Kävin Docpoint-dokumenttielokuvafestareiden aikaan katsomassa Jäniksenä Varkaudessa -dokkarin. Se kuvasi mm. sitä, miten Varkaus oli joskus menevä teollisuuskaupunki, jossa paperitehtaan työvuoron päätyttyä kadulle tuli polkupyöräruuhka. En tunnistanut tuntemaani Varkautta vanhoista kuvista mitenkään. Uudet kuvatut pätkät tyhjistä kaduista taas näyttivät tutuilta.

Varkaus on minusta aika ankeanoloinen kaupunki. Itse asiassa suurin osa sen kokoisista suomalaisista kaupungeista on rumia ja innottomia paikkoja. Helsinkikin voi talvisin olla tosi kolkko. Voi että pidän niistä harvoista kesäpäivistä, kun keskustassa on jokin tapahtuma ja kaduilla on ihmisiä.

Ulkomaille on pakko aina päästä, jotta pääsisi oikein kunnon kuhinan keskelle. Suurkaupunkien kuhinassa tuntee elävänsä. Autojen ja mopojen määrä saattaa joskus ärsyttää, mutta ihmisten määrä harvemmin. On ihanaa, kun tuntuu kuin koko maailma olisi liikkeellä. Kaipaan erityisesti Bangkokiin ja New Yorkiin sekä Intiaan, jossa menoa ja meininkiä voi löytää monenkokoisista kaupungeista ja kylistä.

Se vasta onkin hienoa, jos jossain pienemmillä paikkakunnilla tuntee koko kylän olevan liikkeellä. Siksi torit ovatkin ykköskohteita reissuissa. Niissä tuntee, etteivät ihmiset kyhjötä kotonaan, vaan elävät elämäänsä ihmisten ilmoilla. Minusta on hienoa, jos aamukahvit voisi mennä juomaan kadulle, kuoria perunoita ulkosalla ja laittaa pyykit kuivumaan pihalle.

Oikeastaan on parasta, että olisi joko kunnolla kuhinaa tai sitten olisi ihan autiota ja hiljaista. Tai kaupungeissa ja kylissä tuo autius ja hiljaisuus ei ole toivottua, luonnon keskellä taas on. Kannatankin ihmisten pakkautumista tiiviisiin kaupunkeihin, jotta luontoa jäisi mahdollisimman paljon koskemattomaksi eikä metsiä tarvitsisi raivata lähiöiden tieltä.