Vaikka söin Levantossa oikein hyviä perus tomaattibruschetoita, olivat nämä bruschetat reissun parhaat, koska päällä oli taivaallisia paistettuja napakoita herkkutatteja.

Söin Italian reissuni ensimmäisen focaccian Riomaggioressa. Valitsin yksinkertaisen leivän, jonka päällä oli rosmariinia. Olin aiemminkin ounastellut, että focaccia on parasta leipää. On oikeastaan turha tehdä voileipiä tai burgereita mitään muuta leipää käyttäen, jos se on koostumukseltaan ja maultaan parasta. Toki terveyssyistä ruispalat ja jotkut kokojyväleivät ovat kannattavia. Ja uunituore patonki, tai mikä vain muu leipä tuoreena on hyvää. Mutta focaccia toimii muotonsa puolesta (eikö burgereita ole vähän hankala syödä, kun leipäosuus on niin kuperaa?) ja pidän myös siitä, ettei sen koostumus ole niin tiivis, vaan enemmin sienimäisen huokoinen.

Elämäni paras focaccia oli tämä sipulipäällysteinen.

Reissun parasta focacciaa ostin kuitenkin Levantosta. Pehmeän leivän päällä oli ihanan kosteaa, ohueksi siivutettua, hieman marinoitua sipulia. Myös toisenlainen suolaisempi sipuliversio, jossa focaccia ei ollut täysin päällystetty sipulisiivuilla, jossa sipuli ei ollut niin makeaa eikä leipä niin kosteaa, oli hyvää. Muut päällykset, kuten tomaatti tai muut vihannekset eivät toimineet niin mainiosti.

Bruschetta

Näiden bruschetoiden päällä on tomaatin ja basilikan lisäksi paistettua munakoisoa, mutta se ei pelastanut niitä kuivuudelta. Söin ne Sorrentossa.

Bruschettaa söin ensimmäisen kerran Helsingin Tapasta-ravintolassa ehkä 15 vuotta sitten. Se oli patonkia, jonka leikatuilla sivuilla oli öljyä ja ne oli paistettu kevyesti. Päälle oli laitettu tuoretta tomaatti-basilikahakkelusta. Sitä itsekin tekemällä opin, että esimerkiksi sipulin, soijajuuston tai ylimääräisen suolan lisääminen ei tee siitä yhtään parempaa. Ja tomaatit ja basilikat pitää hakata pieneksi käsin, eikä missään tapauksessa pidä yrittää käyttää sauvasekoitinta, jolla tulos on vaahtomaista eikä maistu samalta.

Levantossa söin useamman kerran tällaisen ”maxi bruschetan”, jossa oli yksi iso leipäviipale ja tomaatit ja basilikat isoina.

Levantossa söin bruchettaa miltei joka päivä. Rapsakkaa, mutta mehevää leipää (mutta ei yleensä patonkia) , jonka päällä oli oliiviöljyä, kypsää tomaattia ja basilikaa. Joskus tomaatit ja basilikat oli pilkottu, mutta joskus tomaatti oli ihan vain viipaleina ja basilikan lehdet kokonaisina. Toimi sekin ihme kyllä. Ainakin Riomaggioressa nämä olivat hakkeluksena, jossa oli ehkä vähän valkosipulia ja ehkä myös vähän suolaa ja pippuria, kukaties hyppysellinen sokeriakin. Mutta nämä eivät välttämättä tee tomaattibruschetasta sen parempaa.

Tein matkan jälkeen mökillä itse bruschettaa paahtoleivistä. Leikkasin reunat pois, kuutioin ne ja paistoin erikseen pannulla öljyssä ja suolassa krutongeiksi. — Tein matkan jälkeen mökillä itse bruschettaa paahtoleivistä. Leikkasin reunat pois ja hyötykäytin ne kuutioimalla ja paistamalla pannulla öljyssä ja suolassa krutongeiksi.

Jostain syystä Etelä-Italiassa tilaamani tomaattibruschetat eivät olleet niin hyviä kuin pohjoisemmassa. Leipä oli yleensä liian kuivaa ja paahdettua.

Bruschetta on tainnut levitä maailman reppureissaritaipaleen varrelle nimellä garlic bread. Muistelen törmänneeni tällaiseen mm. Laosissa, mutta taatusti vaikka missä muuallakin. Eli vaaleaa leipää, jota on paistettu öljyssä ja pintaan on hierottu enemmän tai vähemmän valkosipulia.

Muita Italian ruokajuttuja:
Maailman paras pitseria on kasvisravintola >>
Pestoa ja tuorepastaa Italian innoittamana >>
Italialaisessa pitsassa ei aina ole juustoa >>

Chocochillin focacciaresepti >>