Espanjalainen kasvimaani

Salaattipenkissä mangoldia, maravilla-salaattia ja vuonankaalia tammikuun lopussa.

Tuntuu hieman ihmeelliseltä pystyä kasvattamaan salaatteja ulkona keskellä talvea. Olin etukäteen ajatellut kasvattavani vähintään yrttejä ruukuissa. Onneksi talomme takana oli valmiina tiilillä vuorattu korotettu kasvatuspenkki, jossa ei ollut valmiiksi kasvamassa kuin pari pientä jasmiinia ja joku kirkkaan viininpunainen kukka. Ryntäsin siis ostamaan erilaisia helposti kasvavien kasvien siemeniä ja laitoin ensimmäisen erän siemeniä multaan toisena viikkonamme täällä lokakuussa.

Pariviikkoiset rucolan versot.

Olisi kuitenkin kannattanut ensin tutkailla kasvatuspenkissä olevaa multaa, koska etenkin penkin toisessa päässä aines oli tosi savista ja tiivistä. Penkin siinä päässä en saanut salaatteja kasvamaan, eikä siinä nyt neljäntenä kuukautenakaan kasva vielä mitään, koska toinenkaan kokeilukerta ei onnistunut, vaikka laitoin siihen ainakin viiden sentin kerroksen uutta multaa. Toisaalta savisen maan sijaan vika saattaa olla hiirissä, jotka ovat mahdollisesti käyneet syömässä pehmeiden salaattien versoja heti alkuun ja myös myöhemmin. Näin ainakin luulen, koska nyt jotkut keräsalaattien keskikohdat ovat kummallisen katkenneiden näköisiä. Muissa kasveissa ei ole ollut samanlaista ongelmaa.

Minusta on järkeenkäyvää kasvattaa erityisesti lehtivihanneksia, koska ne kasvavat vaivattomasti ja nopeasti ja ne tuottavat hyvin satoa verrattuna esimerkiksi tomaatteihin ja kurkkuihin. Silti salaatit ja yrtit maksavat kaupoissa paljon verrattuna hitaammin ja vaivalloisemmin kasvavien vihannesten kilohintoihin. Minä tykkään syödä suuria määriä salaatinlehtiä ja yrttejä, mutta kaupoista ostettuina ne tuntuvat ehkä hieman haaskaukselta niistä saataviin ravintoarvoihin nähden. Ajattelen siis sitä, miten niitä kasvatetaan kasvihuoneissa, pakataan, rahdataan ja viedään kauppoihin ja kannetaan kotiin.  Yksi salaattiruukullinen on ainakin minun kohdallani tuosta vain syöty ja paljonkohan mitään ravintoaineita siitä edes saan. Minun kohdallani kyse on suurien määrien syömisestä, kokonaisten aterioiden koostamisesta salaatinlehtien ympärille, eikä mistään pienistä lisäkesalaateista. Eli jotenkin minusta on viisaampi kasvattaa lehtivihannekset itse ja ostaa muut vihannekset kaupasta.

Rucola lähti kasvamaan ensimmäisenä

Rucolaa ja korianteria tammikuun lopussa, istutettu lokakuussa. Olen kerännyt etenkin tästä rucolapenkistä paljon satoa jo ja ne ovat alkaneet kasvattaa paksumpaa vartta, mutta myös lisää lehtiä. Olen koittanut löytää lisää nopeakasvuisen rucolan siemeniä, mutta ei ole lykästänyt.

Kirjoitin jo jutussa Eka kuukausi Espanjassa, miten kummallisesti ruukkurucoloilleni kävi:

”…ruukkuun laittamani rucolan siemenet lähtivät hyvin kasvuun, mutta versot nostivat mukanaan kerroksen maata yläpuolelleen. Kun kastelin ruukun, lävähti tuo maa versojen päälle ja sinne alle niistä sitten useimmat kuolivat. ”

Rucolat ja korianterit joulukuun alussa parin kuukauden kasvatuksen jälkeen.

Lopulta rucola kasvoi ruukussakin. Laitoin sitä kuitenkin vielä enemmän kasvamaan penkkiin, jossa se alkoi tuottaa satoa kasveista ensimmäisenä ehkä 1,5 kk kuluttua. Jatkossa tiedänkin ehdottomasti istuttavani rucolaa, koska se on niin nopeakasvuista. Nyt seurailen, saako samoista versoista toisenkin sadon eli miten hyvin rucola kasvaa uudestaan, kun siitä on jo leikannut lehtiä.

Persiljaa ja korianteria

Korianterin lehtiä tammikuun lopussa. Kolmikuisina niiden lehdet alkavat olemaan jo hitusen puisevia, mutta silti hyviä.
Lehtipersiljat joulukuun alussa. Nyt 1,5 kk päästä ne ovat siitä kasvaneet ja olen käyttänyt niitä jo paljon ja antanut uutta kasvaa tilalle.

Olen saanut lehtipersiljaa ja korianteria niin paljon, että pilkon niitä suuria määriä salaatteihin. Useinhan näitä käytetään melko pieniä määriä  mausteena, mutta ajattelin tabouleh-salaattia, jossa lehtipersilja on pääraaka-aines, ja aloin käyttää näitä yrttejä runsain mitoin. Se toimii ja niiden avulla vihreisiin salaatteihin tulee paljon makua.

Persiljaa tammikuun lopussa. Istuttaessa liotin siemeniä 24 tuntia ja laitoin siemenet sitten maahan. Niissä kesti aika pitkään, ennen kuin ne lähtivät kasvamaan, mutta sitten ne kasvoivat oikein hyvin.

Isoja pinaatinlehtiä

Pinaattia tammikuun lopussa, istutettu lokakuussa. Olen isoimpia lehtiä keräillyt näistä jo paljon.
Jättiläistalvipinaatit joulukuun alussa. Ensimmäisen kuukauden jälkeen tuntui, etteivät ne lähde kasvamaan, mutta sitten niistä alkoi tulla oikein hyviä. Nyt ne ovat tästä vielä kasvaneet. Kerään aina vain isoimmat lehdet.

Äitini kasvimaalla Suomessa kasvaa yleensä aika hoipukkaa pinaattia, mutta täällä laitoin kasvamaan jonkinlaista jättiläistalvipinaattia, joka tekee kauniita lehtiä ruusukkeen muodossa. Näitä isoja lehtiä on ilo kerätä.

Laitoin pinaattia myös suureen ruukkuun, mutta tällaiselta ne näyttivät ehkä kuukauden kasvatuksen jälkeen, eikä tilanne ole juuri parantunut parin kuukauden jälkeen. En varmaan ole kyennyt pitämään multaa tarpeeksi märkänä. Ruukussa ei ole pohjassa reikiä ja tammikuun lopun sateissa ruukku tulvi ja saa nähdä selviävätkö nämä taimet siitä.

Mangoldia

Mangoldit joulukuun alussa, kun ne eivät olleet vielä kunnolla kasvaneet. Laitoin viereen kasvamaan niitä lisää, kun tuntui ettei niistä tule mitään. Kauimmaisena oikealla vuonankaalia ja sen vieressä keräsalaattia, joka ihme kyllä on lähtenyt kasvamaan, vaikkakin hieman kituisesti.

Aluksi mangoldini eivät meinanneet alkaa kasvaa, mutta joulu-tammikuussa 2,5 kuukauden kulutta aloin niitä jo hieman keräilemään. Olen täällä Espanjassa ostanut halpoja noin euron hintaisia mangoldinippuja, jotka ovat aika valtavia. Siksi en ole kiirehtinyt mangoldien keräämisessä, koska odottelen niiden kasvavan isommiksi, kuin mihin olen Suomessa tottunut.

Epäkäytännöllinen vuonankaali

Pientä vuonankaalia tammikuun lopussa. Istutin tämän rivin paljon muita penkin kasveja myöhemmin, koska paikalle istuttamani salaatit eivät lähteneet kasvamaan.
Keskellä kolme riviä vuonankaalia joulukuun alussa. Sen jälkeen 1,5 kuukaudessa ne eivät ole tuosta paljoa kasvaneet ja se vaikuttaa aika epäkäytännölliseltä kasvilta kasvattaa.

Tykkään samettisen pehmeistä vuonankaalin lehdistä, mutta en taida jatkossa sitä kasvattaa. Vuonankaaleista tulee aika vähän salaattiainesta niiden viemään maa-alaan nähden,  koska ne jäävät niin mataliksi ja lehdet pieneksi. Toki pitäisi kai laittaa niitä kasvamaan riveihin aivan vieri viereen. Mutta niiden kerääminen on melko vaivalloista, koska lehdet ovat niin pieniä. Ne kasvavat myös niin lähellä maata, että lehtiä joutuu huuhtomaan kunnolla. Parasta on kai leikata niitä saksilla. Tai ehkä ne pitäisi vain vetää maasta. En tiedä kasvaako vuonankaaleihin uusia lehtiä, jos sen lehdet kerran leikkaa.

 

Pehmeät salaatit eivät alkaneet kasvaa

Kasvimaan tässä päässä ei meinaa mikään kasvaa. Vuonankaalirivi lähti etenemään ja samoin tuossa kasvaa hieman maravilla-salaattia monen yrityksen jälkeen. Nyt reunassa on pinaatinsiemeniä ja saa nähdä lähtevätkö tammikuussa laitetut siemenet itämään.
Joulukuussa penkin reunassa salaatit lähtivät ehkä hiukan kasvamaan, mutta sitten pikkuversot vain näyttivät typähtäneiltä ja epäilen hiirien käyneen niitä nakertamassa. Narulla vedetty puska on jasmiinia. Yhtenäinen versorivi on vuonankaalia ja sen vieressä ihan oikealla on salaattia, joka huononi tuosta.

En oikein tiedä mitä tapahtui salaateilleni. Arvelin vian olleen mullassa, joka oli liian savista. Ehkä siemenet eivät jaksaneet puskea versoa painavan ja tiiviin maan läpi. Salaattipusseissa luki lajikkeiden niminä Maravilla ja Canasta. Koitin laittaa niitä uudestaan kasvamaan niin, että laitoin penkkiin kerroksen uutta hyvää multaa, mutteivät ne sittenkään lähteneet oikein kasvuun. Näin kyllä jonkinlaista versoa tulleen, mutta ne näyttivät parin millin korkuisina jo katkenneilta. Mietin kuivuivatko ne vai eivätkö ne jaksaneet kasvaa. Nyt kun minulla oli muutamia salaatteja lähtenyt kasvuun, huomasin niiden keskellä olevan kohdan olevan kuin katkenneita tai leikattuja. Ehkä hiiret ovat käyneet syömässä näitä pehmeitä salaatteja ja ehkä jo siinä vaiheessa, kun ne yrittivät puskea maasta. Jännä jos vain nämä pehmeät salaatit kiinnostavat hiiriä, mutta eivät muut kasvit.

Romainesalaatit lähtivät kuitenkin kasvamaan toisella yrittämällä ja nyt ehkä noin 2 – 2,5 kk päästä keräilen jo satoa. En vain tiedä miten jykeviksi nämä romainet voisivat kasvaa, joten odottelen hieman, enkä leikkaa niitä kaikkia.  Sen sijaan keräilen harventaen, koska laitoin siemeniä hyvin tiheään, sillä arvelin etteivät ne kuitenkaan lähde kasvamaan.

Romainesalaattia tammikuun lopussa. Pehmeät vieressä olevat salaatit ovat laonneita sateiden jälkeen.
Tässä laatikossa salaatit lähtivät suht hyvin kasvamaan jostain syystä, mutta nekään eivät ole tämän kuvan jälkeen kasvaneet paljoa 1,5 kuukaudessa.

Basilika ei onnistunut

Kasveja ruukuissa tammikuussa. Isoimmassa ruukussa olisi toinen erä basilikan siemeniä, jotka eivät parissa viikossa näytä vielä versoja.

Yritän jo toista kertaa saada basilikaa versomaan isossa ruukussa, mutta ei se taida lähteä kasvuun. Ruukuissa on kai se ongelma, että multa meinaa kuivua huomaamattani. Ehkä vesi vain solisee läpi reunojen kohdalta eikä imeydy. Tai ehkä basilikaa ei vain voi kasvattaa täällä ulkona talvella. Ehkä olisi joitain pitänyt ottaa sisälle ensin kasvamaan, koska öisin täällä on usein alle +10-asteista.

Uudet istutukset tammikuussa

Laitoin vielä tammikuun puolessa välissä uusia siemeniä maahan, jotta saisin satoa vielä oleskelumme loppupuolellakin. Lähdemme pois huhtikuun lopussa. Yritin mahduttaa kasvimaalle vielä pussien pohjille jääneitä pinaatin, korianterin ja romainen siemeniä ja hankin uutena vielä kevätsipulia ja endiiviä. Katsotaan miten ne lähtevät kasvamaan. Pitäisi ostaa vielä lisää uutta multaa, jotta voisin laittaa vielä ihan kaikki pussien pohjat ruukkuihin kasvamaan.

Omia salaattejani ja granaattiomenaa. Tässä halusin tehdä salaatin omista aineksista. Keskellä oleva kastike on tehty itse valmistamistani vihreistä oliiveista ja naapurissa kasvavien saksanpähkinäpuun ja rautatammen antimista. Salaattiainekset ovat varmaankin pinaattia, rucolaa, lehtipersiljaa ja korianteria.
Omia salaatteja, porkkanaa, herneitä ja lupiinin siemeniä vihreällä paprikalla jatketun guacamolen, punaisen kvinoan ja oliivi-pähkinäkastikkeen kanssa.
Omia salaatteja, porkkanaa, herneitä ja jauhettua pähkinää.

2 Comments Lisää omasi

  1. Päivitysilmoitus: Maalla asustelua Suomessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s