Suppilovahveroista salaattiainekseksi

on
Hyvin maustetut suppilovahverot ovat hyviä salaattina. Tässä seurana ainakin kikherneitä, paistettua sipulia, salaattia ja tomaattia.

Tähän aikaan vuodesta monien sienestäjien pakastimet tai kuivakaapit tursuilevat suppilovahveroista ja sienikastiketta on tullut syötyä yliannos. Suppiksia voi kuitenkin käyttää moneen, kuten myös salaatteihin. Tällä reseptillä sienistä tulee niin hyviä, että niitä tekee mieli noukkia muun salaatin joukosta.

Salaattisuppilovahverot

suppilovahveroita (mielellään kokonaisia eikä pieneksi pilkottuja)
viinietikkaa (balsamietikka on hyvä, mutta muutkin käyvät)
suolaa
sokeria
ruokaöljyä paistamiseen

Myöhemmin lisättyä: noin 3 dl pakastettuja suppilovahveroita tarvitsee noin 1/4 dl etikkaa, 2 tl sokeria ja 0,5 tl suolaa.

Suppilovahverot pannulla etikan, suolan ja sokerin kera.

Pakastettuja suppilovahveroita on hyvä sulattaa. Kaada ylimääräiset nesteet pois ja laita sienet pannulle kypsymään. Kun sienet ovat sulaneet ja alkavat kuumalla pannulla haihduttaa nesteitään pois, lorauta joukkoon etikkaa ja lisää suolaa ja sokeria. Kun sienet ovat kuivahtaneet, lisää joukkoon hieman ruokaöljyä ja jatka paistamista. Tarkista maku, että kannattaako lisätä etikkaa, suolaa tai sokeria. Kun sienet ovat mukavan kiinteitä salaattiin lisäämisen kannalta, ota ne pois pannulta. Lisää jäähtyneinä salaattiin.

Tässä lisäsin salaattiin vielä purkkimaissin jämät. Mutta salaatti on sitä parempaa, mitä isompi osa siitä on suppilovahveroita 🙂

Kun suppilovahverot maustaa tarpeeksi voimakkaasti, ei salaatti kaipaa mitään muita mausteita tai kastiketta.

Kuivattuja sieniä pitää ensin pehmittää vedessä liottamalla.

Sieniaiheiset juttuni ja reseptini

4 Comments Lisää omasi

  1. Tiina sanoo:

    Heippa 🙂 Heitin sulle blogihaasteen tuolla oman blogini puolella:

    http://kinttupolulla.blogspot.fi/

    1. Hei, kiitoksia! Tein innoissani jo vastauksen https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2012/11/16/matkailijaprofiilini-vastaus-haasteeseen/ ja laitan haastetta eteenpäin 🙂

  2. Jaana sanoo:

    Varmaan tämän syksyn paras sieniresepti. Itse laitoin vihreää salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, avocadoa. Paistoin ensin sipulit ja suppilovahverot viinietikassa ja laitoin kikherneet hetkeksi pannulle lämpiämään. Ainoa ongelma oli, että salaattia olisi tehnyt mieli syödä enemmän kuin mahaan mahtui 🙂

    1. Hyvä kun maistuu 🙂 Harmi kun en tänä syksynä ehtinyt löytää kuin muutaman suppiksen, sienestys on harvoja tekemisiä, joita Suomesta kaipaan.

Vastaa käyttäjälle reissausta ja ruokaa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s