Papinpalon luontopolku Ranualla

Noin 15 km päässä Ranuan keskustassa on hiekkatien varrella pieni parkkialue ja Papinpalon polun lähtöpaikka. Polku ei ole rengasreitti, vaan siinä voi kävellä 2,1 km päässä olevalle lintutornille ja jatkaa siitä vielä 300 metriä Tervon laavulle. Lähtöpaikan kartan mukaan Tervon laavulta menisi vielä polku Haaramaan laavulle, mutta sitä myöhemmin alkaa kai Litokairan erämaa-alue, jossa reittinsä…

Kuusamo–Ranua–Rovaniemi–Tornio–Kalajoki -turnee

Tiivistän tämän nelisen päivää ja yötä kestäneen kotimaan matkan, jossa kiersimme Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia hieman myös. 14.6.2012 Ajelimme matkailuautolla muutaman tunnin Pohjois-Savosta Kajaanin liepeille yöksi. 15.6.2012 Näkymät muuttuivat vaaramaisemiksi. Iloksemme huomasimme, että hyttyset eivät olleet vielä saavuttaneet näitä leveysasteita yhtä pahasti kuin Pohjois-Savoa. Kuusamon suurpetokeskuksessa pääsimme näkemään erityisesti karhuja, joille oppaat syöttivät viinirypäleitä, hunajaa ja…

Matkailuautolla Rovaniemelle ja Tornioon

Ranualta jatkoimme Rovaniemelle, jossa lapsien piti ensin päästä kuvaan joulupukin kanssa. Kävimme siis Joulupukin pajakylässä, joka ei vaikuttanut olevan muuta kuin kauppoja turisteille. Santapark olisi avautunut vasta parin päivän päästä. En tiedä edes mitä siellä sitten olisi ollutkaan. Ajoimme Ounasvaaralle näkymiä katselemaan. Lasten kanssa mentiin rinnettä alas kelkkakourussa ja ylös hiihtohissillä, joka taisi olla lapsille…

Ranuan eläinpuisto ja eläinten olot

Ranuan leirintäalueelta lähti kiva kolmen kilometrin kuntoilupolku, jonka varrella oli myös opastauluja metsätyypeistä. Yksi omista suosikeistani taitaa olla neva. Jostain syystä silmäni lepää semmosessa suomaisemassa, jossa törröttää vain jokunen pieni puu. Polun varrella oli pientä nevakaistaletta. Koiran kanssa oli mukava käydä tuota polkua kävelemässä. Itsekseen en olisi ehkä valinnut Ranuan eläinpuistoa käyntikohteeksi. Etukäteeen pikkuisen koitin…