailevalta hotelliosuudeltaan. Toisaalta on Euroopassakin eri maissa eri häämeiningit. Jälkeenpäin olen lukenut muissakin maissa kakkutarjoilun saattavan rajoittua hääpariin tai että sitä tarjottaisiin muille vasta yöllä häiden vapaammassa osuudessa.

Ohjelmana näissä thaihäissä taisi olla valokuvaslideshow hääparista, pari puhetta ja laulua. Minusta vaikutti, että tällä hääosuudella hoidettiin lähinnä lahjojen vastaanottaminen, ihmisten kerääminen kokoon ja heille aterian tarjoaminen. Harmi kun kamerani unohtui kotiin.