Viimeksi otin loparit loppuvuonna 2013 ja silloin vietin kolmisen vuotta lähinnä Thaimaassa. Takaisin Suomeen tultiin maaliskuussa 2017 ja nyt taas lähdetään syyskuussa 2019. Jaksoin tämän talven Suomessa joten kuten sen voimalla, että tiesin Espanjaan lähdön siintävän edessä seuraavana syksynä. Mutta oikeasti odotin lähtöä lähes kaksi vuotta ja se on ihan liian pitkä aika odottaa yhtään…
Avainsana: irti oravanpyörästä
Viimeinen talvi Suomessa ja uuden elämän lupauksia
Uhoan tämän olleen viimeinen talvi, jonka jouduin Suomessa viettämään. Ohi on! Ihmisiä varmaan pelottaa, että heitä alkaisi kaduttaa irtisanoutuminen, tavaroista ja asunnosta luopuminen sekä epävarmuuteen ajautuminen. Minua kuitenkin kaduttaa, että jäimme Suomeen näin pitkäksi aikaa. En ole tainnut kertaakaan lukea vertaistarinaa tällaisesta, että joku olisi harmitellut sitä että viivytti Suomesta lähtemistä. Sitä varmaan keskitytään onnellisuuteen…
Mistä jään paitsi kun en ole Suomessa?
Kun olen pois Suomesta, en ihan tiedä mitä siellä tapahtuu. En lue ulkomailla Suomen uutisia joka päivä ja joskus tulee pidempiäkin välejä. Tuntuu vähän merkityksettömältä tietää sitä kaikkea. Ja kun ihmiset puhuvat siitä miten kylmä edellinen kesä oli tai miten lämmin viime talvi oli, ei minulla ole näihin mitään sanomista, koska en ollut niitä kokemassa….
Takaisin urbaaniin elämään Bangkokissa
Ostin Bangkokissa uuden laukun, koska minua hävetti kiertää tavarataloja kulunut Tuulihaukan reppu selässäni. Se on esimerkki siitä, mitä kaupunkielämä minulle tekee. Eipä olisi tullut tuollaista oloa Koh Lantalla. Palaaminen Koh Lantalta maalta Bangkokin kaupunkiin on samalla tavalla iso siirtyminen kuin Thaimaasta Suomeen. Bangkokissa thaimaalaiset näyttävät erilaisilta, on vaaleampaa ihoa ja kiinalaisempia piirteitä kuin malaijilaisilla kohlantalaisilla….
Hyvinvointia vähemmällä Thaimaassa
Luin Hesarin sivuilta jutun ”Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea”. Aloin peilaamaan heidän elämäänsä omaan elämääni, kuten varmaan muutkin lukijat. Mutta joidenkin kommentoijien ”eiväthän nuo mitään köyhiä ole” -kommenttien sijaan totean ettei hyvinvointia voi ihan suoraan verrata ihmisestä ihmiseen. Jos ei ole saanut valita elämäntapaansa, tuntee varmasti jäävänsä jostain paitsi. Yksi syy miksi halusin pois…
Irti oravanpyörästä
Päivi ja Santeri Kannisto eivät ole ainoat minua viime aikoina inspiroineet irtiotosta kertojat. Pari vuotta taaksepäin luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, joka oli innostavaa luettavaa. Kirjoittaja teki irtioton työelämästä ja muutti vaatimattomaan taloon maalle. Kirjassa puututtiin etenkin sellaiseen rahankäyttöön, johon ihmiset päätyvät ajattelemattaan. Yhdessä luvussa muistaakseni kuivailtiin, miten pankkivirkailija pyysi käymään konttorilla juttelemassa puhelimessa…
Kuka ei ymmärrä downshiftaamista?
Taannoin Hesarin Nyt-liitteessä oli juttua 25-vuotiaista nuorista aikuisista. Yksi perheellinen nuori kommentoi, ettei ymmärrä downshiftaamista. No voi kaamea. Sehän on sama kuin sanoisi ettei ymmärrä vapaa-ajan lisäämistä, stressaavan elämäntavan hellittämistä ja luonnonsuojelua. Se on sama kuin toteaisi, ettei ymmärrä miksi joku haluaisi käyttää enemmän aikaa asioihin, joista pitää enemmän kuin työnteosta. Ettei ymmärtäisi että joku…