Ryhdyin lakto-ovovegetariksi 12-vuotiaana 90-luvun alussa. Minulle on hieman hämärää mistä se lähti, mutta eiköhän sillä ollut tekemistä sellaisten mielikuvien kanssa, että kasvisruoka on hyvää tekevää. Olin kyllä ollut luonnonsuojeluliiton ja WWF:n jäsen, ehkä Suomen eläinsuojeluyhdistyksenkin, ja olin viidennellä luokalla pitänyt esitelmän saimaannorpista. Mutta en ollut hippityttö, vaan kiinnostunut muodista ja sen sellaisesta. Luulen että Yves Rocherin minihuulipunanäytteillä ja sen sellaisella oli osuutta mielikuvieni syntymisessä, Yves Rocher kun mainosti miten kasvien ainesosat kaunistavat.

Kotoa löytyi joku kasvisruokakirja ja kirkonkylän kirjasto oli aivan ehdoton apu tiedon hankkimisessa ruoasta (ja myöhemmin tiedon hankkimisessa eläinten oikeuksista, luonnonsuojelusta ja poliittisista aatteista). Olin siinä kai aika kummallinen 12-vuotias, että kuivasin mesiangervon nuppuja ja vadelmanlehtiä teeksi ja opettelin tekemään hapankaalia. Sanoisin kasvissyöntini olleen aika old schoolia, hyvin kaukana nykyisistä soijajuustoista ja Vegan Cupcakes take over the World -keittokirjoista.

Olin kaiken lisäksi aika säästäväinen lapsena, ei puhettakaan että olisin ruinannut vanhemmiltani jatkuvasti rahaa turhuuksiin, joita toisaalta sain ihan riittämiin ruinaamattakin. Vaikka kirkonkylän luontaistuotekaupasta sai kaikenlaista kasvistuotetta, olin aika pihi ostamaan soijamaitoakaan. Yläasteikäisenä tekemäni ruoat olivat aika askeettisia. Paljon tein koulun jälkeen kirkasliemisiä keittoja, joihin heitin kaikenlaista juureksista vehnänjyviin(kyllä, minulla oli kymmenien kilojen pussi vanhempien tuttavalta saatuja luomujyviä…). Pavut olivat pääasiallinen proteiinin lähteeni. Luontaistuotekaupasta sai kyllä Nutanan hyvää tofua, mutta en kovin usein sitä raaskinut ostaa.

Kouluruokailu

7-luokkalaisena kävin kerran yläasteeni keittiössä kysymässä jos pystyisin saamaan kasvisruokaa. Keittäjä sanoi jotain lääkärintodistuksesta. En sitten uskaltanut enää tehdä asialle mitään (aika outoa että kasvissyöjät nykyäänkin saavat sellaista vastakaikua, ettei jotenkin saisi olla kasvissyöjä, ihan kuin se voisi olla väärin tai jotain). Söin siis kolme vuotta kouluruokailussa lähinnä näkkileipää, jäävuorisalaattia ja perunaa. Mässytin sitten herkkuani banaanilastuja ja kotiin tullessa söin paljon, ei hyvä.

Lukiossa sain kasvisruokaa ja vegaaniksi ryhtyessäni myös vegaaniruokaa (joka usein oli kylläkin pakastevihanneksia valkokastikkeessa, mutta maistui tosi hyvälle). Kerran mukava pääkeittäjä sanoi, että ehkä jossain koululautakunnassa tms. oli meinattu että vegaaniruokaa ei tehdä tai tehdään vain jos on lääkärintodistus, en muista miten se meni. Mutta kun hänelle selvisi, että minä en siinä tapauksessa sitten syö koulussa ollenkaan, sain kyllä vegaaniruokaa (enkä ollut koulun ainut vegaani). Eli ihanaa että keittäjä näki asian niin, että tottahan lapsen on nyt ruokaa saatava.

Vegetaristista vegaaniksi

Syyt lihansyömisen lopettamiseen 12-vuotiaana eivät siis olleet samat kuin syyni olla vegaani nykyään, yli 20 vuotta myöhemmin. Toki nykyäänkin mielestäni kasvikset tekevät ihmisille hyvää ja olen saanut maanisen olon saadessani tietää vanhempieni saunan takana kasvavasta pakurikäävästä (jota en ostaisi kaupasta, mutta on hienoa kuivata sitä itse).

Olin 12-vuotiaana niin pöljä, etten tajunnut mistä oikeastaan on kyse, kun joku koulukaverini tarkisti muiden takinhuppuja, että onko niissä turkista. En siis tiennyt turkistarhauksesta tai tehomaataloudesta. Minä taisin ennemminkin vähän halveerata kaikenlaista kantaaottavuutta ja itse laukoa mitä sattuu vain provosoidakseni. Just semmoset tyypit saavat minut nykyään ihan epätoivoiseksi, mutta näköjään toivoa on kun minustakin tuli kantaaottavuutta kaihtamaton.

Varmaan kun minulla oli valmiiksi kasvissyöjän identiteetti, kiinnostuin myös eläinsuojelu- ja oikeusjärjestöistä. Vähitellen aloin lehtiä ja kirjoja lukemalla tajuamaan mihin järjettömyyksiin ihmiset menevät tuottaakseen ihmisille lihaa, maitoa ja munia. Jossain vaiheessa aloin ajatella ryhtyväni vegaaniksi sitten kun muutan pois kotoa.

Kirjastosta ehkä joskus 15 -vuotiaana löytämäni Peter Singerin Oikeutta Eläimille -kirja oli minulle jonkinlainen käännekohta. Siinä selostettiin selkein sanoin että eläimillä on itseisarvo eikä arvo vain ihmisen hyödyn välineenä. Siinä kuvattiin mitä eläimille tehdään eläinkokeissa ja tehomaataloudessa. Ja että eläimillä on oikeus elää elämänsä loppuun asti tulematta tapetuksi ihmisen hyödyn takia. Ja että kun me ihmiset kykenemme ajattelemaan moraalisesti meillä on myös velvollisuus toimia sen mukaisesti. En ole mikään asioiden loputtomasta pyörittelystä nauttiva filosofityyppi, joten nämä yksinkertaiset havainnot elämästä ovat aikalailla kantaneet tähän asti.

Menin mukana 90-luvun aktivismiaallossa ja tapasin monia ihmisiä, jotka olivat alkaneet vegaaneiksi. Heidän esimerkistään huomasin sen olevan ihan helppoa, joten jätin pois munat ja maitotuotteet siinä joskus 15-16-vuotiaana. Kesti vähän aikaa tajuta, ettei se tarkoittanut margariinin ja jäätelön jättämistä iäksi, vaan että niitäkin löytyy maidottomina. Tofu line iski tuolloin vissiin hyvään markkinasaumaan ja niiden herkkujätskit, jotka nykyäänkin ovat parhaita, tulivat juuri kauppoihin. Huvittuneena muistelen miten niitä syötiin innolla yhdessä suoraan purkista (mikä mielestäni edelleen on paras tapa syödä jätskiä…).

Minulle oli siis suuresti avuksi, että liikuin porukoissa, joissa oli muitakin vegaaneja. Tosin nykyään kun on internet, niin luulisi ettei kenelläkään vegaaniksi ryhtyvällä olisi mitenkään vaikea ottaa selvää miten ja mitä syödä ja lukea loputtomasti muiden vegaanien kokemuksista.

Nykyään olen vegaani, koska:

• en halua että yhtään eläintä tapettaisin minun takiani.
• tehosikalat.
• häkkikanalat (nykyiset virikehäkkikanalat ovat kurjia paikkoja) ja ahtaat lattiakanalat.
• en halua että yhtäkään lehmää sidotaan parteen jotta minä saisin maitoa ja että lypsylehmien synnyttämät poikapuoliset vasikat tapetaan kun ei niitä tarvita (lehmät eivät tuota maitoa elleivät ole säännöllisesti raskaana ja puolet vasikoista ovat poikia).
• maailmassa on keksitty ja jatkuvasti keksitään aina vain uusia tapoja, miten eläinten kustannuksella saisi revittyä toimeentuloa ihmisille. Eläinten elämä on siinä kuviossa ihan toisarvoinen asia.
• minua ällöttää miten ihmiset kuvittelevat voivansa tehdä eläimille mitä vain ihmisten hyödyn takia.
• minusta on väärin pahoinpidellä eläimiä pitämällä niitä sellaisissa olosuhteissa kuin mitä Suomessa maataloudessa pidetään ihan normaalina.
• minua ällöttää tämä ökyilytouhu kun kaikenlaista pitää aina vain olla enemmän ja lihan kulutus on yksi ökyilytouhu lisää maailmassa.
• lihansyöntikin on oikeastaan valinta. Toki monet ajautuvat siihen koska heille on lapsena syötetty lihaa ja ovat siihen tottuneet. Mutta koska en koe vegaanina olemista yhtään vaikeaksi enää, ei minulla ole yhtään mitään syytä syödä lihaa. Sen sijaan miljardeja syitä olla syömättä (maailmassa kun tapetaan pelkästään vuosittain miljardeja eläimiä ihmisten ruoaksi ja jokainen noista tapetuista eläimistä on minulle syy olla itse osallistumatta teurastukseen).
• luonto ei kestä sitä, että pitää tuottaa aina vain suurempi määrä rehua eläimille, jotka ihmiset syövät. Peltoalat pitäisi käyttää suoraan ihmisten ruoan tuotantoon. Lihantuotantoon menee liikaa vettä, metsiä, peltoja ja energiaa.