Tässä matkailun varrella olen alkanut saamaan vaikutelman, etten tarvitse paikkaa, jota kutsua kodiksi. Olen täydellisen tyytyväinen olooni niissä paikoissa, missä milloinkin olen. Jos reppureissaisin koko ajan ja viipyisin vain pari yötä per paikka, ei hankala olo johtuisi siitä, etten ole asettunut, vaan yksinkertaisesti siitä, että on rasittavaa kerätä kamppeet kokoon niin usein ja kulkea rinkka selässä. Joidenkin mielestä pakkaaminen kerran tai pari vuodessa ja paikan vaihtaminen on jo rasittavaa, mutta ei minusta. Monet vuosia nomadina kulkeneet toki joissain vaiheessa kokevat tarvitsevansa kodin ja ehkäpä minäkin, mistä sen tietää, nyt on kovin aikaista sanoa.

Yksityisyyttä, kiitos

Sen sijaan tarvitsen yksityisyyttä. Tarvitsen paikan, jossa en ole tietoinen toisten ihmisten läsnäolosta ja jossa en tunne, että minun pitäisi käyttäytyä yhtään mitenkään. Tästä voisi kuvitella, etten viihtyisi dormeissa, mutta eivät dormit ole niin pahoja. Sen sijaan ajatus kotimajoituksista tai couchsurfingsta saa minut kiemurtelemaan epämukavuuden tunteesta. En tykkää siitä, että koen olevani jonkun vieraana, että joku tuntisi että minut pitäisi ottaa huomioon tai passata, tai että minun pitäisi tarkkailla toisten ihmisten olotiloja ja sopia siitä mitä tehdään, moneltako syödään jne.

Dormeissakin taidan hälyisyydestä huolimatta tykätä enemmän isoista kymmenen majoittujan huoneista kuin muutaman hengen intiimeistä kopperoista. Isoissa dormeissa saa ihan rauhassa olla omissa oloissaan, mutta neljän hengen huoneissa pitää small talkata ja sen sellaista. Jotta voin tuntea oloni kotoisaksi, minun pitää saada välillä olla ihan rauhassa kaikesta vuorovaikuttamisesta. Minusta isojen hotellien etu on se, että niissä voi kulkea respan ohi tyyliin tervehtimättä. Pikkumajapaikoissa joku tietää, että se olen juuri minä, jolla on sottainen huone tai mihin aikoihin liikun.

Luulen, että monilla ihmisillä homma menee päinvastoin, heidän mielestään hotellit ovat kylmiä paikkoja ja he kaipaavat jonnekin perheen keskuuteen, vaikka ihmiset olisivatkin ennestään vieraita. Toiset ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi, kun joku tiedustelee vointiasi, mutta minä saatan ennemmin kiusaantua, etten voi kulkea anonyymina siihen paikkaan, jonka juuri sillä hetkellä haluan tuntea kodikseni. Toisista pienet bed & breakfastit ovat viihtyisiä, mutta minusta voi olla kivempi, jos paikan omistajat eivät asu samassa paikassa. Koti taitaa siis minulle merkitä omaa pikku linnoitustani.

Juuri nyt majoitun toisen ihmisen kodissa koiravahtina ja olen täydellisen kotoisissa tunnelmissa. Mutta jos en olisi yksin, en kykenisi tyyliin kirjoittamaan, kun en keskittyisi.

Poikkeuksia vieraana elämisen viihtyisyydessä

Tuttujen ihmisten ja perheen luona viihdyn oikein hyvin. Ehkä siinä onkin eroja, että bed & breakfasteista nauttivat ihmiset kokevat heti tuttuuden tunnetta niihin ihmisiin, joiden vieraana ovat. Meillä toisilla taas kestää pidempään. Mutta en ole ihan niin ehdoton, vaan riippuu aina tilanteesta, paikasta ja ihmisistä. Voisin kuvitella, että joskus viihtyisin oikein hyvin jonkun mummelin omistamassa paikassa ja söisin mummelin tekemiä ruokia. Se riippuu varmasti henkilökemioista, että tuntisinko saavani olla rauhassa maksava asiakas vai tuntisinko omistajan odottavan minulta liikaa tietynlaista vastavuoroista käytöstä.

Joskus minusta on kiva pari päivää jutella mukavia omistajan ja muiden majoittujien kanssa, mutta sitten saatan kyllästyä ja toivoa omiin oloihini linnoittautumista. Uudessa-Seelannissa taas majoituimme paikassa, jossa omistaja oli aluksi tosi ystävällinen, mutta seuraavana päivänä hän ei selkeästi jaksanut pitää enää mukavuutta yllä. Luimme tämän suuntaisia palautteita vieraskirjasta myös muilta majoittujilta. Eli voi se mennä niinkin päin.

Pari kuukautta sitten majoituin muutaman yön ihmisen luona, jonka koti on avoin paikka, ja joka itse on harrastanut couchsurfingia mittavasti. Siellä olin aika kotoisasti. Se johtui siitä, että asukki ei passannut, kun oli couchsurfingeissa tottunut näkemään ihmisten koteja sellaisina kuin ne ovat ja tiesi ettei hänenkään tarvitse yhtään pingottaa, siivota tai mitään. Silloin ollaan oikealla tiellä, kun voin keittää kahvit ja ottaa kaapista mukin kysymättä keltään lupaa tai mielipidettä asiaan tai ettei kukaan ryntää tekemään toimia puolestani ja tiskaa astioitani.

On tosi vapauttavaa tuntea itsensä ja saada olla rauhassa erakko. Sosiaalisemmat ihmiset varmasti saavat muita kokemuksia nähdessään lähemmin, miten toiset ihmiset elävät ja minä saatan jäädä näistä kokemuksista paitsi, mutta se ei haittaa. Minä otan mieluummin vähän hitaamman lähestymistavan toisten ihmisten kulttuureihin, kuin että joutuisin päistikkaan toisten ihmisten elämän keskelle. En jaksaisi nomadielämää enkä nauttisi elämästäni, jos pitäisi mennä omien tuntemusten vastaisesti. Enkä silloin tuntisi saavani kulkea vapaasti.

Lue myös:

Yksin matkustaminen >>

Kulttuurishokin vaiheet >>

Yhteinen vai erillinen matkakassa >>

Majoittumisesta:

Millainen on hyvä leirintäalue reppureissarille >>

Kokemuksia hostellidormeista >>

Onko sillä matkatessa väliä missä yönsä viettää? >>