Tulimme Gili Menolle pienellä paatilla Gili Trawanganilta. Tilausvene lähti sieltä Cats of Gilin kissakaupan ja Egoiste-ravintolan edestä ja rantautui Meno-saarella pidettävän klinikan kohdalle. Heti vain ryhdyttiin hommiin: purettiin lasti veneestä ja kannettiin kamat Mallias bungalowsille, jotka lahjoittivat kaksi huonetta klinikan käyttöön. Siellä oli paikalliset vapaaehtoiset jo laittaneet häkit kasaan ja kissoja oli valmiina odottamassa leikkauksia. Itse lähdin aika pian etsimään lisää kissoja.

Gili Menon saari on Gileistä pienin ja pienimuotoisin. Se oli viehättävä Trawangin jälkeen, koska se on vehreämpi, puhtaampi ja ilmavammin rakennettu. En kävellyt saarta ympäri kolmen siellä vietetyn päivän aikana, koska minulla oli riittävästi puuhaa kissojen heräämössä ja sain myös ihan tarpeeksi kävellä kuumuudessa melko pienellä alueella, josta kävin hakemassa kissoja. En käynyt pohjoisosissa ollenkaan.

Kissoja etsiessä näillä saarilla tuli tutuiksi semmoiset paikat, joihin ei muutoin olisi päätynyt. Tuli nuohottua bungalowien takapihoja ja kurkittua paikallisten koteihin. Gili Airilla marssin jonkun hienon resortin bungaloweille, koska joku oli antanut minulle vinkin, että kämpän numero kahdeksan terassilla olisi sairas kissanpentu. Vartija tuli perääni ja ilmeni, että resorteilla oli samankaltaiset nimet. Vinkin antaja oli sanonut paikan olevan lähellä, mutta oikea paikka olikin saaren toisessa päässä.

Monet paikalliset tiesivät millä asialla olimme, koska kuljetimme mukanamme muovikoreja, joita käytetään kissojen kuljettamiseen (samanlaisia koreja käytetään muuten Thaimaan Koh Lantallakin samaan tarkoitukseen). Rupesihan se pian ärsyttämään, kun joka puolelta kuului ihmisten naukumista. Monien ravintoloiden ja kauppojen työntekijöillä on tylsää asiakkaita odottaessa, joten he hauskuuttivat itseään ja hakivat reaktiota meiltä ohi kulkiessamme. Piti vain koittaa hymyillä ja naukua takaisin. Joskus auringon paahtaessa ja hien valuessa silmille leikin kylläkin kuuroa.

Gili Menolla oli hieman eri meininki kuin muilla saarilla. Ihan aluksi sataman kohdalla oli joitain ukkoja, joista joku oli sitä mieltä, ettei meidän pitäisi sterilisoida kissoja. Kun kerroin hänelle kissoissa leviävistä sairauksista ja Trawanganilla roskikseen heitetyistä pennuista, hän oli vain sitä mieltä, että me kaikki kuolemme joskus. Tämmöisiä hölmöyksiä joutuu joskus kuulemaan näissä hommissa, mutta pääasiassa ihmiset tuntuivat suhtautuvan auttavaisesti. Päätimme lähteä saaren sisäosan poluille pois rantatiellä laiskottelevien ukkeleiden katseiden alta.

Gili Menolla oli itse asiassa aika helppoa löytää kesyjä kissoja, vaikka oli joitain villikkojakin. Onneksi Menolla saimme käyttöömme yhden kissaloukun, jolla saada kiinni villimpiä yksilöitä. Jos arka emo tekee pentuja, tulee pennuistakin arkoja. Sitten ne kaikki lisääntyvät ja niiden pennut ja pennunpennut. Pian on aikamoinen määrä ihmisiä karkuun juoksevia kissoja, joita ei saa hoitoon, vaikka ne olisivat kuinka sairaita.

Gili Menolla steriloitiin vähemmän kissoja verrattuna muihin saariin, koska paikallinen järjestäjä halusi pitää etenkin naaraskissoja tarkkailussa useamman päivän leikkauksen jälkeen. Ei siinä muuten mitään, mutta meillä ei sitten ollut tilaa useammille toipilaille. Kissat voivat myös olla herkkiä stressaantumaan häkkiolosuhteissa ja menettämään juoma- ja ruokahalunsa, mikä ei ole yhtään hyvä juttu. Kissojen seisottaminen häkeissä tarkoitti myös jätösten siivoamisurakkaa ja syöttämisshowta. Parhaan selostuksen Gili Menolla pidetystä kolmesta kissaklinikkapäivästä ja koko kymmenenpäiväisestä sterilointiprojektista voi lukea Moottoripuuma-blogista >>. Tämmöisten organisointiin menee valtavasti aikaa ja energiaa, mutta on palkitsevaa kun myös tulokset on nähtävissä saarten kissapopulaatioissa.

Kun ensimmäinen työpäivä Gili Menon kissaklinikalla oli ohi, kävelin rinkan kanssa majapaikkaan. Menolla kissaklinikan vapaaehtoisille oli lahjoitettu majoitushuoneita eri paikoista ja me pääsimme Mao Menoon.

Toisena päivänä Gili Menolla vastaan käveli Google maps -mies, eli joku oli tullut kuvaamaan Gili Menon kujia. Gili Menolla kun ei ole autoja, piti miehellä olla selässään korkea kantamus, jonka huipulla oli iso pallo, jonka sisällä oli joka suuntaan sojottavia kameroita. Yksin hän ei ollut, vaan mukana taisi kulkea seitsemän ihmistä, tosin en ole ihan varma kuuluivatko kaikki samaan seurueeseen. Tarkistin ettei Google mapsista löydy ihan vielä Gili Menon katunäkymiä, mutta mielenkiinnolla seuraan miten pitkään menee, ennenkuin lisäävät ne sinne.

Vegaaniruoat Gili Menolla

Vaikka Gili Meno on Trawangania pienempi, eikä siellä ole yhtään kasvisravintolaa, on tavallisten ravintoloiden tarjonta siellä kuitenkin parempi. Vähän joka paikasta tuntui saavan paistettua tofua ja tempeä, maapähkinäkastiketta, gado-gadoa, urap-urapia, olah-olahia ja muita indonesialaisia kasvisruokia. Eli Indonesian lomapaikoissa on kasvissyöjäystävällisempää, mikäli ravintolat eivät yritä liikaa länsimaistaa menujaan.

Lue lisää kissaklinikasta ja Gilisaarista:

Kissaklinikan apulaisena Indonesian Gilisaarilla >>

Lomailua Gili Trawanganilla ennen kissaklinikkaa >>