Retkikohteet Hossan lähellä Kainuussa

Pitkospuut rannalla ja Kylmäjärven upeat maisemat.

Viime kesänä matkalla Hossan kansallispuistoon pysähdyimme Suomussalmen jälkeen 843-tiellä parissa hienossa paikassa. Kylmäjärven rannan pysähdyspaikan valitsimme sattumalta, kun katselin kartasta sopivaa paikkaa jäädä matkailuautolla yöksi. Kalmosärkästä taas saimme tiedon Metsähallituksen esitteestä, jonka poimin Kuhmon Petolasta.

Kylmäluoman retkeilyalue taas sijaitsee hitusen Hossaa pohjoisempana.

Lintutornit ja pitkospuut Kylmäjärven soisella rannalla

Näkymä Kylmäjärven lintutornista.
Heinäkuussa 2018 oli tavattoman kuuma ja koirat levähtivät lintutornin varjossa.

Pysähdyimme etelästä tullessa aivan tien viereen parkkipaikalle sillan luo kohtaan, jossa Kulmajärvi muuttuu Kylmäjärven alueeksi. Heti parkkipaikan vieressä on yksi lintutorni, mutta siitä lähtee rantaa pitkin pitkospuut toiselle lintutornille vielä hienommalle paikalle. Tuosta tornista avautui mahtavat näkymät soisille rannoille. Sen vaan huomasin helteessä pulahdellessa, että vedestä tarttui iholle ruskeaa muhjua, vaikka yritin sillan pielestäkin uida mutarannan sijaan. Osoite on Juntusrannantie 600.

suomussalmi.fi/matkailija/luontokohteet_ja_aktiviteetit

Näkymä lintutornista.

Kalmosärkän rantaharju ja pitkospuut suon yli

Kalmosärkälle pääsee ylittämällä ensin suo pitkospuita pitkin.

Kylmäjärven lintutorneilta 16 kilometrin päässä on Kalmosärkän alue (ks. reitti). Hossalle johtavalta tieltä pitää hieman poiketa päästäkseen sinne. Paikka on melkein matkan varrelta ajoipa sinne Hossaan etenevältä 843-tieltä tai isommalta 5-tieltä. Näiltä molemmilta teiltä tarvitsee kääntyä 9160-tielle, joka yhdistää 5-tien ja Hossan tien.

Alma vedessä Kalmosärkällä.

Esitteessä Kalmosärkällä sanotaan olevan dyynejä, joten sain aika erilaisen käsityksen paikasta kuin mitä se todellisuudessa oli. Odotin siis samantapaisia dyynejä kuin vaikkapa Jyllannissa tai Kaliningradin ja Liettun välisellä Kuurin kyntäällä tai Puolassa olevilla vastaavilla hiekkarannoilla. Tällaisten leveiden hiekkakumpareiden sijaan Kalmosärkkä on hiekkainen harju rannalla ja siellä kasvaa etenkin mäntyjä ja se on metsää ennemmin kuin paljasta dyyniä. Hienoa siellä on silti ja samantapaista maastoa kuin Hossan harjuilla.

Koska suot miellyttävät silmääni erityisesti, oli Kalmosärkän rantaan kulkevat suon ylittävät pitkospuut ehkä paras osuus vierailusta. Suon alussa oli infotaulu linnustosta ja siinä mainitun suokukon taisimme suolla kuulla ja nähdäkin.

Parkkipaikalta alkava polku vei ensin metsäisempää polkua pitkin suolle ja siitä särkälle.

luontoon.fi/kalmosarkka

Koirat Kalmosärkällä, joka oli tällainen pitkä hiekkainen harju, jonka toisella puolella alempana oli järvi ja toisella puolella suo.

Kylmäluoman retkeilyalue

Oli kuuma päivä ja kävelimmme vain vähän. Pääasia oli veteen pulahtelu.

 

Kylmäluoman retkeilyalue on patikointimahdollisuuksiltaan aikalailla Hossan veroinen, joten jos Hossan reitit loppuvat kesken tai niille on hankala mennä (kuten meillä oli matkailuautolla), niin Kylmäluoma on ihan 5-tien vieressä 60 km päässä Hossan luontokeskukselta. Mutta jos ajaa Hossan Julma-Ölkylle, niin siitä pääsee pikkutietä pitkin 5-tielle lähelle Kylmäluomaa eikä matkaa ole kuin 38 km. Kesällä 2017 ainakin oli vain tosi ikävä ajaa matkailuautolla Julma-Ölkylle, tie oli pahasti nimismiehenkiharoilla.

Maisematkin ovat melko samantapaisia Kylmäluomalla ja Hossassa, mutta Hossa on erikoisempi melontamahdollisuuksien takia.

luontoon.fi/kylmaluoma

Kylmäluoman kävelyreittejä.

Lisäksi kesällä 2017 pysähdyimme toisella lintutornilla Hossan ja Suomussalmen välisen 843-tien varrella melkein umpeen kasvaneen Hirvasjärven rannalla (osoite Juntusrannantie 308). Siellä oli tieltä ihan lyhyt matka parkkipaikalle, josta lähti pitkospuut lintutornille.

Suomussalmen kunnan sivuilta löytyy vaikka mitä retkeilykohteita, joita ei löydy luontoon.fi -sivuilta.

Muut kesän 2018 matkailuautoreissun jutut:

Tiilikkajärven kansallispuistoon matkailuautolla koirien kanssa >>

Hiidenportin kansallispuisto Kainuun etelärajalla >>

Lisää kuvia Kylmäjärven lintutorneilta

Pitkospuut Kylmäjärven lintutornilla.

Alma ja lintutorni.

Lisää kuvia Kalmosärkältä

Kalmosärkälle mennään pitkospuita pitkin.
Kaiketi suokukko tai kuovi suolla.
Koirat hiekalla.
Suonäkymä Kalmosärkältä.
Greippi matkailuautossa.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s