Vaikka asuisi trooppisella saarella, niin työ uuvuttaa ja rutiinit puuduttavat ihan samalla tavalla kuin Helsingissäkin. Biitsien olemassa olo ei paljoa auta, kun suurin osa päivästä kuluu työpaikalla hikoillessa. Ihan kuten Helsingissäkin, iltaisin olen töiden jälkeen niin väsynyt etten halua mennä minnekään. Teen pitkiksi venyviä päiviä kaaoksessa ja kakofoniassa Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksella ja muuta en sitten jaksakaan.

Olen asunut kymmenen kuukautta Etelä-Thaimaassa Koh Lantan saarella, jonne turistit tulevat parin viikon lomille nauttimaan ja rentoutumaan. Maisemat ovat upeita, hiekkarannat tämän rannikon parhaita eikä tämä ole mikään Pattaya tai Patong Beach. Olen käynyt täällä pari kertaa aiemmin Thaimaan reissuillani ja viihtynyt, vaikka en olekaan tästä saaresta niin täysiä tykännyt kuin Koh Taosta, Bangkokista ja Chiang Maista. Matkoillani makasin riippumatossa ja luin kirjoja, kävin sukellusreissuilla ja ajelin mopolla saarta ympäri. Mutta asuminen ja töissä käynti tällaisella saarella ei ole verrattavissa lomailuun.

En pääse nauttimaan tästä saaresta turistien tapaan. Työhelkutti on työhelkuttia missä vain. Iltaisin haluan hautautua huoneeseeni lukemaan ja katsomaan sarjoja. Yksittäiset vapaapäivät menevät usein nukkumiseen, pyykinpesuun, asioiden hoitamiseen ja mitään tekemättömyyden ihanuuteen. Jos vapaapäiviä olisi enemmän ja töitä vähemmän, niin sitten tämä olisi mennyt toisella tavalla.

1) Pimeys ja tekemisen puute iltaisin

Täällä on säkkipimeää kello seitsemältä illalla, jolloin useimmiten lähden töistä (tai yritän lähteä, usein jään sinne iltaisin kun vihdoin on rauhallista). Pimeän aikaan täällä ei ole muuta tekemistä kuin olla kotona tai mennä ravintolaan syömään. Varmaankin yhdessä ulos lähteminen on se mitä muut länkkärit tällä saarella tekevät iltaisin. Lanta Animal Welfaren vapaaehtoisetkin käyvät yhdessä illallisilla ja bilettämässä öitä myöten, mutta minä en jaksa töiden jälkeen edes puhua tai keskittyä kuuntelemaan.

Voisihan sitä hankkia jonkun megavalaisevan lampun, jotta voisi käydä kävelemässä, mutta ei silloinkaan mitään maisemia voisi ihailla. Täällä ei ole katuja kuten kaupungeissa (tai Saladanin kylässä on yksi), joten niitä ei voi talsia iltaisin. On vain pimeä päätie, jonka varrella ei tosiaankaan ole kiva eikä turvallinen kävellä, ja päätieltä lähtee lyhyitä polkuja rannalle, joita en kävelisi yksin pimeässä. En oikein tiedä mitä iloa olisi lähteä pikipimeälle rannalle kävelemään ja rapuja tallomaan.

2) Kuumuus, tukahduttava kuumuus

Kestän aina vain huonommin tätä kuumaa säätä, vaikka senhän pitäisi mennä toisin päin. Kuumissa maissa työteho ei voi olla samaa kuin viileämmissä maissa, kuumuudessa ei voi edes ajatella täysillä. Työpaikassani mittari näyttää usein +35 astetta kenneleiden ja keittiön kohdilla. Siellä ei tietokoneella työskentely onnistu kuumuuden, hälyn ja keskeytysten takia, joten yritän aina mahtua klinikkahuoneen luo, koska siellä on ilmastointi (leikkauksia ei oikein ole hyvä tehdä hikisin sormin pää vettä valuen).

Huomasin kaksi vuotta sitten Chiang Maissa ollessani vapaaehtoisena Care for Dogsin turvatarhalla, että jaksoin paremmin kävelyttää koiria kaiket päivät, kun laitoin majapaikassani ilmastoinnin päälle. Sen jälkeen se on ollutkin sitä, että jos meinaa saada jotain aikaiseksi, niin ilmastointi on oltava. Ehkä pärjäisin tuulettimella, jos vain lukisin kirjoja riippumatossa.

Minusta on tullut kuin thaimaalainen, en kävele minnekään jos ei tarvitse. Kävellessä joutuu auringolle alttiiksi pidemmäksi aikaa kuin mopoillen, mopon kyydissä ilmavirtakin viilentää. Kaukana on ne päivät, jolloin reissuillani asetuin aurinkoon, vaikka tiesin että varjossa olisi ollut miellyttävämpää. Nyt otan päiväsaikaan ravintoloissa pimeimmän nurkan ja siirryn aina varjoon pois auringosta. Aurinkoa en haluaisi edes nähdä, ne päivät ovat parhaita, kun se pysyy pilvien takana. Ei häikäise eikä korvenna niin pahasti silloin.

Keskuksen koiratkaan eivät halua kävellä päivisin ja eivät joskus muilloinkaan ole innoissaan kävelyille lähtemisestä. Koiria ei annetakaan kävelytettäväksi kello 11-15, mutta usein kolmelta päivälläkin on turhan kuuma lähteä ainakaan rannalle koiria viemään. Kun minulla on ollut koiria asumassa luonani, on niitä pitänyt päästä kävelyttämään seitsemän aikaan aamulla ja sitten viiden jälkeen illalla. Ennen uskalsin lähteä kävelyttämään niitä pimeällä, mutta en tunne oloani enää turvalliseksi pimeydessä liikenteen, käärmeiden ja ihmisten takia. Jeps, olen nähnyt tarpeeksi kärmeksiä pelätäkseni astuvani niiden kohdalle pimeillä poluilla.

3) Ostosten tekemisen ahdistus

Tekisin ostokseni mieluiten supermarketissa, jossa kaiken saisi saman katon alta yhdellä kassakäynnillä. Reissatessa ruokatorit ovat kohteiden mielenkiintoisinta antia, suuntaan aina niihin. Mutta arkielämässä torit ja kojut eivät ole kovin romanttisia eivätkä enää mielenkiintoisiakaan kerrasta toiseen. Olen myös väsynyt hamstraamaan isoja ostoksia kerralla, yrittää mahtua liikkumaan torikojulta toiselle reppu selässä kädet täynnä kasseja ja tehdä ennätyksiä siinä kuinka paljon pusseja skootterini koukku pystyy kannattelemaan. Eri juttu jos päivät eivät muuten olisi jo täynnä tekemistä, jos päivän ainoa ohjelmanumero olisi mennä torille.

Saaren meininki on se, että täällä kiertää tori eri sijainneissa eri päivinä.  Ainoa supermarkettia muistuttava kauppa on Lanta Mart Saladanissa, mutta siellä vihannes- ja hedelmätarjonta ei ole niin hyvä kuin torilla. Torilta saa parempaa ja halvemmalla kuin kaupoista. Torstaisin tori on aivan eläinkeskuksemme vieressä, mutta yleensä en tunne kykeneväni lähtemään sinne kesken töiden. Olisi kiva jos sinne voisi mennä illalla, kun ei ole muuta tekemistä, mutta torit alkavat sulkeutua kuudelta illalla jo. Minä olen useimmiten töissä seitsemään asti ainakin. Ennen mopoilin torille muuallekin saarella, mutta nyt en enää jaksa, helpompi ottaa take away -ruokaa Mushroom-ravintolasta kotimatkan varrella. En Suomessakaan harrastanut varta vasten kauppaan menemistä, kävin kaupassa yleensä matkalla töistä kotiin, ehkä kolmisen kertaa viikossa.

4) Uutispimento paikallisista asioista

Länsimaisia turisteja ja pidempiaikaisia asukkaitakin täynnä olevalla saarella tieto ei kulje. Koh Lantalla ei ole paikallislehteä (enkä thaita osaisi lukeakaan) eikä valtakunnallisia englanninkielisiä lehtiä myydä. Näin pienellä saarella olisi mahtavaa, kun lehdestä saisi lukea mitä tapahtuu ja saisi jotain välähdyksiä thaimaalaisten asioista täällä. Nyt tietoa saaren tapahtumista saa lähinnä Facebook-ryhmästä, jossa on ihan liikaa ravintoloiden mainoksia ja pubivisajuttuja verrattuna mihinkään oikeaan. Jos iltaisin jaksaisi tutustua saaren porukkaan ja viettää aikaa baareissa, niin saisihan sitä silloin kuulla kaikenlaista.

5) Tämä on landea

Koh Lanta on ihan maaseutua ja minä tykkään asua kaupungissa. Tämä on tietysti siitä outoa maaseutua, että täällä on paljon hotelleja, ravintoloita ynnä muuta turisteille. Ilman turisti-infraa ja länsimaisia työtovereita en tällä saarella jaksaisikaan. Autenttiset Isaanin thaikylät käyvät sissimmille ihmisille ja niille, jotka jaksavat yrittää päästä sisälle todelliseen Thaimaahan (ynnä thaimaalaisten naisten kanssa naimisissa oleville, joilla rahat eivät enää riitä muualla asumiseen). Kaipaan Chiang Maita, sen pohjoisthaimaalaista kulttuuria, kaupunkielämää ja katuja.

Krabi Townissa käydessäni minusta on hauskaa käydä sikäläisissä halvoissa kasvisravintoloissa ja muuten vain olla vaihteeksi jossain muualla. Phuketissa haluan mennä ostoskeskukseen. En ole mikään shoppailija, joten minusta on jännää että Koh Lantalta kaipaan ostoskeskuksiin. Ehkä se on se ilmastointi ja mahdollisuus kuljeskella ja katsella tukahtumatta kuumuuteen ja olematta liikenteen seassa. Ja ehkä ajatus siitä, että jos tarvitsisin jotain, niin saisin hankittua sen helposti ostoskeskuksesta. Toisin on Koh Lantalla, josta en saanut edes tietokoneeseeni uutta virtajohtoa.

Eläinsuojelukeskuksessa olen joutunut näkemään pahan puolen tämän saaren ihmisistä ja heidän tekemisistään, joten en ikävä kyllä nyt pysty kertomaan miten hirmu kivoja ihmiset täällä ovat. Meinasin juuri kirjoittaa, että Chiang Maissa meininki oli kivempaa, mutta sitten huomasin että vuosi sitten minulla oli näitä samoja negatiivisia ajatuksia myös Chiang Maista (lue: Kun olinpaikka ja matkakohde ärsyttää >>). On siis aika lähteä tuulettumaan kesäksi harmaaseen Suomeen.

Lue myös:
Kun olinpaikka ja matkakohde ärsyttää >>
Intialaisten ja thaimaalaisten vertailua >>
Mistä pidän thaimaalaisissa >>
Kaikissa kulttuureissa on kivaa ja mätää >>
Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa >>
Kulttuurishokin vaiheet >>
Thaimaassa ei kannata äksyillä >>