Matkojen suunnitteleminen – kannattaako vai ei?

Taitaa olla aikalailla persoonallisuuskysymys, että suunnitteleeko reissujansa vai ei. Enpä siis suosittele kaivamaan tietoa matkakohteesta, jos kaivelutouhu ei maistu. Voihan sitä kaikkea sanoa, että matkasta saa enemmän irti, jos tietää kohteesta kaikenlaista jo etukäteen. Mutta jos reissun tarkoitus on rentoutuminen ja arjesta irti pääseminen, niin ei sitä tarvitse kuin ottaa mukaan passin ja luottokortin. No…

En matkaile ilman matkaopaskirjaa

Vaikka omatoimimatkailu on ainoa matkailutapa minun makuuni, en kuitenkaan ole käyttämättä matkaopaskirjoja. Ne ovat mielestäni ihan ehdoton juttu matkojen suunnittelussa ja paikan päällä sompaillessa. Joskus luen juttuja, joissa kirjoittajan tekisi mieli viskata nenä kiinni Lonely Planetissa kävelevien kirjat mereen. Ehkä siinä on kyse ajatuksesta, ettei joku tekisi matkallaan yhtään mitään muuta, kuin mitä kirjassa neuvotaan…

Arvioni Meksikosta ja Belizestä

Nyt kun olen viimein saanut kirjoitettua matkapäiväkirjani kolme kuukautta sitten päättyneestä reissusta, voisin vähän koostaa matkakokemustani. Alueen tyhjyys poikkesi siitä, mitä olin ennakkoon olettanut. Koska olen reissannut lähinnä Aasiassa ja koska kuvani lattarimaista on hälyisä, niin Meksikon Jukatanin rauhallisuus yllätti heti Cancunissa. Kansa ei täyttänyt katuja, bussiasemia, busseja ja rantoja siinä määrin mitä oletin. Belize…