Otteita neljännestä kuukaudesta Espanjassa

Tammikuun lähialuematkojani olivat reissu Torre del Mariin tutustumaan avokado- ja mangotarhaan sekä loma Espanjan eteläisimmässä kolkassa Tarifassa kaikkine koirine ja kissoinemme. Kävelyretket ovat olleet taas parasta mitä voi tehdä. Olen ihastellut kukkivia mantelipuita ja joka päivä kerännyt salaattiaineksia omalta kasvimaaltani. Tunnelmia kolmannesta kuukaudesta Espanjassa >> Toinen kuukausi Espanjassa >> Eka kuukausi Espanjassa >> Espanjan aikavyöhyke…

Espanjalainen kasvimaani

Tuntuu hieman ihmeelliseltä pystyä kasvattamaan salaatteja ulkona keskellä talvea. Olin etukäteen ajatellut kasvattavani vähintään yrttejä ruukuissa. Onneksi talomme takana oli valmiina tiilillä vuorattu korotettu kasvatuspenkki, jossa ei ollut valmiiksi kasvamassa kuin pari pientä jasmiinia ja joku kirkkaan viininpunainen kukka. Ryntäsin siis ostamaan erilaisia helposti kasvavien kasvien siemeniä ja laitoin ensimmäisen erän siemeniä multaan toisena viikkonamme…

Tunnelmia kolmannesta kuukaudesta Espanjassa

Nyt minulla on vihdoin tullut jonkinlainen rentoutuminen täällä Espanjassa oloon. Olemme viimeisimmän kuukauden aikana käyneet kivoilla kävelyillä ja säät olivat marraskuuta paremmat. Yleensähän pidän kaikesta uuden kokemisesta, enkä koskaan (enkä nytkään) ole kaipaillut Suomea. Aiemmin kaikki reissumme ovat olleet rentoja ja kepeitä, mutta nyt ajomatkalla tänne tarvitsi pitää huolta matkailuautosta ja eläimistämme. On niin eri…

Miten pysyä lämpimänä Espanjassa?

Espanja on suosittu rantalomakohde, mutta ei talvisin. Näköjään Euroopassa ei ole kolkkaa, jossa ei joutuisi talvisin palelemaan. On vasta joulukuu, mutta olemme jo palelleet kotonamme alle viidentoista lämpöasteen viileyksissä. Marraskuu oli kuulemma tavallista viileämpi. Valitse sijaintisi hyvin Andalusiahan ei ollut minulle ennestään tuttua seutua. Ihmettelinkin, miksi esimerkiksi suomalaiset pakkautuvat rannikolle tiiviin asutuksen keskelle eivätkä enemmän maaseudulle,…

Eka kuukausi Espanjassa

Ensimmäiset neljä viikkoa täällä Espanjassa menivät kammottavan nopeasti ja niin meni samanpituinen ajomatkakin tänne. Nyt sitä haluaisi ajan matelevan, mikä on aivan toisin kuin Suomessa, jossa toivoin ainakin talvikuukausien hurahtavan nopeasti. Täällä ajan kuluminen on harmillinen homma, kun taas Suomessa sitä oikein odotti. Huhtikuussa kirjoittelin jutussa Viimeinen talvi Suomessa ja uuden elämän lupauksia seuraavasti: Se…