Espanjan ilmiöitä yhtenä päivänä

Kirjoittelen uudessa vuokrakodissani samalla kun odotan, että voisin lähteä kaupunkiin mokkulaostoksille. Porttini eteen on parkkeerannut kaksi autoa, enkä pääse lähtemään. Olisin tietysti alun perin voinut sanoa autojen ukoille, että olen lähdössä liikkeelle, mutta en tiennyt miten pitkään he parkkeeraisivat ja en vain saanut suutani auki, koska minulla ei ollut kiire. Ajattelin, että pienempi vaiva on…

Mistä pidän Espanjassa ja mistä en

Sitä kysytään aika usein, että mikä minut tänne Málagaan toi. Vastaan aina, että ilmasto. Sitten saatan sanoa, että tykkään Espanjan rentoudesta ja espanjalaisista. Voi olla, että puheeksi tulee myös, että tämä on manner-Euroopan eteläisin kolkka ja tänne pääsee suht helposti meidän koirien ja kissan kanssa. Sitten myös saatan kertoa, että rakastan tätä luontoa, vuoria ja…

Liiankin simppelit espanjalaisruoat

Yleensä ruokajutuissa hehkutetaan ruokalajeja ja -kulttuureita. Ei missään esitellä ruokia, joita kirjoittaja pitäisi kehnoina. Vähän niin kuin matkajutut, kohteita ja kokemuksia yleensä kehutaan. Tämän jutun teema kuitenkin on, miksi espanjalainen ruoka ei taida olla minun juttuni. Nämä ovat sataprosenttisesti makuasioita. Eurooppalainen ruoka on mielestäni muutenkin vähän ankeaa, italialaista ruokaa lukuun ottamatta. Toivottavasti kuitenkin parin vuoden…

Gazpacho, salmorejo ja muut espanjalaiset punaiset keitot

Gazpacho on monille tuttu espanjalainen kylmä kasviskeitto, johon soseutetaan kypsentämätöntä kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Muut tärkeät ainesosat ovat oliiviöljy, valkosipuli, viinietikka ja suola. Keittoon voidaan käyttää myös sipulia, sitruunamehua ja leipää. Gazpacho on espanjalaisista, tai alun perin andalusialaisista, keitoista tunnetuin. Muut esittelemäni keitot voivat jonkin määritelmän mukaan olla eri variaatioita gazpachosta, tai sitten ne kaikki…

Ajoblanco on espanjalainen mantelikeitto

Ajoblanco on espanjalainen kylmä valkoinen sosekeitto, jossa on pääasiassa mantelia ja sen lisäksi valkoista leipää ja valkosipulia muiden mausteiden ohella. Maku on mahtava. Monet suomalaiset eivät osaa ajatella sosekeittoa ilman koskenlaskijajuustoa ja valkoinen väri tuo varmasti mieleen maitotuotteet, mutta kannattaisi opetella ihan uusiakin juttuja. Pähkinöitä on Suomessa totuttu syömään lähinnä sellaisenaan, mutta sauvasekoittimella niistä saa…