Kävelin tänään kylästä kotiin täällä Andalusiassa. Joku oli jättänyt aitansa ulkopuolelle maasta kiskottuja munakoison varsia koisoineen. Minä tietysti poimin siitä mukaani kaikki syöntikelpoiset. Kotona sitten heti paistoin ne.

Munakoisot eivät olleet sellaisia pitkiä jalkaterän kokoisia mötkylöitä kuin mitä Suomessa kaupoissa myydään, vaan nämä olivat lyhyempiä palleroita. Väri oli kuitenkin sama eli tumman violetti. Esimerkiksi Thaimaassahan on vihreitä munakoisoja ja muutenkin tuo vihannes tai hedelmä on paljon monimuotoisempi kuin mitä Suomen supermarketeissa näkee.

Koska ne olivat tuommoisia maalaismunakoisoja, suolasin viipaleet, koska ainakin alkukantaisissa munakoisoissa on kuulemma kitkeryyttä, joka puristuu ulos suolaamalla. Kun suola on jonkin aikaa ollut pinnassa, niin siihen kertynyt neste pyyhitään. Minä pesin viipaleet hölskyttelemällä niitä muovirasiassa. Lue lisää munakoisoista jutusta Munakoisoista kokkaaminen(2016) >>.

Paistamisen turhuus

En ole pitkään aikaan paistanut mitään ruokaa, koska syön lähinnä raakaruokaa papujen ohella. Paistumista malttamattomana odotellessani mietin, miten turha tuo paistovaihe onkaan muiden vihannesten kohdalla. Munakoiso on aika ikävän makuista raakana, joten se on poikkeus. Enpä ole tänä vuonna kertaakaan munakoisoa tämän takia ostanut.

Minusta tuntuu, että olen säästänyt aikaa ja tiskiä olemalla kokkaamatta. En ole joutunut seisoskelemaan lieden äärellä paistolasta kädessäni enkä odottelemaan padan porisemista muuta kuin papuja ja satunnaisia parsa- ja ruusukaaleja keittäessäni. Ei ole ollut pannuja pestävänä. Minulla on tapana vain riipiä, pilkkoa ja heittää salaattiaineksia kulhoon ja syödä suoraan siitä. Ei ole siis monia eri astioita, joista keräilisin erikseen aterian osasia (kuten kiehumassa olleet perunat, padassa ollut kastike ja pannulla ollut tofu). Sen sijaan sauvasekoitinta olen huuhdellut useita kertoja päivässä ja samoin astioita, joissa teen smoothieta ja salaatinkastikkeita.

Raakaruokailusta

Raakailun työläin puoli on varmaan kaupassa käynti, koska aina pitäisi olla kaapissa iso määrä ja laaja valikoima tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Niissä on kantamista ja jouduinkin alkamaan käydä kaupassa entistä useammin, koska en enää jaksanut kerralla kantaa kotiin yhtä usean päivän ruokia. Perusvegaanilla riittää, että kaapissa on pastaa, soijarouhetta ja purkkitomaattia, mysliä ja soijamaitoa sekä ehkä vähän leipää, margariinia ja kurkkua. Minullakin kuivat ainekset, kuten paputölkit, pähkinät ja siemenet riittävät mukavan pitkään, mutta kaikkea tuoretta menee sitten tosi paljon.

Raakaruokailu ei ehkä ole kovin halpaa Suomessa (ellei sitten syö tosi suppeaa valikoimaa vihanneksia) eikä se taida olla ekologisinta veganismiakaan. Ilmaston kannalta tuo edellä mainitsemani perusvegaanin ruokavalio on paras, koska papujen  ja viljojen mättäminen taitaa olla maapallon kannalta taloudellisin tapa syödä. Voi kun voisin italialaisten tapaan syödä paljon oliiviöljyä, marinarapitsaa, spagettia, patonkia ja siinä ohella vähän tomaattia ja kauden vihanneksia! En todellakaan yritä puolustella omaa ruokavaliotani parhaaksi muulta kantilta kuin itseni kannalta. Raakaruokailu ei ole mitenkään hyveellistä, vaikka tyypillisimmillään sitä semmoisella imagolla hehkutetaan joogahousut vinkuen.

Eli älkää ryhtykö raakaruokailijoiksi, ellei omassa voinnissa ole jotain pahasti pielessä. Sen sijaan ryhtykää kaikkea vegaanista syöviksi vegaaneiksi. Ottakaa käyttöön italialainen vegaaniruokavalio. Syökää leipää oliiviöljyn kera tai bruschettana, tehkää spagettia aglio e olio tai peston kera, leipokaa sipulifocacciaa, sekoittakaa salaattia papujen ja lupiininsiementen kera, nautiskelkaa oliiveista, kapriksista ja sesongin hedelmistä.

Tuohon verrattuna tällainen puoliraakaruokailu ja kokkailemattomuus taitaa kuulostaa tylsältä? Sitä se äkkiseltään onkin. Minulla meni tammikuussa ehkä pari viikkoa siihen, että totuin esimerkiksi vähempään suolaan. Toisaalta aluksi kaikki on jännää, kun selaa netistä tietoa raakaruokailusta ja oikein paneutuu siihen. Löysin netistä liian vähän juttuja elämästä raakaruokailijana ja liikaa reseptejä – minua kun ei huvittanut alkaa väkertää sen kummoisempia ruokia. Monet muut varmaan loihtivat ihmeellisempiä ruokia, mutta minulla oli kai ajatus myös yksinkertaistaa ruokailuani. Ilman muuta jostain taateleista voi tehdä supermässyjä raakaherkkuja, mutta minulla olisi niidenkin suhteen se ongelma, että haluaisin syödä kerralla koko taatelipussin. Raakailun taustalla minulla on siis välttää semmoisia raskaita ruokia, joihin minulla tulee himo ja jotka suorastaan addiktoivat. Lue lisää raakaruokailun aloittamisestani Muuttuuko elämä vegaanisella raakaruoalla? (2019) >>.

Ruokavalion tylsyyttä olen taittanut sillä, että ostan paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Eli kuten mainitsin, raakaruokailu voi tulla aika kalliiksi. Minun kun ainakin piti estää ankeus sillä, että ostin Suomessakin tuoreita pensasmustikoita ja mangoja jos minun teki mieli. Jos en olisi ostanut hedelmä- ja vihanneskavalkadista kaikkea mitä mieli teki, niin tuskin olisin jaksanut jatkaa, koska ruokavalio olisi tuntunut niin tylsältä. Minulta kun jäivät kaikki addiktoivat herkut, kuten vegaaniset juustot, nakit ja einekset, jäätelöt, leivonnaiset ja keksit, pitsat, sipsit ja thaicurryt sekä pahin eli leipä. Näitä olen syönyt tänä vuonna muutaman kerran. Onneksi rakastan hedelmiä, etenkin kypsiä banaaneja. En ihan halunnut ryhtyä puhtaaksi raakaruoan syöjäksi. Jatkan papujen (kikherneet, valkoiset pavut jne.) syömistä, koska minusta tuntuu, että muuten saisin proteiinin ohella liikaa rasvaa pähkinöistä. Lisäksi jatkan kahvin juomista (nykyään eniten kofeiinittomana) enkä ryhtynyt raittiiksi.