Tulivuorihöyryt Solfatarassa Napolista länteen

Napolin alueen tulivuoritoiminta ei rajoitu Vesuviukseen. Napolin länsipuolella sijaitsee Campi Flegrein alue, jossa on edelleen höyryäviä aukkoja eli fumaroleja vanhoissa kraattereissa. Ne eivät ole vuoria, vaan kraatterikenttiä, joissa maa suhisee ja liikkuu siellä siten, ettei päälle voi rakentaa asutusta. Hyvä niin, jotta sinne pääsee ihmettelemään maapallon sisältä tulevia terveisiä. Alue ei ole mitenkään hirveän hyvin…

Vesuviuksella pääsee patikoimaan vain pätkän

Jos minun olisi pitänyt päättää, olisinko mennyt Vesuviukselle vai Napoliin, olisin varmaan valinnut Vesuviuksen. Tulivuoret kiinnostavat. Mutta matka sinne oli vähän pettymys. Olin kuvitellut pääsevämme kävelemään laavakivien välissä mutkittelevaa polkua Vesuviuksen rinteillä. Mutta se ei ole siellä meininkinä. En oikein löytänyt mitään tietoa patikoinnista Vesuviuksella ja tämän kirjoituksen mukaan kaikki alempaa vuorelta lähtevät polut olisi…

Tongariro Crossing on suosituin päiväreitti Uudessa-Seelannissa

Uuden-Seelannin pohjoissaarella olevassa Tongariron kansallispuistossa on maan suosituin päivässä käveltävä patikkareitti. Pohjoissaari on vähemmän vuoristoinen kuin eteläsaari, mutta sielläkin keskellä saarta kohoaa nämä vuoret, joissa on kaksi vanhaa tulivuortakin. Ajoimme edellisenä päivänä Taupo-järveltä Tongariron kupeessa olevaan Whakapapan kylään. Leirintäalue sijaitsi ihan kylässä, jossa oli myös keskus, josta sai tietoa seudun kävelyreiteistä. Siellä selvisi, että suosituin…