Onneksi kaikki eivät unelmoi samasta

on
Mökit Goalla Palolemin rannan pohjoispäässä.
Mökit Goalla Palolemin rannan pohjoispäässä ovat tosi jees.

Kuuntelin ravintolassa suurella mielenkiinnolla viereisen pöydän juttelua. Siinä istui matkustelleita ihmisiä, joita ei kiinnostanut Aasia. Intiaan eivät halunneet mennä edes käymään, koska siellä on ”niin likaista”. Enemmän heitä kiinnosti Eurooppa ja Etelä-Amerikka, ja mahdolliset bisnesmahdollisuudet niissä.

Roskia Intian Kollamissa.
Roskia Intian Kollamissa.

Olen hyvin tyytyväinen kuullessani tuollaisia juttuja. Joskus omat unelmani vaikuttavat mahdottomilta toteuttaa, koska ajattelen, että kai kaikki muutkin minua taitavammat ovat samaa jo yrittäneet. Pessimisti ajattelisi, että miksi se onnistuisi minulta, jos ei muilta? Mutta sitten huomaan, että ei meitä samoista asioista unelmoivia loppujen lopuksi ehkä niin paljoa olekaan, että kaikki olisi jo kokeiltu. Tilaa riittää.

Todistelen näin aika paljon itselleni, että kaikki eivät halua viettää kuukausia tai vuosia jossain pienellä budjetilla eläen. Kaikki eivät halua Aasiaan. Siksi se on mahdollista.

Voisin asua tässä bambumökissä.
Voisin asua tässä bambumökissä.

Ne, jotka ihmettelevät, miten joku voi viettää kuukausia Thaimaassa peilaavat sitä kalliisiin hotellilomiin ja opastettuihin retkiin. Useimmat suomalaiset haluavat asua Suomessa ja käydä kivoilla lomilla muualla. Joidenkin ihmisten mielestä on säälittävää, että haluan mennä jonnekin likaiselle Goalle hankkimaan tauteja itselleni. Vähänkö hienoa, etteivät kaikki ole sinne ryysäämässä hintatasoa nostamaan!

Jos tiedotusvälineitä on uskominen, niin kai aika monet ihmiset unelmoivat merkkilaukuista, autoista, viimeisimmistä elektroniikkavempeleistä ja isoista taloista kaikenlaisen onnellisen elämän lisäksi.

8 Comments Lisää omasi

  1. Mari a. sanoo:

    Aivan näin. Kuinkakohan moni unelmoi audista, koska niin kuuluu vain tehdä (tiedotusvälineisen mukaan). Mutta kaikille suotakoon omat unelmansa, mitä ne sitten ovatkin =)

    1. Kyllä, kukin löytäkööt onnensakin tavallaan. Minä taidan levittää sosiaalisessa mediassa matkailun ilosanomaan, ehkä myös luoda ihmisille sellaista matkustustarvetta, jota ei aiemmin ole edes ollut? Mutta muistutan, että ihan kaikkea ei yleensä voi saada, joten kannattaa miettiä, haluaako mieluummin audin vai irtioton 🙂

  2. Anne sanoo:

    Me vietettiin viikon verran Palolemissa, tosin otettiin rannalta ihan betoninen mökki. 🙂 Käytiin kyllä katsomassa noita mökkejä, mitä tuossa kuvassa on, kun käytiin tuossa bambubaarissa oluella.

    Olet selkeästi harmistunut siitä, että joku on arvostellut tapaasi matkustaa – pienellä budjetilla ja ”likaisissa” paikoissa (Intia on kyllä oikeasti aika paskainen, mutta kaikkeen tottuu :D), mutta etkö itse myös vähän sorru samaan? Puhut suomalaisista, jotka haluavat vaan matkustaa ”kivoihin” paikkoihin ja bisnesmiehistä, jotka eivät halua matkustaa Intiaan likaisuuden takia. Eihän reppureissaus ole vain ainut ja oikea tapa matkustaa. Voihan sitä isolla rahallakin luksushotelleissa yöpyen matkata Kaakkois-Aasian halki nähden ihan samat asiat kuin pienibudjettinen reppumatkaaja, paikallisbussin sijaan vain ilmastoidun yksityisauton kyydistä. 😛 Ja eihän kaikki kohteet yksinkertaisesti vain kiinnosta kaikkia. Tietysti jos tuollainen bisnemies viitsisi laittaa ennakkoluulot sivuun ja vaikka käydä jossain päin Aasiaa, niin saattaisi mieli muuttua!

    Itse en ole saanut matkoistani arvostelua osakseni, tietysti ehkä joku on joskus huolestunut että etkö pelkää sairastumista tms. Eiköhän se kuitenkin ole loppujen lopuksi jokaisen oma asia miten ja minne matkustaa 🙂 Vähän matkan tarkoituksesta riippuen pitää miettiä, millä budjetilla ja miten aikoo matkustaa. Jos on kyse 6kk Aasian-kiertomatkasta, niin todennäköisesti majoittuu halvimmissa paikoissa ja syö katukeittiöstä kun taas jos olisi kyse vaikka liikematkasta niin silloin ei missään bambumörskissä paljoa yövytä.

    1. Kiitos tästä kommentista, se pisti taas miettimään asioita! Oikeastaan en ole saanut suoraan arvostelua osakseni, koska elän aikamoisessa kuplassa 🙂 Kuvittelen vain jossain olevan ihan toisenlaisia ihmisiä, niin kuin nämä viereisessä ravintolapöydässä istuneet ihmiset.

      Ja itse asiassa minua ei harmita sellainen, jos jonkin mielestä minun tapani matkustella on käsittämätön. Olen vain tyytyväinen ettei ihan kaikki ihmiset ole ihan samoilla apajoilla 🙂

      Minäkin käyn aikalailla vain ”kivoissa” paikoissa, kuten juurikin oluella tuossa samassa bambumajassa kuin sinä 🙂 Nytkin olen Thaimaassa Koh Taon saarella, jossa tuntuu tällä hetkellä olevan koko Eurooppa. Eikä ihme kun tämä on niin kiva paikka. Mutta se ihmetyttää jos joku pitää Palolemia ja ehkä jopa tätä Koh Taoa (josta ei meinaa halpaa majoitusta enää edes saada) liian mörskyisinä paikkoina.

      Siinä olen varmaan oman joskus resuisenkin elämäni elitisti, että säälin sitä, jos joku ei kykene elämään ilman omaa kylppäriä tms. vaan kokee olonsa epämukavaksi. Eli ihmiset eivät ryhdy asioihin siksi että tarvitsevat luksusta. Minulle on aika tärkeä arvo, ettei tarvitse luksusta.

      Mutta jos minulla olisi varaa mihin vain, niin se olisi loistavaa! Matkustelisin ilman muuta luksuksesti, mutta toivottavasti siitä ei tulisi sellainen pakko ettei muuhun enää ihmisenä pystyisi. Tästä kirjoittelinkin joskus: https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2013/05/31/miten-matkustaisin-jos-voittaisin-lotossa/

      1. Anne sanoo:

        Koh Taon suosio on kyllä viime vuosina lähtenyt aika kovaan nousukiitoon.. Mutta sen myötä on tullut paljon palveluja lisää – tietysti myös matkailijoita, jonka seurauksena välillä saarella on aika paljon tungosta :/ Toissatalvena vietettiin 2kk Taolla ja pistin merkille, että vaikka välillä saari oli aivan tukossa, niin tuli niitä hiljaisia hetkiä. Jengi oli muutaman päivän Taolla ja jatkoi sitten Samuille tai Phanganille. Sitten oli taas muutama päivä ihan kuollutta! Mutta ite tykkään Taosta hirveesti, kova hinku olisi takaisin mutta tänä talvena ei päässyt sinne lähtemään 😦

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s