Sämpyläreseptin pohjalla käytin Pastanjauhantaa -blogin Pomminvarmat sämpylät -ohjetta.
Sämpylät
16 sämpylää
5 dl vettä tai soijamaitoa
2 pussia kuivahiivaa
1/4 dl öljyä
2 rkl intiaanisokeria
1 tl suolaa
5 dl mysliä
noin 10 dl sämpyläjauhoja (voi tarvita 1-2 dl enemmänkin)
Vispaa kuivahiivat lämpimään veteen. Vispaa joukkoon öljy, sokeri, suola ja mysli. Lisää vähitellen sämpyläjauhot, vaivaa tasaiseksi.
Kohota taikinaa noin 30 minuuttia liinan alla. Se jälkeen pyörittele käsissäsi sämpylöitä, hieman litteät ovat kätevämpiä syödä. Laita pelille kohoamaan siksi aikaa, kun uuni lämpenee 200 asteeseen. Voitele sämpylät yhdellä teelusikallisella soijamaitoa per sämpylä. Anna olla uunissa kunnes hieman ruskettuvat päältä.
Puolukkaskonssien reseptin pohjana käytin Kissoja & Kasvisruokaa -blogin ohjetta Mustikkaiset Skonssit. Tein puolta pienemmän satsin ja jätin kookokset pois. Lisäksi tapanani on tehdä skonssit muffinssivuoassa. Viimeksi kun kokeilin yhtä skonssiohjetta ja jätin vuoan käyttämättä, levisi taikina pellille, ja lopputulos oli mustikkapiirakan ja mustikkakeksin välimuoto.
Tämä ohje on aidosti skonssimainen, maku ja koostumus on enemmän kuin englantilaisissa teeleivissä muffinssien sijaan.
Puolukkaskonssit
noin 20 kpl pieniä nökäreitä
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mysliä tai kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
100g margariinia
1,5 rkl ruokaöljyä
1,25 dl soijamaitoa
1 rkl siirappia
1,5 dl jäisiä puolukoita tai mustikoita tai muita marjoja
1 rkl perunajauhoja
Laita uuni 200 asteeseen.
Sekoita keskenään jauhot, mysli, sokeri, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon kuutioitu jääkaappikylmä margariini ja nypi käsin. Sekoita joukkoon ruokaöljy.
Sekoita keskenään kupissa soijamaito ja siirappi. Sekoita toisessa kupissa keskenään puolukat ja perunajauho.
Sekoita neste jauhoseoksen joukkoon, älä vatkaa tai vaivaa. Sekoita lopuksi varovasti joukkoon puolukat.
Öljyä muffinssivuoka ja täytä kolot taikinalla. Laita uuniin, kunnes skonssit ovat saaneet hieman väriä.
Skonsseista tulee kauniimpia, kun käyttää jäisiä puolukoita. Jos käyttää sulaneita puolukoita, taikina värjäytyy vaaleanpunertavaksi eikä yksittäiset marjat näy yhtä nätisti. Tuoreet puolukat toimivat tältä väliltä, mutta kaikkia voi käyttää.