Baana on kiva kävelykatu

on
Tämä kuva on kuin suoraan arkkitehtitoimistojen huvittavista suunnitelmakuvista, joissa hyvinpukeutuneet ihmiset käyskentelevät rauhallisesti uuden kauppakeskusaukion ja puiston asfalteilla.

Olen parjannut Helsinkiä kaikenlaisesta ankeutuksesta. Kaupungin virastoissa tunnutaan olevan kiinnostuneempia valittajien mielipiteistä, eli niiden, joita häiritsee kanssaihmisten näkyminen, kuuluminen ja tekemiset.

Baanan alkupäätä Kiasman suunnasta.

Jotain hyvääkin tapahtuu, ja Baana on sellainen. Kävelijät toki pärjäisivät ilmankin, vaikka on ihan kiva kävellä Kiasmalta Ruoholahteen ilman liikennevaloissa kykkimistä. Mutta etenkin pyöräilijöille se on varmaan hyvin tarpeellinen parannus.

Tässä kuvassa Baanassa on laajempi kohta, johon on laitettu hauskasti tuoleja.

Olin tämän entisen ratakuilun käyttäjä jo silloin, kun siinä kulki muutama vuosi sitten tavarajunia satamaan. Kävelin koirani kanssa ratakiskoja pitkin. Se oli ihan tunnelmallista, vaikka pitikin olla tarkkana hitaasti kulkevien junien varalta. Hankalinta oli suuri määrä lasinsirpaleita.

Tässä avautuu Baanan lempinäkymäni. Tykkään tien varren istutuksista, tässä jalkakäytävän ja pyörätien väliin on laitettu kivan näköisiä erilaisia heiniä.

Baanan varrelle voisi tulla kaikenlaista tapahtumaa, ehkä esim. seuraavan siivouspäivän aikaan Baanan kävelykaistan reunat voisi täyttää kirppispisteillä.

Baanan loppupäätä Kampissa.

Elokuussa taisi olla ensimmäinen Baanaan liittyvä ankeilu. Jotkut kiipeilivät Baanan seinämillä ja joku virkamies totesi, ettei se ole siihen tarkoitettu. Baanalla on kuitenkin useita kohtia, joissa pyörä- ja jalkakäytävien ulkopuolella jalkakäytävän vierellä on laajennuksia, joihin mahtuu ihan hyvin levittämään patjansa ja lähtemään kapuamaan. Jotkut seinämät näyttävät luoduilta siihen, että niihin kiinnitettäisiin kiipeilyseinien muovikappaleita. Voisi antaa luvan joidenkin harrastajien se tehdä. Jos kaupunki lähtee asiaa toteuttamaan, se tulee maksamaan hirveitä summia ja mietitään kaikkea liirun laarun turvallisuusjuttuja.

Myöhemmin lisätty: Unohdin mainita syksyn isoimman Baanaan liittyvän virkamiesankeilun eli skeittigaten. Onneksi skeittaukseen tarkoitetun taideteoksen ympärille on asfaltti palannut, mutta aiempaa rouheampana ja rumempana. Onnistuivat sitten moisella älyttömyydellä taas kerran rumentamaan meidän kaupunkilaisten ympäristöä ihan vain naapuriasukkien valitusten takia. Kaikkien ihmisten ei kannattaisi asua pääkaupungin keskustassa.

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s