Rinkan sisältö riittää ihan hyvin yhdelle ihmiselle elämiseen, ainakin jos asuu lämpimässä ilmanalassa ja jos majapaikoissa on lakanat ja huonekalut valmiina. Ei sellainen elämäntyyli varmasti ole kaikille. Mutta joitain voi inspiroida, että koin rinkkaelämän oikeastaan vapauttavana kolmen Thaimaan reissuvuoden aikana.

Reissatessa ei kannata kantaa mitään turhaa

 

Nomadielämä erosi lomareissuista muun muassa siinä, että en ostanut oikein yhtään mitään tavaraa tai tilpehööriä, koska ei ollut paikkaa, mihin tavarat olisi kannattanut viedä. Jos ostin jotain, niin sen oli oltava sellaista mitä tarvitsin tässä ja nyt tien päällä. En hankkinut mitään kotiin viemisiksi ja muistoiksi. Eli ostin vain ruokaa, kosmetiikkaa ja uusia vaatteita hajonneiden tilalle. Minulla oli yhdet kengät, kolme mekkoa, yhdet housut, yhdet shortsit ja pari t-paitaa. Joskus piti ostaa t-paitoja ja parit housut likaisia koiratarhahommia varten. Muun muassa Balilla käydessäni harkitsin, ostaisinko piirtelyvihkon ja pari kynää, koska halusin piirtää karttoja. Piti punnita hankintojaan, koska kaiken joutui kantamaan selässään tai mahduttamaan skootterin jalkatilaan. Se hankaloitti toki arkea, ettei minulla ollut käsimatkatavarana kulkeneen rinkan takia vaikkapa saksia, mutta asiat hoituivat varsinkin, kun oli aikaa hoitaa niitä. (Ks. pakkauslistani reissulle vuonna 2012: Pakkauslista Vietnam-Thaimaa -matkalle >>).

En kuitenkaan ihan vain vaeltanut rinkka selässä paikasta toiseen kolmen vuoden ajan, vaan asustelin Thaimaassa välillä kauemminkin paikallani, pisimpään kerralla 11 kuukautta Koh Lantalla kahdessa eri asunnossa. Paikallaan asumisen jälkeen rinkka riitti taas, kun vein pyyhkeet ja muut turhat tekstiilit eläinsuojelukeskuksen kissanpedeiksi ja lahjoitin halvan blenderin, kirjoja ja muutaman säilytyslaatikon sinne vapaaehtoisille myös.

Lue myös: Turisti, sinun ei tarvitse ostaa tavaroita matkoiltasi >>

Tavaramäärä Suomessa asuessa

Meillä oli koko ajan Suomessa vanhat tavarat ja asunto, joten olisi varmaan ollut vielä irtonaisempi fiilis Thaimaassa, jos oikeasti en olisi omistanut mitään muuta. Mutta se ei vaikuttanut siihen, ettenkö olisi pärjännyt rinkan sisällöllä tuon kolmisen vuotta.

Olen nytkin tarpeen vaatiessa valmis luopumaan lopullisesti kaikista tavaroista, mitä meillä on. Olemme asuneet samassa asunnossa Suomessa vuoden ajan, eikä meille ole syntynyt pesänrakennus- tai sisustushaluja. Nyt siirrämme pienen ihmis- ja eläinperheemme putkiremontin tieltä muutamaksi kuukaudeksi muualle ja ajattelimme ottaa mukaamme niin minimimäärän tavaraa ja vaatetta kuin mahdollista, kuten yhdet kahvikupit ja yhdet lusikat.

Koirille ja kissalle luonnollisesti otan mukaan kaikkea mahdollista niiden viihtyvyyteen liittyvää roinaa, kuten Almalle lempinojatuolin, Billylle raapimispuun, kissanhiekkalaatikon ja kaikille niille paljon vällyjä. Sohvakin otetaan, koska onhan meidän kaikkien mahduttava kerralla yhteen paikkaan löhöämään. Näiden olentojen takia tulevaisuudessa voin kyllä mahduttaa oman tarpeistoni rinkan sisälle, mutta eläinten vuoksi matkustamisten tarvitsee jatkossa tapahtua autolla eikä rinkka selässä. Kirjoittelin aiheesta vuonna 2012 Koiran hankkiminen ja matkailu >>  Kun otimme meille nämä kaikki eläimet, tarkoittaa se ettemme ainakaan kymmeneen vuoteen matkustele samaan tyyliin kuin ennen, eli emme sinkoile maasta toiseen hostelleissa majaillen, vaan sen sijaan meno on jutun Matkailuautoreissu koirien kanssa Suomessa mukaista.

Hiljalleen yritän päästä eroon kaikenlaisesta ylimääräisestä omaisuudestamme, kuten kirjoista. Niin pitkään, kun asumme Suomessa, en kuitenkaan väkisin ajatellut hankkiutua eroon kaikista ”ehkä parin vuoden päästä saatan tarvita” -tyyppisistä vaatteista ja tavaroista, ellei niille löydy tarvitseva koti lähipiiristä tai ellei niistä saa kunnon hintaa myytynä. Pois heittäminen tuntuu tuhlaukselta, koska meillä kuitenkin on paikka, mihin nuo jo hankitut tavarat hyvin mahtuvat. Mutta vähitellen olen saanut heitettyä pois esimerkiksi pussillisen narunpätkiä, matkoilta jääneet ja käytöstä poistuneet valuutat, parikymmentä vuotta säilyttämäni käyttämättömät kirjekuoret ja sen sellaista. Paljosta hankkiuduin eroon jo Thaimaahan vuonna 2013 lähtiessäni.

Jos aloittaisin nyt kodin rakentamisen alusta, kodista tulisi hyvin tyhjä. Astioita olisi vain kahdelle hengelle kuuden tai kahdeksan sijaan, koska en harrasta ruokailukutsuja. Yritän ostaa vaatteita vain tositarpeisiin, koska täydet vaatelaatikot ovat riesa. Vaikka olenkin yrittänyt käyttää vaatteita loppuun, niin silti olen ostanut paljon turhia vaatteita. Ennen hetken mielijohteesta kuvittelin muuttuvani hienommaksi ihmiseksi, jos vain alkaisin käyttää jotain kaupassa näkemääni vaatetta. Kävisi näin nytkin, jos kiertelisin kauppoja ja selaisin nettiostossivuja. Yhtäkkiä jotkut vaatteet tai tarvikkeet alkaisivat vaikuttaa tosi tarpeellisilta, kun väkisin keksisin perusteita niiden hankkimiselle. Siksi vältän näitä toimia, koska se on aika väistämätöntä rahan menoa sitten. (Lue lisää aiheesta säästövinkkijutusta Kierrä kaupat kaukaa (2012)>>).

Mutta se mitä tässä yritän sanoa on, että kun on huomannut käsimatkatavarana kulkevan rinkan sisällön riittävän, niin esineet ovat menettäneet merkityksensä. Niistä huomaa miten ylimääräisiä ne ovat.

Mutta kun shoppailu on terapeuttista

En kuitenkaan lyttää shoppailuharrastusta tyystin enkä tämmöisenä nautinnonhaluisena ruoski itseäni pikku asioista. Minimalistisesti eläminen varmaan antaa ihmisille hyviä fiiliksiä, mutta niin myös shoppailu. Minimalismi on ekologista, shoppailu taas luonnonvaroja kuluttavaa ja meneehän siinä työllä ja kallisarvoista elinaikaansa myymällä tienatut rahatkin. Mutta oman kodin ja ulkonäön laittaminen ovat varmasti monille paljon hyvää oloa tuottavia asioita. Jos suurimpia mielihalujani ei olisi tehdä irtiottoja, niin sitten panostaisin täysillä sisustamiseen ja omaan ulkonäköön.

Yli vuosi sitten kirjoitin jutussa Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa (2017)

…kummastelen mitä Helsingissä pitäisikään tehdä. Kaupungille lähteminen tarkoittaa rahan käyttöä. Syöminen ja kahvittelu maksaa ja kaupat pitää kiertää kaukaa, koska ne tietävät turhien tarpeiden syntymistä. Ei ole mikään ihme, että mukamas shoppailua harrastamattomatkin shoppailevat huomaamattaan aika tavalla, koska mitäs muuta täällä tehdään? Alan ehkä ymmärtää taas ihmisten osteluelämää, koska jostain ne kivat fiilikset on revittävä.

…Kun ihmisillä ei ole aikaa nautiskella vapaa-ajasta, niin sitten on innostuttava tavaroista, sisustamisesta ja muodista. Hankkimalla kivoja juttuja, joita saa rahalla silloin kun ei ole mahdollisuutta ostaa lisää vapaa-aikaa.” 

En ikävä kyllä ole vuodessa keksinyt, miten saisin enemmän elämyksiä irti Helsingissä asumisesta. Tässä keski-ikäistyessäni eivät yleisötapahtumat eikä moni muukaan ennen kiinnostanut asia enää viehätä. Mieluummin asuisin maalla. Ehkäpä hyvä Helsinkielämä vaatisi sen, että säästämisen sijaan ostaisin siirtolapuutarhamökin ja auton, kävisin kauneushoitoloissa, sisustaisin kämpän ja heittäisin pois kaikki kymmenen vuotta vanhat vaatteet ja ostaisin vetimet vimpan päälle. Mutta kun näitä mahdollisuuksia enemmän polttelee kuitenkin mahdollisuus lähteä Espanjan maaseudulle elämään.

Aiemmat kirjoitukseni aiheesta

Olen kirjoitellut tästä tavaran omistamisesta ja nomadielämästä ennenkin, mm.

Hyvinvointia vähemmällä Thaimaassa (2015): 

”Yksi syy miksi halusin pois Suomesta on elämäntapa siellä. Se johtaa kulutuskierteeseen. Suomessa ihmiset joutuvat hankkimaan kaikenlaista pysyäkseen mukana yhteiskunnassa. Yllämainitussa jutussa käytettiin hyvää termiä nimeltä statusstressi. Kun tekee irtioton ulkomaille, voi päästä eroon tuommoisista asioista. Ei tarvitse yrittää olla jotain, kun ei tunne ketään!”

Tuosta tilanteesta on nyt jo kolme vuotta aikaa. Nyt Helsingissä asuessa ja töissä käydessä tuntuu tuon hetken tasoinen penninvenytys kaukaiselta, mutta luulen että voisin siihen olla valmis taas. Motivaatiota penninvenytykselle voi antaa, kun huomaa konkreettisesti, miten vähemmän kuluttamalla tarvitsee tehdä vähemmän työtunteja. Tai kuten Thaimaassa, jolloin säästeliäästi eläminen mahdollisti pidemmän irtioton, kun tulot olivat kuitenkin tosi pienet.

Takaisin urbaaniin elämään Bangkokissa (2016): 

”Kaupunkilainen elämäntyyli on kalliimpaa. Se ajaa ihmiset kuluttamaan enemmän pysyäkseen ajanmukaisina (ethän voi edes mennä töihin käyttämättä siihen rahaa, lue Irti oravanpyörästä >> ). Se on ihan yleismaallista, että pääkaupungeissa on erilaista.

…Mutta kovasti kaipasin Koh Lantalla urbaania elämää, kärsin jonkinlaisesta mökkihöperyydestä. Vaatii pidättyväisyyttä olla tuhlaamatta kaupungeissa rahojaan, se on urbaaniuden haaste. Mutta on tämä kyllä kovasti inspiroivaa.”

Tuossa matkustin Bangkokiin vietettyäni halpailuelämää Koh Lantalla.

Lue kaikki irtiotto- ja nomadielämä -aiheiset jutut >>