Kaunista ja rumaa Koh Lantaa

Koh Lanta oli kolmessa vuodessa rumentunut. Päätien varrelle oli ilmestynyt lisää kauppoja, ravintoloita ja mitä lie liikkeitä. Tiivis ja sekava rakentaminen oli rumaa. Etenkin kaikenlaiset mainoskyltit tekivät katukuvasta halvan ja mauttoman näköisen. Kylttien ja tökeröiden julkisivujen takia Koh Lanta alkaa etenkin Klong Daon kylänraitilla muistuttaa rumia turistikohteita, kuten Phuketin Patongia. Onneksi näkymät rajoittuvat vain tuon…

Koh Lantan ravintolasuosikkini

Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Drunken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle. Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes…

Ravintola Drunken Sailors Koh Lantan saarella

Koh Lanta on pieni saari ja usein vapaapäivinä ja vapaina aamuina ajoin etelään Kantiang Baylle. Siellä kohteeni oli ravintola Drunken Sailors. Se ei sijaitse rannalla, vaan päätien varrella Kantiangin pienen liikekeskittymän kohdalla, mutta silti sinne on onnistuttu saamaan kiva tunnelma. Yleensäkin Koh Lantalla parhaat ravintolat sijaitsivat rantojen sijaan päätiellä. Jotenkin tällaisissa rantakohteissa käy helposti niin,…

Vapaapäivä Kantiangin rannalla Koh Lantalla

Koh Lanta on pitkä saari Etelä-Thaimaassa (30 km pitkä ja 9 km leveä) ja sen biitsit sijaitsevat länsirannikolla. Majailen itse Pra Aen rannan eteläpäässä. Kantiang Bay on sieltä ehkä 15 km etelään ja olen ajanut sinne joskus vapaapäivinäni tai aamuisin ennen töitä. Siellä on vehreämpää ja rauhallisempaa kuin pohjoisessa, joten sinne on oikeastaan kiva ajaa….