Death Valley

on

suola aavikko

Death Valley näytti todellisuudessa hieman erilaiselta kuin mitä olin ajatellut sen olevan. Mielikuvieni loputonta tasaista kuivaa aavikkoa olimme jo nähneet Arizonassa. Olin unohtanut että nimensä mukaisesti Death Valley sijaitsee laaksossa, eli sen molemmin puolin oli kukkularivi.

Ajoimme Death Valleyhin Las Vegasista ja koska käväisimme Hoover Damilla, valitsimme eteläisemmän ajoreitin Kuolemanlaaksoon Pahrumpin ja Shoshonen kautta. Olimme aika ahnaita ja ajoimme samana päivänänä Vegasista Hoover Damiin, Death Valleyn läpi ja sitten aloimme etsimään majapaikkaa Death Valleyn länsipuolelta ja ajoimme Ridgecrestiin asti. Silloin vähän väsytti. Ihanaa olisi olla yötä Death Valleyssa, mutta tarjontaa on vain vähän ja siellä on kallista. Samoin ihan Death Valleyn länsilaidalla Panamint Springissä, paitsi että siellä oli ruppaista ja kallista. Koukkasime siellä tankataksemme auton.

Death Valleyn länsipuolella kulkeva tie on huonokuntoinen, huonosti voisi käydä jos sitä lähtisi menemään asuntoautolla. Siihen nähden tien alkupäässä olisi voinut olla joku siitä varoittava kyltti. Meillä oli onneksi maastoauto.

Muita Kalifornian kansallispuistoja:
Joshua Tree >>
Maailman suurimmat puut Sequoian kansallispuistossa >>
Half Dome Yosemiten kansallispuistossa >>
Mammuttipetäjät Yosemiten Mariposa Grovessa >>
Yosemite Valley on lomakylä vuorten laaksossa >>

Muita Yhdysvaltojen kansallispuistoja ja monumentteja:
Kalifornian rannikon punapuut Muir Woodsissa >>
Yellowstone Wyomingissa >>
Grand Canyon Arizonassa >>
Monument Valley Arizonassa >>
Mesa Verde Coloradossa >>
Bryce Canyonin kansallispuisto Utahissa >>
Canyonlands Utahissa on laaja kansallispuisto >>
Archesin kansallispuiston kaarimuodostelmat Utahissa >>

Nevadan puolelta löytyy hyvin tällaista loputtomia suoria teitä.
Nevadan puolelta löytyy hyvin tällaista loputtomia suoria teitä.
Piti ikuistaa Pahrump-nimisen kaupungin kyltti.
Piti ikuistaa Pahrump-nimisen kaupungin kyltti.
Pahrumpin keskusta oli hyvin tyypillistä amerikkalaisen pikkukaupungin maisemaa, huomaa etenkin ostari vasemmalla, joka on tietysti yksikerroksinen ja beessinvärinen.
Pahrumpin keskusta oli hyvin tyypillistä amerikkalaisen pikkukaupungin maisemaa, huomaa etenkin ostari vasemmalla, joka on tietysti yksikerroksinen ja beessinvärinen.

suora tie death valleyhin

Death Valleyssa oli synkän värisiä kukkuloita.
Death Valleyssa oli synkän värisiä kukkuloita.
Tie alas Kuoleman laaksoon.
Tie alas Kuolemanlaaksoon.

death valley 1

death valley 2

death valley 3

Death Valleyssa tuuli. Tässä tuuli työntää hiekkaa tien yli.
Death Valleyssa tuuli. Tässä tuuli työntää hiekkaa tien yli.

death valley 5

Death Valleyhin on joskus eksynyt jonkinmoista asutusta.
Death Valleyhin on joskus eksynyt jonkinmoista asutusta.
Tummat vuoret.
Tummat vuoret.
Tumma kivi.
Tumma kivi.
Meidän jeeppi Death Valleyssa.
Meidän jeeppi Death Valleyssa.
Suolajärvi. Eli ei vettä vaan valkoista suolaa.
Suolajärvi. Eli ei vettä vaan valkoista suolaa.
Edessä mudalta näyttävä hiekka on oikeasti kovapintaista ja kuivaa,
Edessä mudalta näyttävä hiekka on oikeasti kovapintaista ja kuivaa.
Rapeapintaista hiekkaa ja jalanjälki.
Rapeapintaista hiekkaa ja jalanjälki.
Jalanjälki suola-aavikolla.
Jalanjälki suola-aavikolla.
Badwater basin on yli 800 metriä meren pinnan alapuolella.
Badwater basin on yli 80 metriä meren pinnan alapuolella.
Laikukkaat kummut.
Laikukkaat kummut.
Nih.
Nih.
Furnace Creek Inn on keidas aavikolla.
Furnace Creek Inn on keidas aavikolla.
Furnace creek ranchin kylänraitti.
Furnace Creek Ranchin kylänraitti.
Furnace creekin kaupasta sai evästä kalliilla, tässä pinaattia, kikherneitä ja vinegretteä vain.
Furnace creekin kaupasta sai evästä kalliilla, tässä pinaattia, kikherneitä ja vinegretteä vain.
furnace creek ranch
Palmut tuulessa.

kukkulat furnace creekillä

dyynit

Death Valleyn dyynit.
Death Valleyn dyynit.

dyynejä

2 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s