Tiilikkajärven kansallispuistoon matkailuautolla koirien kanssa

Suosittu kuvakulma Itkonjoen ylittävältä sillalta Tiilikkajärvellä.

Kävimme Tiilikkajärven kansallispuistossa Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla viime kesänäkin ja nyt menimme uudestaan sen ollessa sopivasti matkan varrella pohjoiseen mennessä. Emme etukäteen tienneet olemmeko reissussa viikon vai yli kaksi viikkoa, joten fiilisten ja säiden mukaan mentiin.

Käveleminen Tiilikkajärvellä

Tiilikkajärvi on siitä ihmeellinen järvi, että kapea harju halkaisee sen pituussuunnaltaan sen lähes kahtia. Pohjoisniemeltä lähtee noin kolme kilometriä pitkä harjuniemi ja puiston eteläpuolelta Venäjänhiekka-nimisen hiekkarannan luota lähtee noin kilometrin pituinen kapea Kalmoniemi. Näiden niemien väliin jää ehkä kolmesataa metriä leveä salmi.

Tällaista kapeaa harjua kahden veden välissä ovat 3 km pituinen Pohjoisniemi ja kilometrin pituinen Kalmoniemi.

Pohjoisniemi kulkee ylhäällä mäntyisellä harjulla ja matkan varrella on monia pieniä hiekkarantoja. Se vain, ettei alueella saa kulkea sulan maan aikana muilla kuin merkityillä poluilla, joten siellä tulisi pysytellä ylhäällä polulla. Tästä voisi olla polun varrella pari muistutusta. Tuon niemen kun kulkee päästä päähän, tulee matkaa siis noin 6 km. Me käppäilimme sen aamulla.

Pohjoisniemen lisäksi voi kulkea järven itäistä rantaa myötäilevää polkua aina puiston eteläpäähän asti. Tiilikkajärven ympäri ei kuitenkaan voi kiertää, vaan samaa polkua pitää tulla takaisin, jos auto on Pohjoisniemellä. Tiilikanautiolle, eli vanhalle torpalle, on matkaa 6 km, elikkä 12 km edestakaisin ja Venäjänhiekalle matkaa tulisi lähes 15 km edestakaisin kuljettuna. Maasto taitaa olla aika helppokulkuista, ei ole nousuja eikä laskuja. Me emme tuota itäistä rantaa kävelleet.

Sammakotammen lähtöpaikka, jossa olisi myös yksi vuokratupa.

Iltapäivällä ajoimme kansallispuiston eteläpäähän Sammakkotammeen ja kävelimme Uiton kierron (7 km) rengasreitin Sammakkojärven ja Autiojärven ympäri. Puolivälissä Venäjänhiekan hiekkarannan kohdalla käväisimme myös siitä lähtevän Kalmoniemen päässä (noin 1 km suuntaansa). Tuohon voisi lisätä noin 3 kilometrin Autionkierron.

Uiton kierto kulkee ensin metsässä ja Venäjänhiekan jälkeen tulee silta yli kuvauksellisen soisen joen. siitä voisi lähteä Autionkierrolle ja käydä katsomassa Tiilikanaution talon. Sen sijaan voi myös käydä katsomassa aikalailla polun varrella olevan Uiton kämpän vuokratuvan pihapiirin leveine siltoineen. Loppumatkasta kävellään osaksi suomaisemissa pitkospuita pitkin, minun lempimaisemissani.

Menimme Tiilikkajärvelle siis toistamiseen, joten hieno paikkahan se on. Se on aika kompakti kansallispuisto ja helppo saavuttaa. Emme ole törmänneet siellä kyihin (paitsi yhteen kyyn nahkaan), joten sinne ei pelota mennä koirien kanssa. Siellä pääsee tallustamaan mäntyisillä harjuilla ja pitkospuilla soilla ja siellä näkee hiekkarantoja. Hyttysiä ei ollut nyt heinäkuussa pahasti, mutta taisin suihkia vähän hyttyskarkoitetta.

Tällainen salmi jää kahden kapean niemen väliin Tiilikkajärvellä.

Koirien kanssa matkailuautossa

 

Koirat matkailuautossa. Loppumatkasta Lexie ei enää suostunut olemaan häkissä, vaikka ensimmäinen ajopäivä menikin hyvin.

Mukana oli kolme noin nelivuotiasta rescuekoiraamme, jotka tulivat bonuksena mukanamme Thaimaasta. Kaksi koirista, Alma ja Lexie, matkustavat kopeissa, joista toinen on sijoitettu pöydän tilalle penkkien väliin ja toinen yhden penkin päälle. Kolmas koira, Greippi, matkaa turvavyöhön kiinnitettynä toisella penkillä. Siinä Greippi halusi viettää ensimmäisen yönsäkin, kun taas Alma ja Lexie olivat vaihtelevasti sängyssä tai etupenkeillä. Tiilikkajärven parkkipaikalla oli hieman rauhaton yö, kun sekä Greippi että yllättäen Almakin murisivat ulkona liikkuville yöllä melomasta tulleille ihmisille ja sitten niiden piti yön aikana vahtia kaikkea.

Olimme liikkeellä helteiden aikaan, joten kävelyiden aikana pulahdeltiin jatkuvasti järvissä ja jorpakoissa, joista koirat saivat juodakseen. Näiden koirien kanssa on kiva kävellä polkuja, koska eivät pysähtele niiden varrella ihan koko ajan haistelemaan, kuten kaupungissa.

Reitti Tiilikkajärvelle matkailuautolla

Ensimmäinen reissupäivämme oli matkustamista mm. Vehmersalmen ja Lastukosken kautta Tiilikkajärvelle. Nopeinta olisi ollut matkustaa Rautavaaralle Kuopion ja Siilinjärven kautta, mutta meillä ei ollut mikään kiire ja halusimme nähdä seutuja.

Lastukosken kanava matkalla Tiilikkajärvelle 75-tiellä.

Siilinjärven ja Nilsiän suunnasta 75-tiellä Nurmekseen päin oli Lastukosken kanava, jossa kävimme kävelemässä ja ihmettelemässä sulkujen läpi tulevaa venettä ja sen kyytiin liftannutta retkeilijää. Tuolloin emme tienneet, että tuolla seudulla olisi ollut Pisan luonnonsuojelualue ja noin 10 km pituinen retkeilyreitti näköalatorneineen. Olisimme voineet testata tuonkin kohteen kävellen sinne Lastukoskelta. Sitä voisi säästyä autolla ajamisilta, jos keskittyisi kahlaamaan pienemmän alueen kaikki retkipolut ympäri Suomea olevien kohteiden sijaan.

Ajoimme ensimmäiseksi yöksi Rautavaaran kautta Tiilikkajärven pohjoiselle parkkipaikalle Pohjoisniemelle. Rautavaaran kohdalla pitää siis päättää, haluaako ajella vajaa puoli tuntia (henkilöautolla nopeammin) joko kansallispuiston etelä- tai pohjoispäähän. Viime kesänä menimme vain eteläiselle parkkipaikalle Sammakkotammelle, josta lähtee kätevämmät kävelyreitit.

Mökkitie Tiilikkajärven Pohjoisniemelle.

Pohjoisniemelle johtaa 2,3 km pituinen mökkitie, jossa on joitain ohituspaikkoja, joille olisi ikävä joutua peruuttelemaan. Myös Rautavaaralta lähteneellä 870-tiellä oli ikävä sorapäällyste noin 10-15 km matkalla. Mutta kyllä Pohjoisniemelle matkailuautollakin voi mennä, paitsi talvisin tietä ei pidetä kunnossa.

Toisena päivänä ajoimme eteläiselle parkkipaikalle Sammakkotammeen. Tuo Rautavaaralta 6-tielle Valtimon suuntaan oikaiseva 5850-tie oli kamala ajaa matkailuautolla, mutta mahdollista kyllä. Mennä rytyytimmme senkin, mutta epämiellyttävää se oli.

Lexie suolla Tiilikkajärvellä.

Sekä Pohjoisniemellä että Sammakkotammella on tilaa pysäköidä ja yöpyä matkailuautolla ja niissä on vessat.

Saman 5850-tien varrelta lähtisi Virvatulten polku -niminen retkeilyreitti Pumpulikirkolle, joka on jonkinlainen hiidenkirnu. Emme siellä käyneet, mutta tuo polku on kaiketi louhikkoinen. Sinne voi lähteä kävelemään Sammakkotammelta, ainakaan matkailuautolla ei kannata lähteä metsäautoteille menemään lähemmäksi Pumpulikirkkoa. Yhdistämällä Lastukoskelta lähtevän Pisan luonnonsuojelualueen, Tiilikkajärven, Virvatulten polun ja vielä Hiidenportin kansallispuiston voisi tehdä vaikka viikon pituisen päiväpatikointiloman pienellä alueella, jolloin selviäisi vähemmillä autolla ajamisilla.

Muita juttuja Suomen luontokohteista ja matkailuautoreissuista:

Matkailuautoreissu koirien kanssa Suomessa (2017) >>
Petkeljärven kansallispuisto Pohjois-Karjalassa >>
Koitajoen retkeilualueella kyiden seurassa >>
Orinoron rotko Leppävirralla Pohjois-Savossa >>
Isojärven kansallispuisto Keski-Suomessa >>
Koli ja Herajärven kierros >>
Kooste Kuusamo-Ranua-Rovaniemi-Kalajoki -turneesta >>

Pohjoisniemellä on tällainenkin upea särkkä.

Pohjoisniemellä on minikokoinen Kosevan autiotupa.
Uiton kierron alkumatkalla on tällaiset pitkospuut metsässä.

Lexie Venäjänhiekalla.

Tällaisia pieniä hiekkarantoja löytyy niemiltä Tiilikkajärvellä.

Uiton kierron loppupuolisko on pitkälti kävelyä pitkospuilla suomaisemissa.

3 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s