Sain alkuvuonna tehdä käytännön eläinsuojelutyötä ollessani työharjoittelussa Eläinten turvakoti Saparomäellä. Hoidin siellä possuja, lampaita ja kanoja, jotka olivat päätyneet Saparomäen asukkaiksi eri syistä ollessaan kodin ja turvapaikan tarpeessa.

Saparomäelle otetaan eläimiä, jotka ihmiset yleensä luokittelevat tuotantoeläimiksi. Se on kuitenkin ihmisten keksimä juttu, että enemmän tai vähemmän domestikoituneet eläimet jaotellaan tuotantoeläimiin, lemmikkeihin ja tarhaeläimiin, ja että eläimiä saisi kohdella eri tavoin ihmisten tarkoitusperistä riippuen. Kaikilla eläimillä on lajilleen tyypilliset tarpeet. Saparomäellä pyritään antamaan eläimille mahdollisuus elää lajityypillistä ja virikkeellistä elämää. Saparomäellä ei tuoteta ja lisäännytetä eläimiä, vaan asukkaiksi otetaan kodinkaipaajia.

Saparomäki oli pitkään ollut perustajan Eveliinan unelma. Eläintenhoitajaopintojensa jälkeen ja sopivan porvoolaisen maatilan löydyttyä ensimmäiset kanat tulivat turvakodin kanalatiloihin keväällä 2019. Eläinsuojarakennus alkoi valmistua kesällä 2020, jolloin saapuivat ensimmäiset lampaat Tilda ja Hilma sekä possu Lumme. Lue lisää taustatarinasta Saparomäen nettisivuilta >>. Tässä jutussa keskityn lähinnä omien kokemuksieni kuvailuun ja tietoiskuihin tuotantoeläinten elämästä Suomessa.

Saparomäen possut

Saparomäellä oli siellä ollessani neljä possua. Lumme oli paikan ensimmäinen ja edellisenä kesänä saapunut possu. Lumme oli jo yli kolmetoistavuotias, mikä on ikänä erittäin harvinainen tällaisille ihmisten jalostamille kesysioille. Yleensä porsaat tapetaan noin puolivuotiaina, Suomessa pari miljoonaa vuosittain. Sitten on emakot, kuten Lumme, jotka yleensä tapetaan siinä vaiheessa kun ne eivät enää ole tarpeeksi tehokkaita synnyttäjiä (alan termien mukaan emakot ”poistetaan”). Lumme oli ollut siitosemakko ja porsinut muutaman kerran vuodessa seitsemän vuoden ajan.

Joitain seikkoja emakoiden elämästä tavallisilla suomalaisilla sikatiloilla:

• Emakko siemennetään tiineytyshäkissä, jossa se viettää noin kuukauden. Ihminen tarkkaillee silloin emakon kiimaan tulemista, sopivaa siemennysaikaa ja varmistetaa sian siemennyksen onnistumisen. Tiineytyshäkissä sika ei mahdu kääntymään.
• Siemennyksen jälkeen emakko on tiineenä noin 3 kk 3 vkoa ja 3 päivää. Raskausajasta noin 2,5 kk kuluu tilavammassa joutilasosastossa muiden emakoiden kanssa.
• Emakko siirretään porsitushäkkiin noin viikko ennen synnytystä ja siellä emakko viettää vähintään kuukauden, yli koko imetysajan. Porsitushäkissä sika ei mahdu kääntymään.
• Porsimisen ja imetyksen jälkeen emakko siirtyy taas kuukaudeksi tiineytyshäkkiin ja sama toistuu. Emakot synnyttävät siis yleensä noin 5 kuukauden välein, kunnes ne tapetaan esim. hitaan hedelmöittymisen takia.

Lumme vapautui tästä siemennyksen ja synnytyksen kierteestä 7 vuoden iässä ja tappamisen sijaan se pääsi asustelemaan vanhaan navettaan, josta se taas päätyi Saparomäelle 13-vuotiaana. Lumme menehtyi vanhuuden vaivojensa takia hiljattain. Nyt vain muistelen, miten houkuttelin Lummetta karsinasta ulos ja miten sen karsinaa oli helppo puhdistaa sen röhnötellessä pehkuilla. Päivittäin tein sille pahvilaatikkoon hedelmäpiiloja, joita se sai etsiä ja tonkia. Harjoittelin sen kanssa myös pallon tökkäämistä kärsällä, siitä se sai aina palkinnoksi herkun. Kaikki eläimet oppivat palkitsemisen avulla vaikka mitä.

Saparomäen stara, pikkupossu Paavo oli tammikuussa vasta nelikuinen vesseli. Isot possutkin olivat mahtavia, mutta ovathan eläinlapset erityisen hellyttäviä. Paavo oli muistaakseni vasta parikymmenkiloinen, jos sitäkään, ja sellaista possua pystyy vielä käsittelemään – sen pystyi kaappaamaan syliin, jos se ei muuten suostunut liikkumaan, vaikkakin se protestoi possutyyliin vinkumalla. Pääosin Paavoa kuitenkin pystyy kouluttamaan ja houkuttelemaan kuten koiraakin, vaikkakin se on itsepäisempi.

Ihanin homma oli syöttää Paavoa tuttipullosta ja sen jälkeen nukuttaa se päiväunille. Se tuli aamulla ulos ja mukaan eläinsuojaan tepastelemaan, syömään ja näkemään isoja possuja ja lampaita. Sitten se oli pari tuntia pikkukarsinassa tonkimassa pehkuja ja totuttelemassa elämään eläinsuojassa. Sitten se vietiin sisälle Saparomäen ihmisasukkaiden taloon, jossa sille laitettiin lämmintä kauramaitoa tuttipulloon. Tuon ikäistä ei olisi tarvinnut syöttää enää tuttipullosta, mutta se oli Paavon mielestä valtavan ihana puuha, jota se ei olisi malttanut millään odottaa. Oi sitä innostunutta lutkutuksen ääntä, mikä Paavon pikkusuusta pääsikään. Ja sen jälkeen se menikin pedilleen takan ääreen nukkumaan. Tuo oli siis mukava rutiini, jonka se oli oppinut, että ensin tuttiruokaa ja sitten unet.

Paavoa ulkoilutettiin valjaissa ja sen tarvitsi pitää takkia päällä. Sisäsiistikin se aikalailla jo oli. Paavo ja muut possut ovat tosi koiramaisia olemukseltaan, mutta ainakaan tällaiset maatiaissiat eivät sovellu lemmikeiksi. Ne ovat kertakaikkiaan liian suuria ja itsepäisiä. Paavo yritti jo järsiä takan muuria ja kaataa mitä vain pystyikään kaatamaan. Monisataakiloiset röhkäleet saavat jo vaikka mitä tuhoa aikaan.

Paavo oli syntynyt rääpäleporsaana, eli paljon pienempänä kuin muut sikalan possut.

Tietoa porsaiden lyhyestä elämästä Suomessa:

• Pahnueiden rääpäleporsaat tapetaan paiskaamalla ne betoniin, koska alle 5-kiloiset siat saa tappaa iskulla päähän. Tiloilla ei nykyaikana ole aikaa ja resursseja kasvattaa hitaasti kasvavia rääpäleitä.
• Normaalikokoisemmat porsaat elävät porsitusosastolla emon häkin vieressä 4 – 5 viikkoa. Sitten ne siirtyvät vieroitusosaston kautta lihasikalaan.
• Porsaat tapetaan noin 6 kuukauden ikäisinä.

Eläinsuojan isoja possuja piti varoa, koska ne voisivat aiheuttaa aika tukalat oltavat ihmiselle, jos jäisi vaikkapa possun ja aitauksen väliin. Siispä sain selkeät ohjeistukset siihen, miten ja missä järjestyksessä erotella possut toisistaan ruokailujen ajaksi ja miten avata ulkoaitauksen luukku ja sulkea se iltaisin.

Saparomäen lampaat

Valtaosa Suomen lampaanpidosta on sitä, että uuhet karitsoivat kerran vuodessa tai esim. kolme kertaa kahdessa vuodessa, mm. rodusta riippuen. Karitsat tapetaan puolivuotiaina. Tilalle jääneet uuhet ovat kohta taas tiineinä ja karitsoivat jälleen. Lampaat pitää keritä vähintään kerran vuodessa, villa ei irtoa itsestään. Jopa puolet Suomen lampaiden villasta heitetään pois, siitä ei tehdä lankaa eikä esim. eristettä.

Saparomäen lampaat olivat ihania rapsuteltavia olentoja. Kaikki viisi tulivat luokseni, kun menin karsinaan. Sohvi oli ihan mahdoton pyytäessään rapsutuksen jatkamista jalallaan kuoputtamalla, mikä on monen koirankin tapa vedota rapsuttajaan. Sohvin kanssa pystyi olemaan ihan poski poskea vasten.

Yksivuotias Rosa oppi hienosti pujahtamaan karsinasta käytävälle ruokakupilleen, kaikki lampaat kun saivat niille sopivaksi suunnitellun annoksensa. Eläintenhoitohommiin kuului siis ohjata kukin lammas omalle kupilleen. Siinä samalla oli kiva oppia siitä, millaista lampaiden luontainen käytös on, ja millaiset persoonallisuuserot niillä oli.

Lampaille syötetään yllättävän vähän mitään muuta kuin heinää ja niiden ruokkimisen suhteen pitää olla tosi tarkka – ethän ikinä tarjoa laitumilla oleville lampaille mitään herkkujasi, ei edes kasviksia!

Saparomäen kanat

Kanat olivat minulle ennestään tutuin eläinlaji Saparomäen asukkaiden joukossa ja nyt niitä oli jäljellä enää kolme. Sittemmin rohkeasta Peppilotastakin on aika jättänyt ja Saparomäkeen kaivataan kotia etsiviä kanoja. Sosiaaliset kanat tarvitsevat ainakin kolmen kanan parven.

Kanojen hoito on aika vaivatonta. Siistimisen, veden vaihdon ja ruokinnan lisäksi vein kanoille esim. puolikkaita vesimeloneja ja sitruksia nokittavaksi. Lisäksi niille keitettiin spagettia, jotta ne saisivat nokkia näitä matoja muistuttavia lieroja koiranlelun sisältä. Kanoilla oli pääsy ulkotarhaansa aamusta iltaan ja kerran päivässä ne otettiin pihalle kävelemään valvotusti. Niitä sai hyvin ohjailtuja herkkujen avulla.

• 95% munijakanoista Suomessa elää häkeissä tai valtavissa lattikanaloissa.
• Häkkikanaloissa (64% munantuotannosta) elää vierivieressä ja päällekkäin olevissa häkeissä 30–60 kanaa tuhansien kanojen tilassa ja kanoja saa olla 13 per neliömetri. Ulos ei pääse koskaan.
• Lattiakanaloissa (31 % munantuotannosta) kanoja on tuhansia lattialla ja tasoilla, jopa 16.000 samalla osastolla ja kanoja saa olla 9 per neliömetri. Ulos ei pääse koskaan.
• Luomutuotannossa kanoja saa olla 6 per neliömetri ja 3000 kanaa samassa tilassa.
• Munijakanat tapetaan noin 1,5 vuoden ikäisinä ja ne korvataan uusilla. Munantuontannossa on 3,5 miljoonaa kanaa ja saman verran niitä tapetaan.
• Ihmiset eivät syö munijakanoja, vaan ihmisten ruoaksi Suomessa tapetaan vuosittain 64 miljoonaa broilereiksi jalostettua jättikanaa.
• Siitoskanaloista munat menevät koneellisiin hautomoihin ja kuorituvista tipuista puolet tapetaan hiilidioksidisäiliössä (ulkomailla mm. HKScanin Viron hautomossa myös murskaimessa), koska ne ovat uroksia ja siten munantuotannon kannalta hyödyttömiä.

Miten mukaan Saparomäen toimintaan?

Saparomäkeen voi hakeutua työharjoittelijaksi, kuten minä, tai sitten sinne voi mennä vapaaehtoistöihin erityisinä talkoopäivinä. Myös säännöllisiä muutamaksi tunniksi tulevia vapaaehtoisia tarvitaan. Saparomäen eläimille voi ryhtyä kummiksi ja lahjoitukset ovat tervetulleita.

Lisää samantapaisia juttuja:

Olin elokuussa 2014 muutaman päivän vapaaehtoisessa toisessa suomalaisessa tuotantoeläinten turvakoti Tuulispäässä: Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla >>

Minulla on enemmän kokemusta koirien ja kissojen pelastustoiminnasta, niistä löytyy juttua esim. kategoriasta Maailman koirat >>