Kun on syksy ja paljon sieniä, voi satoa hyödyntää laittamalla niitä vaikka mihin ruokaan, eli kaikenmaailma wokkeihin kasvisten ohelle. Silloin taas, kun kotimaiset sienet ovat harvinaista herkkua, on mielestäni kohdallaan valmistaa niistä perussienikastiketta, jotta sienten hieno maku pääsee kunnolla esille. Perussienikastike pilko pari sipulia ja laita ne pannulle kuullottumaan öljyssä lisää sienet (voivat olla ihan…
Avainsana: korvasieni
Kahdenlaisia korvasieniä osa 2
Valmistin tällä viikolla laakakorvasieniä ilman esikäsittelyä. Söin niitä parin kourallisen verran paistettuna sipulin, soijamaidon ja kaurakerman kera. En tiedä kasvaako niitä tänä vuonna erityisen paljon vai eikö niihin ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota. Koska niitä kasvaa paikoin paljon ja ne ovat hyvän makuisia, niin hiukan ihmetyttää, ettei niitä mainita paremmin erilaisissa sienistä kertovissa lähteissä. Kirjoittamalla…
Kartiohuhtasienilöytö
Eilen löysin metsästä uusia kevättuttavuuksia korvasienten rinnalle, kartiohuhtasieniä. Ne ovat persoonallisen näköisiä sieniä, mutta piti minun niidenkin kuvia hetki netistä tutkiskella, koska ne olivat väriltään vaaleampia kuin monissa kuvissa tummanruskeina esiintyvät kartiohuhtasienet. Tummanruskeamman version näin eka kerran viime kesänä Ruotsin Abiskossa. Tai ties vaikka mitä olen aiemmin nähnyt, kun sienestysinnostukseni on vasta parin vuoden ikäinen….
Kahdenlaisia korvasieniä
Paitsi että, jippiiii!, pääsin tänään keräämään korvasieniä, opin tunnistamaan uuden sienen, laakakorvasienen. Opettelin viime vuonna, että monet maljakkaat, nuo jännät kuppimaiset pyöryläsienet, ovat syötäväksi kelpaavia. Nyt löysin niiden oloisia sieniä tienpientareelta korvasienien läheltä. Kun hieman etsiskelin netistä kuvia maljakkaista, näytti sieneni kuitenkin enemmän laakakorvasieneltä. Jos joku tunnistaa kuvassani olevan sienen joksikin muuksi, niin ilmoitathan…