Kouluruokailumuistot kamalista liharuoista

Minulla ei ole kuvia liharuoista, joten tässä kuvituskuvana soijarouhepihvejä. En tykännyt lapsena jauhelihapihveistä ja nämä soijaversiot olisivat maistuneet minulle paremmin, vaikkakaan eivät hyvin, koska näissä on paistettua sipulia.

Jaan teille lapsuusmuistoni liittyen lihan syömiseen. Minun oli varmasti helpompi jättää liha (12-vuotiaana) ja alkaa myöhemmin vegaaniksi (15-vuotiaana) ja pysyä vegaanina (nyt 41 v), koska monet liharuoat kauhistuttivat minua lapsena niiden hajun, koostumuksen ja maun takia. Jos huomasin äitini valmistavan lihamureketta, mietin puolipaniikissa miten selviän päivällisestä. Toisaalta lapsena sipuli hirvitytti minua kaikista eniten ja yhdistin jauhelihan ehkä mielessäni joskus sen joukkoon laitettavaan sipuliin. Mutta ei minulle ainakaan yhtenä lapsuusjouluna kinkkukaan maistunut. Se haisi mielestäni kamalalle ja sen vaaleanpunaiset nahkeat syyt kammottivat.

Kalamaiset vegepihvit maistuvat minulle nykyisin. Lapsena söin kalapihvejä väkisin.

Ekaluokasta muistan parhaiten pelkoni kouluruokailua kohtaan. Ruokalistalle kuuluivat lindströmin pihvit, maksapihvit, maksalaatikko, maksakastike, tilliliha, jauhelihapihvit, lihapyörykät, veriletut ja varmaan joku perunalihalaatikko ja silakkaruoat myös. Katselin ruokalistaa koulun käytävän seinällä aina jännityksellä ja toivoin olevani sairas niinä päivinä, kun pahimpia ruokia tarjoiltiin. Oppilaat ensimmäisestä kolmanteen luokkaan asti ruokailivat samassa pöydässä opettajan kanssa ja kaikkea oli pakko kokeilla.

Ensimmäisellä kouluviikollani tarjolla oli muistaakseni maksalaatikkoa. Jouduin ottamaan sitä lautaselleni. Kun muut oppilaat lähtivät välitunnille, minä jäin pöytään lyyhistyneenä lautaseni äärelle, koska pöydästä ei saanut lähteä ellei lautanen ollut tyhjä. Kun kellot soivat välitunnin päättymiseksi, sain vihdoin viedä lautaseni keittiöön. Hävetti, kun jouduin paljastamaan keittäjälle, ettei hänen valmistamansa ruoka ollut maistunut minulle.

Yläluokilla ruoan sai hakea omalle pulpetille noutopöydästä, kun alaluokilla piti istua opettajan kanssa saman pöydän äärellä.

Voi olla, että pelkäsin tapahtuvan kauheita, jos en suostuisi maistamaan ruokia, tai sitten tähän ihan oikeasti käskemällä pakotettiin. Mitä tapahtui, kun jouduin maistamaan jotain ruokaa, joka mielestäni haisi kuvottavalle? En voinut refleksilleni mitään, kun oksensin ruoan kouraani pöydän ääressä ja juoksin siitä lavuaarin ääreen sylkemään. Tämä toistui monia kertoja. Luulisi, että olisin saanut vapautuksen ruokien maistamisesta, mutta ei. Oikein odotin pääseväni neljännelle luokalle, jolloin ruokailu ei enää tapahtuisi opettajan valvovan silmän alla. Joku muu olisi voinut olla uhmakas ja sanoa vain ”En syö”, mutta minä olin kiltti ja yritin tehdä mitä käskettiin, vaikka en pystynyt.

Onneksi opin piilottamaan ruokaa taskuuni. Sinne menivät pihvinpalat, ja välitunnilla menin hautaamaan ne koulun taakse. Kuulin kyllä myöhemmin juttuja joiltain muilta ihmisiltä, miten he piilottivat ruokaa esimerkiksi tuolien putkirakenteiden sisään eli en ole ollut ainut, joka on joutunut kamppailemaan yököttävien ruokalajien kanssa. Ja netistä olen löytänyt paljon samanlaisia kouluruokamuistoja, kun ruoka ei pysynyt vatsassa.

Feikkilihaa Kambodzassa. Eläimistä tehdyt lihapihvit eivät yleensä maistuneet minulle lapsenakaan, paitsi ehkä hampurilaisen välissä.

Voi olla, ettei opettaja enää myöhemmin patistanut minua laittamaan suuhuni sellaista ruokaa, joka oksetti minua, koska kyllästyi katselemaan touhuani.  Tai voi olla, että asia korjaantui, koska opin salaa sylkäisemään suupalan nyrkkiini, joka kulkeutui taskuuni. Joka tapauksessa minusta tuntui, että tein väärin, kun jotkut ruoat olivat mielestäni järkyttävän pahoja. Koin siitä syyllisyyttä.

Tuo oli 80-lukua ja siihen aikaan oli varmasti ihan normaalia opettaa lapsia syömään eri ruokia käskemällä ja pakottamalla. Ehkä ajatuksena oli, että sillä lailla makuihin tottuu vaikka väkisin. Kehitys onneksi kehittyy eikä tällä tavoin toivon mukaan enää toimita. Vanhemmille on varmasti raskasta, kun jotkut lapset eivät suostu syömään oikein mitään, mutta minä kyllä pidin monista ruoista. Kunpa koulussa olisi aina ollut puuropäivä. Kaikki keitotkin olisivat maistuneet paremmalta ilman lihaklönttejä. Tykkäsin kyllä joistain liharuoistakin, kuten kanasta, mutta en silti broileripyöryköistä, nekin oksettivat. Olisin varmasti pitänyt kasvisvaihtoehdoista. Tietysti jos olisin kuullut muiden oppilaiden haukkuvan kasvisruokia, olisin yhtynyt heidän parjauksiinsa, semmoisia epävarmat lapset ovat.

Minusta tuli silti tyyppi, joka haluaa aina kokeilla uusia ruokia, joita en ole ennen maistanut. Kaikki ruoka, paitsi kuiva ja mauton, on mielestäni hyvää. Lihaa en ole kuitenkaan syönyt kohta 30 vuoteen. Lue vegaanisesta kaikkiruokaisuudestani juttu Herkkuruoat ja inhokkiruoat maailmalla (2017) >> ja kasvissyönnin aloittamisesta Miten ryhdyin vegaaniksi (2014)>>

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s