Aasiassa ruokaa tuntuu olevan kaikkialla. Heti kun loikkaa Kiinaan tai Intiaan kaupunkeihin, ei välty näkemästä, miten ruokaa valmistetaan, myydään ja syödään. Sitten on maailman kolkkia, joista ruokaa ei meinaa löytyä. Reilausreissuilla Euroopassa 90-luvulla etsin nälissäni ruokakauppoja, joskus pitkään ja turhaan. Vaalin arteenani Lontoon karttaa, johon olin merkinnyt edellisillä reissuilla löytämiäni marketteja.

Ruoka joka puolella selittyy tietysti Aasian ihmismäärällä, huomasihan eron jo vähemmän kansoitetussa Belizessä, mutta ehkä siinä on jotain muutakin. Se ei johdu pelkästään siitä, että Euroopassa on nykyään automarketteja yhä enemmän keskustojen ja jopa lähiöiden ulkopuolella. Suomi taitaa olla maailmassa pahinta laatuaan siinä, miten ruoka on supermarketisoitu. Okei, varmaan Yhdysvallat on tässä pahin.

Aasiassa ulkona syöminen on todella näppärää ja mutkatonta. Bangkokin kadulta voi ostaa parin suupalan kokoisia annoksia. Tokiossa voi mennä ramen-ravintolaan, laittaa rahaa automaattiin ja kohta tiskillä on nuudelikulho valmiina ryystettäväksi. Kiinassa voi ostaa höyrytetyn maissin tai paahdetun bataatin kärryistä.

Juuri tuota kärryruokaa kaipaan Suomeen kovin. Lupien saamiset sellaisille on tehty vaikeaksi. Ja on laiha lohtu, jos joku on luvat saanut, koska muutamissa Helsingin yön kärryissä myydään ala-arvoista snägäriruokaa. Suomen ilmasto luo omat rajoituksensa. Rakastan kesää, jolloin ilmestyvät mansikka- ja hernekojut ympäri kaupunkia.

Suomessa ja paljon muuallakin Euroopassa ruokailu ulkona on edelleen usein spesiaali tilanne, jossa puitteet ovat jäykät. Ravintolat ovat kalliisti ja raskaasti sisustettuja. Palvelu on muodollista. Työpaikka- ja kouluruokalatkin ovat avaria ja isoja tiloja. Ollakseen taloudellisesti kannattavia, vaativat ruokapalvelut volyymia. Asiakkaita pitää mahtua paljon, ruokaa pitää valmistaa suurina satseina.

Eurooppalainen ruoka muutenkin saattaa olla epäsopivaa nopeaan ja kätevään ruokailuun. Pataruoat vaativat tunnin hauduttamisen. Uuniruokien valmistus kestää ikuisuuden. Koska eurooppalaista ruokaa joutuu valmistamaan niin pitkään, on halvempien ravintoloiden ruoka huonoa, koska valkosipuliperunoita ynnä muita on pidetty kuumalamppujen alla pitkään.

Toista on nopea kuumalla wokilla paistaminen. Mutta kuka haluaa enää syödä lounaaksi kiusauksia, makaronilaatikoita ja perunaa kastikkeella, kun voi syödä penang currya ja paistettua paksoita? Ehkä hitaat ruoat voisi jättää kotiin sunnuntairuoaksi pitkään ja rakkaudella tehtäväksi.

Entäs jos seuraava kauppakeskuksen food court olisikin sellainen, jossa tilassa olisikin kymmenen kärryä, joista kukin työllistää yhden yrittäjän? Jokaisessa myytäisiin erilaista, nopeasti valmistuvaa ruokaa? Myyjillä olisi yhteinen pesupiste. Asiakkaat voisivat lounasaikaan valita mieleisensä kärryruoan.