Monet näkevät siinä jotain hyvin loukkaavaa, jos varakkaasta länsimaasta tullut koittaisi hankkia matkarahaa harjoittamalla paikallisen köyhälistön henkensä pitimiksi tekemiä hommia tai että vetoaisi ohikulkijoita ihan vain antamaan rahaa. Siinä varmaankin pöyristyttää se, että heillä kuitenkin on jossain länsimaassa koti, johon mennä takaisin opiskelemaan tutkintoa tai ansaitsemaan summia, joita suurimmalla osalla maailman ihmisiä ei ole koskaan mahdollisuutta saada. Tai se on oletus. Oikeasti reissaajissahan on ihmisiä, jotka ovat kotimaissaan köyhiä eikä heitä odota koti tai tulonsaantimahdollisuus. 

Kirjoitan Thaimaan kantilta, koska sen tunnen parhaiten. Thaimaahan on mahdollista lähteä, koska siellä voi elää kotimaataan halvemmin. Tätä yhtälöä kun Suomessakaan ei moni tajua, niin aika vaikeaa sitä on thaimaalaisillekaan selittää, että kaikilla sinne matkustavilla ihmisillä ei ole rahaa. Koska kyllähän se näyttää siltä, että on millä mällätä, kun monet lomalaiset majoittuvat kalliisiin hotelleihin, eivät tee lomallaan mitään muuta kuin syytävät rahaa eri palveluihin ja ostelevat tavaroita. Turistit niputetaan yhteen. Ja toisaalta siellä voidaan olla sitä mieltä, että jos sinulla ei ole rahaa tuollaiseen turistimeininkiin, niin älä tule tänne. Ihan kuin Suomessakin jotkut ajattelevat, että vain varakkaat saisivat valita oleskelupaikkansa.

Voi olla avartaa lukea köyhänä matkailusta Marketta Hornin kirjasta Neljän dollarin päivä. Kirjoitin siitä aiemmassa jutussani Naisten kirjoittamia matkakirjoja seuraavasti:

”Olen tykännyt myös Marketta Hornin ”Neljän dollarin päivästä”. Pallontallaajien nettikeskusteluissa olen lukenut siitä semmoista kritiikkiä, että lukijoita on myötähävettänyt se miten joku rikkaasta länsimaasta reissuun lähtevä köyhäilee ja antaa köyhien tarjota itselleen ulkomailla esimerkiksi ruokaa. Kyllähän köyhäily välillä vaikutti menevän hieman överiksi, mutta mielestäni kritisoijat eivät ole tajunneet sitä, että jotkut elävät Suomessakin todella köyhästi omavaraistaloudessa ja on ok että hekin lähtevät matkoille. Hornin reissu oli erilainen ja siksi siitä oli syytä kirjoittaa kirja. Hänen ashram- ja buddhalaisluostarivierailunsakin olivat kiinnostavaa luettavaa.”

On ihmisiä, jotka elävät toisella tavalla, ollen jatkuvasti tien päällä, majoittuen majasijaa tarjoavien luona, syöden tarjottuja ruokia ja vieläpä niin, että kaikki tämä on osallisille mieluista. Keskiajalla pyhiinvaeltajia tuettiin, ja vaikka reppureissauksessa on useimmille kyse aika mukavasta osa-aikaharrastuksesta, niin tuolla on semmoista porukkaa Helsingissäkin, jotka elävät kädestä suuhun onnellisesti kitkutellen. Sitä ei vain aina hyväksytä, etteivät kaikki ole mahdollisimman paljon tienaavia kuluttajia, koska meidän pitäisi olla osa oravanpyörää. Näitä olen miettinyt mm. jutuissani Irti oravanpyörästä ja Kuka ei ymmärrä downshiftaamista?. Mielestäni on ok olla elämäntaiteilija ja matkustella rahattomana kulkurina, vaikka se olisi oma valinta. Se taas on oma asiansa ketkä lukeutuvat sellaisiksi ja ketkä syystä tai toisesta teeskentelevät aikansa olevansa sellaisia.

Ehkä tässä voi erottaa toisistaan kerjäämisen ja muut pikkutulojen keräämisen ilmiöt. Siinä ei pitäisi olla mitään vikaa, jos missä päin maailmaa tahansa myy ylimääräisiä tavaroitaan tai vaikka jotain käsitöitä katukaupusteluna tai sitten vaikka netissä. Ja jos joku harrastaa katusoittoa kotimaassaan, niin miksei sitten myös matkoillaan? Muistan kun ensimmäisen kerran luin tästä begpacking- eli kerjuureissuilmiöstä Chiang Main ulkomaalaisten Facebook-ryhmässä ja ensimmäinen reaktioni oli kiukustuminen. Mutta miksi? Miksi siinä on jotain halveksittavaa, jos joku eurooppalainen pyytää ohikulkijoilta rahaa Thaimaassa?

Kerjääminen varmaan ärsyttää melko samoista syistä kuin joitain suomalaisia suututtaa Romaniasta tulleiden kerjääminen, eli se on perusteetonta ärtymystä. Thaimaalaisilla saattaa muutenkin ulkomaalaiset käydä hermoille, niin entäpä sitten jos näkevät blondin resupekan kerjäämässä? Siellä muutenkin jo kutsutaan joitain matkalaisia linnunpaskaulkkareiksi (farang kee nok). Thaimaalaisia ehkä pännii, kun ulkomaalaiset ovat ajattelemattomia, ei tajuta paikallisia tapoja ja kävellään kaduilla bikineissä. Kun on vihdoin totuttu, että turistit tekevät niin ja näin, voi jonkun poikkeaminen tavallisista turistipuuhista varmasti suututtaa joitain. Eikä Thaimaassa aina suvaita kotimaisiakaan kerjääjiä ja heitäkin vastaan on välillä katujen puhdistuskampanjoita. Tuo begbacking-ilmiö suututtaa sekä thaimaalaisia että siellä matkailevia.

Sitä voisi ajatella, että begpackingia eli kerjuureissausta harrastavat voisivat olla nuoria ihmisiä, jotka ovat elämänsä matkalla ja tuntevat suurta vapautta reissullaan. Silloin voi herkästi tehdä asioita, kuten sitten vaikka istua maassa ja myydä postikortteja, mitä ei kotimaassaan tekisi. Kotimaassaan, jossa on tutut jäykät käyttäytymiskoodit. Tai sitten on tullut ryöstetyksi ja on hankalassa tilanteessa ilman käteistä ja luottokorttia. Silloin saa vedota ja pyytää rahaa. Ja niin voi käydä kenelle tahansa.

Mutta sitten voi olla, että säästöt alkavat olla loppu ja tekisi mieli vielä jäädä matkoille ennen kotiin palaamista. Tai budjetti on pettänyt ja paluulento kotiin on vasta kuukauden päästä. Sellainen tilanne ei kauheasti aiheuta myötätuntoa kanssaihmisissä, jotka arvelevat rahojen huvenneen kaljaan ja muuhun hauskanpitoon. Lahjoittamiseen ei saisi vedota, kun on apua enemmän tarvitsevia. Tässä onkin lahjoittamisen dilemma, että onko jollekin lahjoittaminen pois joltain toiselta kohteelta vai ei? Yleensä se ei ole poissulkevaa, rahaa riittäisi moneen, tahtoa taas ei. Se taas on huolestuttavaa, jos joku ei ymmärrä eroa siinä perustaako Go Fund Me -keräyksen oman reppureissunsa rahoittamiseksi vai kerääkö rahaa johonkin yhteiseen hyvään. En todellakaan itse rahoittaisi ketään Fund My Travel -sivustolla, mutta joku varakkaampi voisi ajatella, että juuri tuo olisi hyvä tapa muuttaa maailmaa, jos useampi pääsisi matkustamaan vapaaehtoistöihin toiselle puolelle maapalloa.

Ehkä tässä begpackingissa paheksuttaa eniten mielikuva, että rahaa pyytäisivät hyväosaiset ihmiset, jotka eivät ole tyhmyydessään tajunneet olevansa aivan eri asemassa tässä maailmassa kuin paikalliset henkensä pitimeksi kerjäävät. Että heiltä puuttuisi ymmärrys siitä, että kerjäämiseen turvaudutaan vasta siinä vaiheessa, kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Kai tällaiseen oletukseen päädytään, jos muutenkin on mielikuva siitä, että Kaakkois-Aasiaa koluaa aika aivottoman oloista bileväkeä. Tuommoinen oletus varmaan oli itselläni, kun näin kuvan tällaisesta kerjuutoiminnasta Facebook-ryhmässä. Mutta ihmiset paheksuvat toisia ihmisiä vailla mitään taustatietoa.

Mutta siitähän ei päästä yli eikä ympäri, että Kaakkois-Aasian reppureissulle lähtevillä on kuitenkin alunperin ollut rahaa lentolippuihin (eikä junallakaan pääse sen halvemmalla), johon suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole koskaan varaa. Monet matkakohteiden paikalliset eivät koskaan elämässään ole viettäneet lomaa. Eli ehkäpä nämä begpackerit eivät ole oikeita elämäntaitelijoita, vaan pentuja, jotka eivät tajua olevansa etuoikeutettuja.

En tiedä lahjoittaako joku sitten begpackereille rahaa. Ehkä pari satunnaista kanssamatkaajaa, jotka symppaavat toista reissaria. Itse en antaisi, ellei jollakin olisi hätä. Tuskin kukaan olettaa, että paikalliset avustaisivat heitä matkailuharrastuksensa jatkamisessa. Eli siinä mielessä moitteet siitä, että nämä kerjäisivät köyhiltä paikallisilta, ovat turhia. Ja toisaalta eivät kaikki paikallisetkaan ole köyhiä. Sikäli esimerkiksi Traveller.com -sivuston juttu aiheesta on vähän tyhmä. Toisaalta jutun olettamus, että nämä kerjäävät ovat ”tyyppejä, jotka varastavat maitosi hostellin jääkaapista…ja lopulta palaavat kotiin opiskelemaan yliopistotutkintoa” on kieltämättä kuva, mikä itselläni tuli ensimmäisenä mieleen.

Mutta toisaalta voi olla, että jotkut kerjäämään ryhtyvät eivät vain ajattele asiaa, he kokevat olevansa rahan tarpeessa ja sen kun istuvat ja odottavat jos ihan kuka vain avustaisi. Kerjääjille lahjoittaminen on vapaaehtoista eikä se oikeasti häiritse ketään. Loppujen lopuksi tässä taitaa olla kyse siitä, miten ylipäätään suhtautuu kerjäämiseen. Itse joskus hetken mielijohteesta annan kolikoita, eikä siinä ole mitään vakavaa. Mutta varsinaisesti lahjoitan rahaa vain suunniteltuihin projekteihin, kuten eläinsuojelukampanjoihin.

Lue aiheesta mm. Independentin Begpacking-jutussa 

Muita juttuja liittyen halvalla matkustamiseen ja rahaan:
Hyvinvointia vähemmällä Thaimaassa (2015) >>
Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa (irtioton jälkeen) (2017) >>
Yhteinen vai erillinen matkakassa? (2014) >>
Paljonko maksaa kuukausi Thaimaassa? (2014) >>
Länsi-Eurooppa kovin kallis reissaajalle (2013) >>
Säästövinkit matkakassaan -juttusarja >>