Suvi Auvisen Lihan loppu on  todella hyvä kirja, joka auttoi tällaista vanhaa vakaumuksellista vegaania suhtautumaan tulevaisuuteen positiivisemmin ja uusin näkökannoin. Olen juuri sitä kirjassakin esiteltyä 1990-luvun aktivistisukupolvea, joka ei ehkä ihan tiennyt miten suureen yleisöön olisi pitänyt vedota voidaksemme auttaa tehotuotantotiloilla kärsiviä eläimiä. Vastassa oli isoilla rahoilla pyörivä teollisuus ihan kuten nykyisinkin. Kirjassa esiteltiin miten eläinteollisuus saa Suomessa puolet maataloustuista ja miten eläintuotteiden syöttäminen ihmisille on mitä suurimmissa määrin poliittinen päätös. Ja miten vähitellen esimerkiksi kasvisruokapäivät ovat tulleet normaaleiksi uusien poliittisten päätösten avulla, joita voisi tehdä paljon lisää.

Kirjassa annettiin selkeäsanaisia selityksiä monille päässäni pyöriville asioille, joita en itse osaisi sanoittaa niin hyvin saati että olisin itse pystynyt löytämään kaiken sen tiedon. Tässä kirjoittelen mitä ajatuksia kirja minussa inspiroi.

Tulevaisuus riippuu lihan syönnin vähentäjistä

Tulevaisuus on tosiaan kirjan mukaisesti ns. fleksaajissa eli ihmisissä, jotka vain välttelevät lihan syömistä, jotka ostavat kaupassa kauramaitoa ja -jugurttia, jotka käyttävät päivittäin nyhtökauraa, tofua tai mistä nyt sattuvat pitämään ja jotka valitsevat ravintolassa kasvisannoksen, koska lihaa ei ole kohtuullista syödä joka päivä. Ei ole koskaan ollut realistista kuvitella siirtymän tapahtuvan siten, että ihmiset alkaisivat kokonaan kasvissyöjiksi.

Kirjassa väläytettiin sitäkin mahdollisuutta, että tulevaisuudessa ei ehkä edes olisi vegaaneja, koska eläintuotteita muutenkin kulutettaisiin niin vähän. Voisin kuvitella, että liha ja vaikkapa lehmän maidosta tehty juusto olisivat sellaisia samanlaisia erikoisuustuotteita kuin kaviaari ja hanhenmaksa nykyisin eli ei niitä kaikki söisi juuri ikinä, mutta jotka eivät silti monien syömiskäyttäytymisessä olisi kokonaan poisluettuja, jos niitä olisi tarjolla. Tämä skenaario on kuitenkin vielä niin kaukana ja eläinten käyttö niin suurimittaista ja kohtelu kamalaa, että itse tietysti ihmettelen miten kukaan kestää olla ryhtymättä vegaaniksi. Mutta eläinten kannalta sillä ei ole väliä tapetaanko niitä jatkossa pari miljardia vähemmän vuosittain vegaanien lisääntyvän määrän vai lihan syöntiä vähentävien massojen avulla. Käytännössä varmaan sekä vegaanien että lihan syöntiä vähentävien määrä lisääntyy ja näin tehotuotetun lihan, maidon ja munien määrä vähenee.

Jostain syystä 1990-luvulla tällainen fleksausskenaario ei ollut pinnalla. Mutta ei mikään ihme, koska nykyistä kauppojen valikoimaa ja vegaanibuumia ei kukaan osannut muutenkaan ennustaa edes vielä vuonna 2010. Jotenkin 1990-luvulla tuntui todennäköisemmältä, että useimmat ihmiset havahtuisivat samalla tavalla eläinten kohtelun kamaluuteen ja tappamisen vääryyteen kuin mitä itsekin ja tämä johtaisi vegaaniksi ryhtymiseen ihan kuten itselläkin johti. Mutta eivät useimmat ihmiset taida tehdä samanlaisia ratkaisuja. Kaikki nykytieto voi hyvinkin johtaa siihen, että lihan syöntiä oikeasti aletaan vähentää sekä yksilöiden päätöksillä että kauppojen ja joukkoruokailun ohjauksella. Tieto tosiaan taitaa auttaa nykyään, joten ongelma lähinnä on, ettei haluta uskoa tai halutaan uskoa jotain muuta.

Kuvat tehotuotantotiloilta ja hyvät ruoat iskevät

1990-luvulla meillä vegaaniaktivisteilla oli lähinnä moraalifilosofisia teoksia luettavaksemme liittyen kasvissyöntiin. Lihan loppu ei ole filosofinen teos ja hyvä niin. Itselläni kuten monella muulla vegaaniksi ryhtyminen oli paljon Peter Singerin Oikeutta Eläimille -kirjan ansiota ja tämä kehityskulku kuvailtiin Lihan lopussakin. Ei ihme, että meidän nuorten ihmisten ulosanti oli lähinnä sitä, että perustelimme asioita moraalifilosofisesti pauhaten sen sijaan, että olisi ollut samat todistusaineistot tehotuotannosta kuin mitä nykyään on saatavilla. Nyt netistä löytyy kirjassakin esitellyt Suomen broileritiloilta ja sikaloista kuvatut materiaalit. Puhumattakaan tiedot ilmastonmuutoksesta, jotka ovat viimein alkaneet ohjailla kulutuskäyttäytymistä. Ei filosofia ole semmoista kuumaa kamaa, joka uppoaisi ihmisiin. Sen sijaan tiedot maapallon kantokyvystä ja eläinten kohtelusta tehotuotannossa alkavat ehkä vähitellen upota.

Nykyisin eläintuotteiden vähentämistä tai pois jättämistä tukee kauppojen loputon valmisruokatarjonta, jolla ehkä vihdoin on saatu ihmisten mielestä pois kuvitelmat veganismista laihdutusdieettinä. Kun kirjassa kerrottiin sipsikaljaveganismin syntymisestä, minua alkoi taas harmittaa, että itse jouduin lopettamaan sipsarielämän, koska en kykene syömään herkkuruokia kohtuullisissa määrissä. Herkkuruokien esittelyllä kun saadaan parhaiten romutettua käsitykset veganismista salaatinsyöntinä. Suvi Auvinen päätti kirjoittaa Lihan loppu -kirjan, kun McDonaldsin valikoimaan tuli ensimmäinen vegaanihampurilainen. Mäkkärin vegaanihampparia pidettiin vielä vähän aikaa sitten mahdottomuutena.

Yleensä vähän aikailen ennen kuin päädyn lukemaan eläinoikeusaiheisia kirjoja. Ehkä pelkään tulevani entistä kiukkuisemmaksi ja epätoivoisemmaksi. Mutta nykyään osataan kirjoittaa aiheesta niin hyvin, kuten tässä kun vain sain kuunnella äänikirjaa kiinnostuneena. Kirja oli semmoinen selonteko miten tähän pisteeseen on päädytty ja miten tästä eteenpäin.

Arvasin, että kirjassa tulee esiin Yuval Noah Hararin Sapiens-kirja, kun Auvinen selvitti alussa hieman ihmisen historiaa. Minä sivistymätön ihminen kuuntelin tuon Sapiens-kirjan vasta viime kesänä ja nyt olen huomannut viitteitä kirjaan vähän joka puolella, vaikka en ollut koko kirjan olemassa oloa huomannut ennen kuin sattumalta latasin sen kännykkääni. Tuossa Hararin kirjassahan minua kiehtoo etenkin omia fiiliksiäni tukeva ajatus, että ihmisellä meni elämän laadun kanssa pieleen siinä vaiheessa kun asetuttiin aloilleen viljelemään. Auvisen kirjassa sisältönä ei tietystikään ollut tuo teema, vaan Hararin kirja mainittiin käsiteltäessä sitä, miten hominidit joskus alkoivatkaan syödä toisia eläimiä ja myös miten ihmisen ruokailutavat muuttuivat viljelyn myötä. Jos lihan lopusta ei lukijalle tai kuulijalle jää mitään muuta mieleen, niin toivottavasti edes se, että ennen ihmiset söivät lihaa vain höysteenä joskus ja että nykyaikainen tehotuotanto ja lihan ahmiminen ovat vasta muutaman vuosikymmenen pituinen virhe eikä mikään perinne.

Se oli ilahduttavaa, että kirja toivoo lihansyöjistä liittolaisia. Se on vanhaa maailmaa, että nähtäisiin liha pelkkänä joko/tai -kysymyksenä: joko syödään lihaa ihan hitosti tai sitten ei yhtään. Vielä tällä hetkellä lihan kulutuslukemien mukaan tilanne on se, että lihaa syödään ihan hirveästi muun muassa siksi, että niitä alle parin euron koipireisipaloja mainostetaan kauppojen sisäänheittotuotteina.

Varmaan kymmenen ihmistä on minulle joskus sanonut, että ei voisi alkaa vegaaniksi, koska ei voi jättää juustoa. Onneksi osaan nykyään vastata siihen, että jatka juuston syömistä, mutta hyvä jos vähennät edes kaikkea muuta. Monesti on vaikuttanut vinksahtaneesti siltä, että eläimistä välittävät ihmiset saattavat tilata ravintolassa lihaa siksi, koska he eivät koe voivansa ryhtyä vegaaneiksi, koska eivät voi jättää juustoa. Ja tämä ajatuskulkuhan on aivan älytöntä. Onneksi, siis eläinten ja ympäristön vuoksi onneksi Suomessa ja maailmalla yhä useampi on tajunnut sen, että jos ei tunnu siltä, että ryhtyisi vallan vegaaniksi, niin aina voi vähentää lihan ja muiden eläintuotteiden kulutusta vaikkapa yksi ravintola-annos ja nyhtökaurapaketti kerrallaan. Että ei ihmiskunta voi tällä tavalla porskuttaa menemään talloen muita eläinlajeja ja ympäristöä.

Lue Lihan lopun johdanto ja katso sisällysluettelo >>

Lue lisää kasvissyönti-aiheisia juttuja >>
mm. Kasvissyöntiä joka tyypille >>
Miten ryhdyin vegaaniksi >>