Palolem on lomaparatiisini

on
Lehmä Palolemin rannalla lähellä rannalle päätyvää tietä ja parkkipaikkaa.
Lehmä Palolemin rannalla lähellä rannalle päätyvää tietä ja parkkipaikkaa.

Kävin ensimmäisen kerran Intiassa ja Goalla vuonna 2003. Majailin silloin Galangute-Bagassa ja Anjunassa. Lopuksi menimme Palolemin rannalle. Ranta oli ihanan rauhallinen ja kaunis ja siellä oli halpoja palmumajoja. Palaaminen Palolemin rannalle vuonna 2008 oli suuri pettymys. Ranta oli rakennettu täyteen ravintoloita ja majapaikkoja.

Melko tyypillistä majoitusta Palolemissa Papillonin majoissa.
Melko tyypillistä majoitusta Palolemissa Papillonin majoissa.
Bussi Palolemin pääraitilla.
Bussi Palolemin pääraitilla.

Palolem on silti pysynyt pienimuotoisena, sillä rantaravintolat ovat hiekkapohjaisia puurakennelmia, jotka monsuunimyrskyjen takia rakennetaan kuulemma joka syksy uudestaan. Majoitus on lähinnä palmurakenteisia mökkejä. Possut kirmaavat takapihoilla ja mitään yli kaksikerroksista ei taida löytyä.

Olen palannut Palolemiin vielä kahdesti vuosina 2009 ja 2011. Siitä on tullut tuttu ja varma lomapaikka, josta nautin. Siellä on lämmintä, siellä on tarpeeksi ruokapaikkoja, joista saa hyvää ruokaa, soijalattenkin voi saada.

Aurinkotuoleja Palolemin rannan eteläpäädyssä.
Aurinkotuoleja Palolemin rannan eteläpäädyssä.

Jos vaivautuu pyöräilemään ja riksalla köröttelemään kauemmaksi rannasta, saa myös megahalpaa eteläintialaista thalia turisruoan sijaan. Mutta ei puhettakaan, että mitkään McDonaldsit tai Starbucksit olisivat tuonne rantautuneet. Monien perhematkalaisten mielestä Palolem olisi varmasti kovin alkeellinen ja likainen paikka.

Palolemissa voi käydä joogassa ja hieronnassa. Siellä on yhdellä kadulla kojuja, joissa on kaikenlaista intialaiskrääsää, vaatteita, kankaita, laukkuja, mausteita, koruja ja koriste-esineitä. On myös nepalilaisten kojuja ja nyt myös pari ”hienompaa” tavaraliikettä.

Kiva rantaravintola Palolemissa.
Kiva rantaravintola Palolemissa.

Tärkein juttu Palolemissa on kuitenkin ranta. Vaikka siellä on rannan ja palmuston rajassa liikaa ravintoloita, joihin ei riitä tarpeeksi asiakkaita kuin joulun aikaan, niin se on upea sirpin muotoinen hiekkaranta. Vesi on ikävä kyllä sameaa eikä mitään snorklausrantaa. Rannan takana on possuja, kanoja, pihoja, kojuja ja lisää ravintoloita. Koko alue on edelleen kylämäinen.

Etelässä Palolemin ranta muuttuu Patnemiksi , joka on toinen sirpin muotoinen ranta ja ainakin ennen harvemmin rakennettu kuin Palolem.

Palolemin ilta.
Palolemin ilta.

Goa on lähin ja halvin kohde mennä jouluksi lomalle, jos haluaa oikeasti lämpimään. Siellä saa kivan mökin 20 eurolla ja vähemmälläkin, ja lentoja Mumbaihin voi saada alle 600 eurolla ja kotimaanlennon Goalle alle 100 eurolla. Jos on enemmän aikaa, voi körötellä mukavasti yöjunalla, kunhan varaa paikkansa ajoissa. Joulun aikaan Goalla on täyttä arviolta ainakin 22.12.-2.1. joten sille ajalle kannattaa varata majoitus etukäteen. Muuna aikana on sitten mukavan paljon valinnanvaraa tehdä rantahyppelyä Goan eri rannoille.

Juttu Palolemin ihanista koirista
Juttu hieronnassa käymisestä eri maissa, mm. Palolemissa
Kasvisruokakuvia Intiasta

11 Comments Lisää omasi

  1. Anna sanoo:

    Mielenkiintoinen juttu! Olen kuullut Intiasta matkakohteena paljon ristiriitaisia näkemyksiä, mutta Goa kuulostaa kyllä mukavan rennolta ja hauskalta! On varmasti outoa palata tuonne uudelleen ja huomata kuinka nopeasti alue muuttuu/kehittyy turismin myötä.

    1. Goa on kyllä loistava paikka rantalomailuun, kunhan pitää huolta hygieenisyydestä (olen parhaillaan vatsataudissa). Nyt joulukuussa hinnat joistain majapaikoista ovat turhan korkeita, myyjät yrittävät varmaan nyt saada tuottoa koko vuodelle, kun menekki on muulloin niin pientä (monsuunikaudella monet paikat ovat kiinni eikä turisteja kai muutenkaan ole). Nyt en huomannut Palolemissa tapahtuneen muutoksia kolmen vuoden aikana, onneksi.

      1. Anna sanoo:

        O-ou, pikaisia paranemisia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s