Ostin Bangkokissa uuden laukun, koska minua hävetti kiertää tavarataloja kulunut Tuulihaukan reppu selässäni. Se on esimerkki siitä, mitä kaupunkielämä minulle tekee. Eipä olisi tullut tuollaista oloa Koh Lantalla. Palaaminen Koh Lantalta maalta Bangkokin kaupunkiin on samalla tavalla iso siirtyminen kuin Thaimaasta Suomeen.

Bangkokissa thaimaalaiset näyttävät erilaisilta, on vaaleampaa ihoa ja kiinalaisempia piirteitä kuin malaijilaisilla kohlantalaisilla. Mutta enemmän ero on tyylissä. Täällä pukeudutaan ja laittaudutaan kuten kaupungissa tehdään, se imaisee mukaansa. Siam Squarea sekä Ploenchitin ja Sukhumvitin katuja reunustavat niin hienot tavaratalot, ettei Suomesta sellaisia edes löydy.

Tavaratalojen käytävillä näkyy Bangkokin yläluokan vaaleahipiäisiä naisia, joilla on kapeat piirteet ja ohuet hillityn pastelliset vaatteet, joista tulee mieleen japanilaiset. Heillä on varmasti enemmän rahaa kuin keskiluokkaisilla suomalaisilla. Noista tavarataloista löytyy kaikki kalliit luksusmerkit, joilla ei Suomessa edes ole liikkeitä, koska tavallisten ihmisten ei pidä tuhlata semmoisiin älyttömyyksiin. Bangkokissa näköjään rikkaita riittää. Tämä on ällöttävän epätasa-arvon maa.

Majoituin taas kerran Khao Sanin seudulle, halusin näin lopuksi tutuille kaduille ja lempiravintoloihini (May Kaidee´s, Ethos, Mango ja halpa thaikasvispaikka). Tällä kertaa minulla on tosin liian kuuma ulkosalla ohikulkijoiden katseluun. Olisi ehkä sittenkin pitänyt valita vaikkapa Silomin seutu tällä kertaa.

Ei Khao Sanin tarkoitus matkailijoille ole olla vain biletysaluetta, reissussa rähjääntyneiden kulkijoiden on paljon mukavampi liikkua täällä norsuhousuissaan kuin keskustassa. Moni ei ole varautunut Kaakkois-Aasian reissullaan kohtamaan kaupunkien oravanpyöräkulttuuria, jossa ihmiset joutuvat panostamaan ulkonäköönsä voidakseen pysyä menossa mukana. Siihen he voivat palata sitten kotonaan, reissulla voi elää rennossa kuplassa.

Reppureissaajilla ja pakettimatkailijoillakin iskee villitys pukeutua semmoisiin vaatteisiin, joihin he eivät kotona pukeutuisi. Ennen en halunnut ottaa lempivaatteitani reissuille mukaan, koska ne vain katoaisivat ja pilaantuisivat, kuljin ihme kompromissikuteissa. Enää minulla ei ole erikseeen reissuvaatteita, on vain kuumaan maahan sopivat, pieneen tilaan mahtuvat ja nopeasti kuivuvat mekkoni. Farkut ja muut kylmien maiden vaatteet odottavat Suomessa. Eläinsuojelutöissä jouduin pukeutumaan t-paitoihin ja shortseihin, joten vapaa-ajalla olen halunnut laittaa jotain muuta päälle. On hetken vapauttavaa voida Suomessa maalla pukeutua vanhoihin säkkimäisiin vaatteisiin, mutta lopulta se alkaa syömään minua, kun tunnen oloni niin röhnäiseksi.

Kaupunkilainen elämäntyyli on kalliimpaa. Se ajaa ihmiset kuluttamaan enemmän pysyäkseen ajanmukaisina (ethän voi edes mennä töihin käyttämättä siihen rahaa, lue Irti oravanpyörästä >> ). Se on ihan yleismaallista, että pääkaupungeissa on erilaista. Muualla Thaimaassakin ihmiset puhuvat Bangkokista tietäväisesti, että siellä ihmiset ovat erilaisia. Ihan kuin Suomessakin, helsinkiläisiä pidetään kiireisempinä ja omahyväisempinä.

Mutta kovasti kaipasin Koh Lantalla urbaania elämää, kärsin jonkinlaisesta mökkihöperyydestä. Vaatii pidättyväisyyttä olla tuhlaamatta kaupungeissa rahojaan, se on urbaaniuden haaste. Mutta on tämä kyllä kovasti inspiroivaa. Kaupungeissa on ilmiöitä, näissä tapahtuu kun on paljon ihmisiä yhdessä sumpussa. Mutta rajansa kaikella, minua uuvuttaa että ihmiset, jotka todella haluavat olla ajan tasalla, käyttävät kaiken aikansa valikoitujen Twitter-tilien ja minkä lie valitsemiensa appsien selailuun. Lopetin juuri täydellisen hyödyllisen, mutta minut loppuun kuluttaneen työn Thaimaassa, joten en voi tajuta vimmaa hankkia burnoutia trendikkäänä pysymisen takia. Mitä varten tätä elämää oikein eletään.

Lue juttuja aiheesta:

Säästövinkki matkakassaan: jumiudu landelle >>
Älä ostele tiliäsi tyhjäksi >>
Kierrä kaupat kaukaa >>

Hyvinvointia vähemmällä Thaimaassa >>